Perjantai-iltana olin kundiporukalla liikenteessä. Nähtiin Kollegan kanssa uraatekevää, no, kollegaamme, jonka pyöreät päivät antoivat vihdoin periksi illalle yhdessä kaupungin kivoimmista baarikaduista. Pojat vähän ihmettelivät naisasioitteni tolaa (yksi per viikko), mutta minä vaan sanoin olleeni vain normaali vastustamaton oma itseni, kuten aina. Itse asiassa sekä Brasilialainen että Fry molemmat ihmettelivät sängyssä maatessamme, suoraan silmiin katsoen, paljon persoonallisuuteni monia puolia. En minä ehkä ihan tavallinen olekaan, ja kuten olen joskus maininnutkin, käsittääkseni paljon mielenkiintoisempi puheen välityksellä kuin näin kirjoitetun tekstin kautta.
Tekstailin alkuillasta Tirriäisen kanssa, mutta hän ei lopulta liittynytkään seuraamme. Tirriäinen on suomalainen taideopiskelija (sellainen söpö ja aika lyhyt, pitää hiuksiaan pään ympärille pinneilla sykerrettynä ja käyttää isoa kaulahuivia heti kun sellaisessa ei läkähdy – tietänette tyylin). Tapasin hänet yhden suomalaistaiteilijan valokuvanäyttelyssä toipuessani vielä Brasilialaisen kanssa vietetyn yön univeloista. Oli tosi iloinen tavatessaan minut, sillä ei hänkin vastamuuttaneena oikein vielä ollut kauheasti kavereita kaupungista löytänyt. Kun ehdotin (vähän jo rutiininomaisesti) yhteisiä museokäyntejä, halusi hän yllättäen kuitenkin mieluummin jotain 'elävää kulttuuria'. Tämä kuulemma tarkoitti indie-bändien keikkoja. (Kun kysyin, mikä oli hänestä indietä, niin suosikikseen mainitsi The Smithsin... noo...)
Kivaa, kaveri rokkikeikoille! Täällä onkin nyt marraskuussa melkoinen suma lempibändejäni esiintymässä.
Tirriäinen oli alunperin ehdottanut lauantaita, mutta en enää jaksanut uudemman kerran houkutella mitään. Sitä paitsi oli kivaa kerrankin viettää koti-ilta. Tein omia kuvitteellisia mix-tapejani (tsekatkaa last.fm-profiilini) ja katsoin ennennäkemättömiä musiikkivideoita YouTubesta.
Alla yksi ehdoton helmi. Jotta oikeasti jaksaisitte sen katsoa, niin paljastettakoon, että siihen sisältyy vihje siitä, mistä minut löytää...
