Ei se K...er Straße

Varmaan vain mulle voi käydä näin. Olen periaatteessa kontrollifriikki ja tarkistan jopa ravintolan viinilistan netistä ja viinikirjoista ennen ravintolaillallista, mutta joskus tulee huteja.

Voitteko uskoa, että nopeasti netistä katsomani uskomattoman hinta-laatusuhteen hotelli oli kyllä periaatteessa oikeassa kaupungissa, mutta Kreutzbergiin päätyneestä osoitteesta ei löytynytkään tulopäivänä hotellia vaan nettibaari! Tästä johtolangasta käsin minulle selvisi, että hotellini on samannimisellä kadulla 16 kilometriä Berliinin ulkopuolella! Ja kyllä, hotellin nimessä on sana Berlin.

Vaihdoin pakollisen yhden yön (siitä olisi joutunut maksamaan joka tapauksessa) jälkeen Friedrichshainiin, vain parin korttelin päähän kavereideni majapaikasta. Itse asiassa sen pakollisen yönkin nukuin yhden tutun lattialla kun elämäni ensimmäinen berliiniläinen baari-ilta melko yllätyksettömästi venyi aamuneljään.

Uuden vuoden lupaukseksi voisinkin luvata itselleni olematta sähläämättä. Tai no, kaipa sellainenkin rikastaa elämää :)

Hyvää Uutta Vuotta lukijani sinne, missä ikinä olettekaan!

Ihanaa!

Vihdoinkin Berliinissä!

Kaupunki, johon olen yrittänyt useammankin kerran siinä onnistumatta (opiskelemaan, töihin...) on vihdoin edessäni.

En raaski edes blogata enempää, ettei mene aika hukkaan. Sitä paitsi minulla on nälkä...

Venetsiasta kotiin

Näin unta, että pakkasin laukkuani hieman kasarmin tai nuorisohostellin tyyppisessä paikassa Venetsiassa. Ikkunasta oli huikeat näkymät. Huonekavereinani oli kollegoja anakronistisesti eri elämänvaiheista sekä joitakin tuntemattomia, joihin en ollut edes ehtinyt tutustua. Puhuin jonkun persialaisennäköisen pojan kanssa suomea. Olin ollut "armeijassa" ilmeisesti vain kaksi päivää (koska olin suomalainen, niin se kaiketi riitti), ja oli kotiuttamispäiväni. Mutta minne olin palaamassa? Varmaankin karkupaikkaani, sillä Suomea en unessani ajatellut.

Nyt pitäisi pakata kamat oikeaa "kotiinpaluuta" varten. Vietän uuden vuoden kavereideni kanssa Berliinissä, mistä palaan kulkematta lähtöruudun (ja vankilan, kop kop) kautta karkupaikkaani. Lisäksi olen tulkinnut lakia niin, etten tarvitsekaan uutta passia matkatakseni Yhdysvaltoihin, sillä minulla on ennen vuotta 2005 myönnetty, edelleen voimassa oleva koneellisesti luettava passi. Ainoa minkä ilmeisesti vielä tarvitsen, on eräänlainen sähköinen viisumi, ESTA.

New Yorkin lennosta tulee elämäni toinen meno-paluu, jossa toisena kohteena ei ole Suomi. Tammikuussa nimittäin poikkean työasioissa Göteborgissa.

Tiedossa siis melkoisesti matkustelua, koettakaa pysyä mukana!

Oikeat juhlat

Ei ole ihan huonot bileet täällä, ajattelin, kun päivänsankari tuli ovella halaamaan Manoloissaan, pinkissä olkaimettomassaan ja kädessään lasillinen Krugia. Samppanja ja kuohuva virtasi katkeamatta (ostamani italialainen osoittautui erinomaiseksi!), ja kakkuja tarjoiltiin kuin Marie-Antoinette Habsbourgin juhlissa aikoinaan. Ja jos jollakulla alkoi tassu painaa, järjestyi espresso tai cappuccino kädenkäänteessä asiaankuuluvalla italialaisella kodinkoneella, tuoreista pavuista.

Näin kyllä juhlissa yhden erittäin söpön tapauksen, mutta koska kyseessä oli jälleennäkeminen niin monien ympäri maapalloa levittäytyneiden tuttujen ja kollegoiden kanssa, en kerennyt hänen juttusilleen ennen kuin lähti. Harmi.

Jatkoilla maistuikin sitten ehta suomalainen olut ja poro. Oli hauska hyvästellä ystäviä taksitolpalla sanoen, että "nähdään sitten helmi-maaliskuussa Nykissä" tai "tiistaina nähdään Berliinissä". No, niistä karkumatkoista myöhemmin...

ihQ

Kävin laitattamassa hiuksiani lyhyemmiksi ja seksikkäämmiksi illan teemabileitä varten. Vielä pitäisi pukeutua. Onneksi tiedän jo, mitä laitan päälle. Aikaakin on, sovimme tyttöjen kanssa ilmestymällä paikalle vasta reilun tunnin päästä.

Kuohuviinit jäähtyvät parvekkeella. Ostin Carrington Vintage Brut'ta ja italialaista Rotari Riserva Brut'ta. Vuosikertakamaa siis. Ensinmainittu vanha suosikki, jälkimmäistä arvoin melko pitkään. Päivänsankari saa Moët'tä.

Olisipa mukavaa tavata tänään joku kiva ihminen.

Oi joi...

Huonosti käy dieetilleni.

Perinteinen, tappavan korkeakalorinen suomalainen jouluruoka, ja yölläkin saa syödä. 'Tappavan' siksi, että poliisituttuni kertoi poliisien kuolintilastojen vuosittaisesta nk. kinkkupiikistä, jolloin vanhuksia haetaan ruokapöydästä ruumishuoneelle.

Viinivinkit suomalaisen joulupöydän uhreille: puolukkainen pinot noir (Torresin Mas Borràs) sopi yllättävän hyvin, samoin voimakas gewürztraminer (Trimbach). (Molemmat Alkon valikoimista, tuontiviinini -- barolot yms. -- kun eivät rosollin, imelletyn perunalaatikon ja kinkun seuraksi sovi. Positiivinen yllätys oli bataattilaatikko, joka oli oikeasti hyvää.) Suurin makuelämys oli kuitenkin belgialais-hollantilaisten trappistioluiden (Rochefort 10, La Trappe) ja suomalaisten luumujoulutorttujen yhdistelmä, joka toimi yön Lost Season 4 -sessioissa älyttömän hyvin, suosittelen kokeilemaan!

Tämän joulun kirjalahja oli aika osuvasti Tuomas Vimman Gourmet, jonka luin yhdeltä istumalta. Karjalanpaisti ja Torresin häränveri eivät sen jälkeen oikein maistuneet... Muut kirjat olivatkin sitten aina välttämättömiä keitto- ja viinikirjoja.

Hyvää Joulua lukijoilleni ja niille suosikkiblogaajilleni, joita en ole erikseen kommenttilaatikoissa muistanut käydä kiittämässä!

Liian myöhään keksitty

Hetken mielijohteesta vastapäiseltä parkkipaikalta ostettua joulukuusta sisään kantaessani keksin, että Blogistanian ulkosuomalaisblogeissa havaittava jouluksi Suomeen -ilmiö olisi pitänyt valjastaa harvinaislaatuisen blogimiitin hyväksi. Koska muulloin muka olisi ollut parempi saada näin globaalit blogaajat saman pöydän ääreen kuin lauantaina 27.12., kun joulun välipäivät tänä vuonna osuvat niin mukavasti viikonloppuun?

Asiassa on vain pari mutkaa. Lauantaina 27.12. olen menossa bileisiin, joita en jättäisi väliin mistään hinnasta. Fiksu ja seksikäs -teemabileisiin (sic) kun pitää pukeutua ja valmistautua. Kuohuvaa pitää etsiä juotavaksi ja hiuksiakin pitäisi laitattaa. Lisäksi siellä tapaan muutenkin monia lyhyemmällä tai pidemmällä karkumatkalla olevia ystäviäni, jopa New Yorkista asti. (Löysin karkupaikastani lähtevän halpalentoyhteyden Nykkiin: noin 250 €uroissa meno-paluu!)

Toinen mutka on tietysti se, että elävässä elämässä en voisi kätkeä sellaisia asioita kuin ikääni ja sukupuoltani. Kiinnostavan tapauksen kohdalla saattaisin lipsauttaa jopa jotain työstäni :)

Läppäripornoa

Sydänyöllä, aikaerosta ja synnyinkaupunkini pimeydestä kärsivänä sormeni hivelevät sen pyöreitä muotoja ja teräksenkarheaa pintaa. Uusi Mac tuntuu todella seksikkäältä!

Olenkohan ihan sairas? No, rehellisesti sanottuna mitään suurempaa valaistumista en ole vielä kokenut. Facebookissa statustani Maciin vaihtamisesta kommentoitiin minuutin sisään jo useammankin kerran, ja Mac-ihmisten tervetulotoivotukset tuntuvat lähinnä parodialta itsestään. He tekevät sen itse, Haavikkoa siteeratakseni.

Kaksi yhteensopivuusongelmaa: tutustumislehtinen ei mahdu takkini taskuun (otin sen mukaani, kun piti poiketa illalla yhdessä työkokouksessa) ja en pääse Nokia E51:ni kautta Elisan mobiililaajakaistalla nettiin. Jälkimmäisessä asiassa olisin kiitollinen avun tarjoajalle. *räps räps*

Austin

Ihmeellisesti olivat välimme viileämmät. Katsoimme trilogian kaksi ensimmäistä osaa, joimme viiniä, tupakoimme ja söimme. Ja nukuimme, tietenkin. Ehkä hänellä oli joku tietty aika kuukaudesta. Tai vuodesta.

Vastapäätä katua oli samana iltana bileet. Seurasin parvekkeelta isäntäväen valmistautumista makuukaveriani odotellessani. Paljon kävelyä asunnossa pelkissä alusvaatteissa, eri asujen testailua, läppärin asentamista stereoihin ynnä muuta mukavaa tirkisteltävää. Sitten kun makuukaveri tuli, alkoi tylsä vaihe, kun ensimmäisten vieraiden kanssa istuskeltiin sohvilla ja juteltiin. Melko myöhään alkoi hurja tanssiminen. Musiikki kuului meille sisälle asti vaikka molempien ikkunat olivat kiinni. Pelleilimme parvekkeella ja tanssimme mukana. Saimme oitis kutsun mukaan bileisiin.

Sain kuitenkin seksintoivoisena pidettyä meidät täällä. Jäipähän yhdet bileet ja uudet tuttavuudet väliin. Olisi kyllä outoa tuntea vastapäiset naapurit. Tirkistelen mieluummin. Vielä mieluummin olisin harrastanut seksiä.

Maanantaina Suomeen, jossa minua odottavat ihan toisenlaiset kielletyt hedelmät...

Korvamato

Huomaan ylittäessäni jokea pyykkisäkki selässäni, että viimeksi samalla sillalla samalla asialla ollessani soi iPodissani sama kappale: Radioheadin The Gloaming. (Softly Open Our Mouths in the Cold.). Se on soinut myös päässä jo useampana aamuna herätessäni. Muutenkin Hail to the Thief. (The Gloaming.) -levy on soinut täällä ollessani tiuhaan. Saa nähdä saanko siitä myöhemmin samanlaisia nostalgiatunteita kuin In Rainbowsia kuunnellessa saan Lontoon-ajasta reilu vuosi sitten. Toisaalta myös Mew and the Glass-Handed Kites on noussut karkumatkani listakärkeen. Uusia levyjä odotellessa...

Käännyin metroasemalla kannoiltani ja päätinkin lintsata päivän menot, kun eivät olleet niin pakollisia. Nyt pitäisi vielä vääntäytyä jouluostoksille mokomaan monsuunisateeseen.

Hassua, kaipaan jo pikkuisen Suomeen. No, aina olen vesisateesta kaivannut pois.

Raporttia makuukaveri-illasta myöhemmin...

Ei voi olla totta

Joulukalenterini luukusta nro 19 puuttui suklaakonvehti. Luukku oli tyhjä, lukuunottamatta jokaisessa luukussa olevaa itämaista/intialaista/persialaista viisautta. Tämä puhui jotain silmänräpäyksestä ja mielenrauhasta (paikallisella), enkä jaksanut kaivaa sanakirjaa kääntääkseni tekstin. En kuitenkaan usko, että siinä olisi ollut vihiä siitä, minne suklaani oli piilotettu.

Nyt sitten mietin, lähtisinkö neljän tunnin työhön liittyvään seminaariin (jonka voisi melkein skipatakin) vai käyttäisinkö koko päivän jouluostosten tekoon.

Illalla makuukaveri tulee kylään. Teemana Austin Powers -elokuvat. Epäuskoa.

Kuronta

Lauantaipäivästä torstaiaamuun kestäneen blogitaukoni aikana on tapahtunut niin paljon, etten tiedä mistä aloittaa. Lukeako kymmenet blogipäivitykset vai kirjoittaako kuitenkin ensin omani?

Pikkujouluni sujuivat melko mainiosti. Väkeä oli sopivasti ja mukavimmasta päästä, ja glöginkorvike virtasi. Juomasta tuli vähän vahvempaa kuin aavistelin, ja tunnuin olevan ainoa joka sitä ei huomannut. Kunnialla kuitenkin selviydyin baarijatkoille asti, joista kuitenkin lähdin melko pian kotiin, kun huomasin promellemittarini neulan katkenneen. Mukavat kaverit kotibileissä ovat iloinen asia!

Kotimatkalla baarista seuraani lyöttäytyi kaksi hieman tummahipiäisempää mieshenkilöä arvattavan epäilyttävissä tarkoituksessa. Toinen oli ilmeisesti jo pihistänyt taskustani nahkakäsineeni. Selitin paikallista murretta jäljitellen, ettei "mulla oo mitään" (olin unohtanut lompakkoni kotiin, mutta kaverini tarjosivat mielellään bileiden järjestäjälle iltapalaa). "Ei mulla oo mitään", toinen heistä toisti hanskat kädessään. Potkaisin häntä jalkoväliin ja nappasin hansikkaat käteeni. He alkoivat potkia minua päähän, jota suojasin parhaani mukaan käsilläni istuvassa sikiöasennossa ollessani. Miehet poistuivat pian paikalta jäljettömiin. Juoksin niin kovaa kuin mahdollista pari korttelia kotiin päin ja varmistuin, ettei kukaan seuraa. Päätä särki vielä seuraavanakin yönä niin, että heräsin ottamaan lisää särkylääkettä (joka loppui, viimeinen Suomesta ostettu parasetamolvalmisteeni). Rankkaa elämää.

Oliko kuitenkin mahdollista, että tulkitsin tilanteen väärin? Ehkä olin vain humalapäissäni pudottanut hanskat, jotka eksoottinen herrasmies juoksi minulle palauttamaan. Kiitokseksi sai potkun munille, voi kuinka suomalaista minulta. Tai ehkä suomalaista on pohtia tällaista toista mahdollisuutta.

No, en jäänyt asiaa murehtimaan vaan vastaanotin sunnuntaiaamulla laskeutuneen hyvän suomlalaisystäväni, joka tuli tänne neljäksi päiväksi shoppailemaan ja herkuttelemaan (puolisonsa oli kolmen viikon työmatkalla Japanissa, joten jotain eksotiikka Suomen loskakeleihin piti saada). Meillä on aina hauskaa yhdessä, ja nyt erityisesti, sillä olemme molemmat ammattitermiä käyttääkseni "melkoisia herkkuperseitä". Söimme parhaissa paikoissa, kävimme kauniissa vanhassa kaupungissa tunnin junamatkan päässä, herkuttelimme jäätelöillä, kakuilla ja viineillä. Sushibuffetissa onnistuimme onneksi välttämään yliannostuksen, muuten oli vähän niin ja näin. Illan päätteeksi kämpälläni amaronea (lahjaksi saamastani uudesta Riedelin lyijykristallilasista!), chablis'ta tai herkkuoluita sekä Angelon herkkupitsoja, kaupungin parhaita kebabeja/falafeleja tai tuliaisturkinpippureita nauttien katsoimme aina vielä Seinfeldin tai pari. Naapuritalossani olevassa aamuneljään auki olevassa italialaisessa söin elämäni parasta punaista lihaa (arviolta 300 g sisäfilettä, jonka päällä tryffelilastuja, lisäksi marinoitu jättikatkarapu, rosmariiniperunoita ja reilusti kauden vihanneksia, marinoituja vihreitä papuja ja ruusukaalia). Lisäksi tietysti joulumarkkat ja ystäväni ylistämät Pradan, Chanelin, Escadan ynnä muiden liikkeet. Kävimmepä jopa taidenäyttelyssä, jonka tyylisuuntaa voisin luonnehtia ei-eurooppalaiseksi surrealistiseksi pop-taiteeksi. Melkoista pyöritystä siis.

Suomesta tuli aamulla viesti, että Applelta oli tullut iso paketti, joten ilmeisesti ainakin yhteen joululahjatoiveeseeni on vastattu. Hyvällä mielellä piipahdan siis jouluna Suomessa :)

Nyt pitäisi miettiä lahjoja. Onneksi aikaa on vielä runsaasti. Sitä paitsi voin aina ostaa paikallisia erikoisuuksia, säästyy rahaa ja ideointia!

Sorry...

En ehdi päivittelemään, kun on vieras Suomesta...

Ikävä

Nyt se iski.

En löytänyt mistään kaupasta pipareita pikkujouluihin. Ei pipareita? Täh?

Minkälaista joulua täällä oikein vietetään?

Naapureille tiedoksi

Pidämme tänään kolmannessa kerroksessa ns. pikkujoulut.

Juomme isännän tekemään "glöginkorviketta" (kuumaa, alkoholilla terästettyä marjajuomaa), kuuntelemme joululauluja ja syömme pieniä herkkupaloja. Poltamme kynttilöitä ja juttelemme. Saatamme jopa poltella vaniljantuoksuisia pikkusikareita parvekkeella. Vieraita on kutsuttu nelisenkymmentä, mutta paikalle odotetaan vain noin kahtakymmentä. Kansallisuuksia on paikalla ainakin kymmenen.

Pahoittelemme rappukäytävään mahdollisesti leviäviä herkullisia tuoksuja ja riemumme aiheuttamaa kateutta.

Sikkura

Olen nyt sitten kuitenkin painanut töitä, kun kerta on aika, jolloin on mahdollista päästä esille. Löytyihän se vanha työnarkomania sieltä!

Innostuin, kun sain uuden softan, jolla pystyin mallintamaan tiettyjä juttuja, joita olin vain laskennallisesti käyttänyt, vain teoreettiseti tietäen niiden toimivan. Näpersin yhden yön tietokoneella huvikseni kokonaisen multimediaesitelmän aiheesta, mutta sitten esittelytilanteessa ei tietenkään ollut tarpeellisia laitteita, joten omaksi tiedoksipa jäi.

Nyt väsyttää. Oli outo, jotenkin väärä tunne aamulla, kun piti nousta ylös väsyneenä. Sellaista kun ei ole tapahtunut viikkoihin, niin hyvin olen saanut laiskoteltua.

Mikä nyt sitten on sitä onnea ja mikä ei.

Iisisti

Täällä on aikaa keskittyä työlle tosissaan. Vaan ei maita. No eipä maistunut suoraan sanottuna sampanjakaan (ks. edellinen postaus).

Jotenkin tuntuu koko duuni aivan liian helpolta, joten laiskottelen. Juuri nyt kun olisi mahdollisuus paahtaa ja vakuuttaa maailma siitä, että olen paras. Teen viikon panoksen muutamassa tunnissa ennen viikottaista tulospalaveria ja olen tyytyväinen itseeni. No, ehkä sitä voisi yhden vuoden huilata usean vuoden paahtamisen jälkeen. Ottaa iisisti vuoden ja katsoa Seinfeldejä. (Hyvä one-liner tulevaisuuden muistelutuokioihin? "Sitten otin vuoden iisisti, asuin X:ssä ja katsoin Seinfeldejä.")

Sitä tulee myös oikeasti ajateltua asioita, joita omasta elämästä puuttuu. Niin kuin esimerkiksi ihmissuhde. Nyt olisi aikaa. Oikeastaan tekisi mieli jatkaa siitä, mihin sleepbuddyn kanssa jäi, mutta sen tien päässä ei ole ihmissuhde, sen tiedän kokemuksesta. Puhuimme tänään uusiksi ottamisesta. Läheisyyttä kaipaan joka tapauksessa. Sylikkäin istumista.

Aiemmin olen hukuttanut nämä tuntemukset töihin. Nyt kuorin itseäni kuin sipulia, ja huomaan, että kyynisen humoristisesti tunteisiin suhtautuvan pinnan alla onkin myös toimivat, joskin hämmentyneet kyynelkanavat. Mutta toisaalta haluan päästä siitä tulostavoitteellisuudesta, mitä parinhakuun on aiemmin liittynyt. Jos vain hengaisi iisisti erilaisten tyyppien kanssa, ja vain katsoisi miten luonnollisesti käy. Se on kai sitä vapautta ja itsenäisyyttä, jota lähdin etsimään. Tänään sain siitä makua, kun yksi suomalainen tuttu piipahti uransa puitteissa kaupungissa. Vietimme hauskan illan paikallisen ruoan ja kokeellisen teatterin parissa, ja hauskaa oli. That's all, folks.

Seuraavan kahden viikon aikana tulospalavereita on enemmän kuin se yksi: tällä viikolla kaksi ja ensi viikolla kolme. Katsotaan, mihin päädyn, joskin arvaan jo...

Itselle

Harvoin tulee juotua tällä tavalla joka toinen päivä sampanjaa, mutta nyt vaan on niin.

Luultavasti karkulaismaisuudesta johtuen tavanomaista isänmaallisempana join pullon aitoa toissapäivänä itsenäisyyspäivän päätteeksi. Kuuntelin jopa Sibeliusta (seitsemäs sinfonia = mahtavaa musiikkia!). Tänään sitten kuulin saaneeni merkittävän töihin liittyvän rahallisen bonuksen, joten jääkaapissa viilenee täyttä päätä pullo Veuve Clicquot'ta. Olen yrittänyt välttää sampanjaa lähinnä sen takia, että rahaa menee jo sopivan paljon viiniharrastukseen entuudestaankin (mielestäni ihmisellä pitää olla yksi kallis harrastus, arki on niin kurjaa kumminkin!), ja tiedän ettei loppua tulisi. Toisaalta Foxyssä on kiva maistella aina yksi herkkusampanjakin, kun sinne asti pääsee.

Otetaan nyt siis vielä kerran riskillä... Cheers!

Edit:
ja tässä todisteet (olen pidättynyt jopa ostamasta oikeaoppisen lasin!)

Suomelle

Isänmaani itsenäisyyspäivä. Minun itsenäisyyspäiväni.

Kiitos Suomelle siitä, että se tarjosi minulle eurooppalaisen sivistyksen ja maailmanluokan koulutuksen. Kiitos siitä, että sain kasvaa lapsuuteni virikkeellisesti, mutta rauhassa. Kiitos, että sain olla lapsi pitkään. Kiitos kuulukoon myös uhreille, sotiemme veteraaneille. Kiitos opettajille ja humanisteille. Kiitos ahkerille rakentajille. Kiitos rauhan säilyttäjille. Kiitokset myös keittiöön.

Erityinen kiitos Suomelle siitä, että on mahdollista lähteä pois, kasvaa maailmankansalaiseksi, elää elämänsä missä päin maailmaa kulloinkin haluaa. Se on todellista itsenäisyyttä.

Kiitos Suomelle karkumatkastani.

Tyttöjen ilta yhdelle

Viime päivinä on satanut niin ikävästi, etten ole rohjennut tai vain viitsinyt lenkille.

Keskiviikkona pidin tyttöjen illan. Tein toisen version intialaisesta vindaloostani (lisäsin tomaattilohkoja loppuvaiheessa) ja katsoin elokuvan. Sitten laskin itselleni kuuman kylvyn, johon lisäsin kerma-manteli-kylpyvaahtoa. Istuin kylvyssä aromikynttilöiden lämpimässä valossa pitkään ja kuuntelin Smashing Pumpkinsin Mellon Collie and Infinite Sadnessiä. Käsienpesualtaaseen laitoin kylmää vettä, jääpaloja ja pullon pakastimessa viilennettyä proseccoa, jota siemailin nautinnollisesti kylpiessäni.

Kylvyn jälkeen hehkuin kuumuutta ja makasin sängyllä alasti pitkään, lämpimästä olosta nauttien. Lämpö kehossani kesti pitkään, koko illan ja se tuntui kertakaikkisen ihanalta.

Melkein kuin saunan jälkeen.

Innuendo

Kuukausi sitten kaupungissa vierailleesta kollegaporukasta yksi piipahti täällä visiitillä. Asuu parin tunnin junamatkan päässä, ja joutui käymään täällä isommassa kaupungissa tekemässä jonkun kokeen Yhdysvaltoihin suuntautuvia jatko-opintojaan varten.

Kutsuinkin siis hänet lounaalle tuohon nykkiläishenkiseen lähiravintolaani. Lounaan yhteydessä tulin kysyneeksi, missä hän majoittuu täällä. Yhden tuntemani kollegan luona, mutta tämä oli parhaillaan poissa kotoa ulkomaanmatkan takia. Pitkä hiljaisuus ja katse silmiin. Kuin kaksi lasta, joilla on mahdollisuus pahantekoon.

Mutta itsehän asuin näköetäisyydellä tuosta ravintolasta. Pahaksi onnekseni jouduin työasioissa lähtemään pois.

Tapasimme myöhemmin joulumarkkinoilla ja kävimme oopperassa. Oopperalta kaljalle, ja hän kohti viimeistä junaansa, josta yritin saada hänet vaivihkaa myöhästymään. Mainitsin sopivassa kohdassa, että minulla on mukava futon, jossa voi nukkua mukavasti yhden yön. (Vielä mukavammin minun sängyssäni, ajattelin jo toiveikkaana.)

Ei tärpännyt, mutta vastavierailu pikkujoulujen merkeissä hänen kaupungissaan tuli. Lupasin tuoda glögitarpeet ja pullon Amarettoa.

Ho-ho-ho!

Inhoan "meemejä"!

Blogistaniassa sanalla 'meemi' viitataan lähes aina näihin turhanpäiväisiin kyselyihin, jotka kiertävät blogista toiseen (ks. alla). Richard Dawkinsinsa ja Susan Blackmorensa tuntevat tietävät, että kyse on oikeasti jostain paljon kiinnostavammasta. Referoin hieman.

(1) Meemi = mikä tahansa idea tai käyttäytymistapa, joka siirtyy ihmiseltä toiselle oppimisen tai imitaation kautta. Se voi olla ajatus, idea, teoria, ele, muoti, tapa, laulu, tanssi, mikä vain. Meemiteoria pitää meemiä geenin tai viruksen kaltaisena, lisääntymiseen ja hengissäsäilymiseen tähtäävänä entiteettinä.

Erittäin kiinnostava teoria, alkuun pääsee Wikipediassa (englanniksi, suomenkielinen artikkeli on suppeampi ja kieletään kankeampi, mutta ihan hyvä sekin).

(2) Internet-meemi, esimerkki:


Neloskysely

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:

1. Kaupan kassa
2. Lehdenjakaja
3. Rakennustyöläinen
4. Päivän hyvä työ

Neljä TV-ohjelmaa, joita tykkään katsella juuri nyt:

(En käytä televisiota, mutta seuraavia katson kovalevyltä/netistä)
1. House, M.D. (tällä hetkellä 5. tuotantokausi)
2. Seinfeld (8. tuotantokausi lopuillaan)
3. Frasier (n. 3. tuotantokausi)
4. Mythbusters (sieltä täältä, aihepiirin mukaan)

Neljä paikkaa, jossa olen lomaillut:

1. Havaiji
2. Bangkok
3. Sydney
4. New York

Neljä Internetsivua, joissa käyn päivittäin:

1. Facebook
2. Blogit (RSS/Hallintapaneelin Lukemisto)
3. Sähköposti
4. Hs.fi

Neljä lempiruokaani:

1. Oikein tehty pippuripihvi härän sisäfileestä punaviinimarinoitujen uunikasvisten kanssa (klassikot pitävät pintansa)
2. Munakoiso-kalkkuna-spaghetti (itsetehtynä, muut sössivät aina tämän, pitänee postata yksityiskohtainen resepti tänne joskus)
3. Hyvä punacurry-kookosmaito-munakoiso-viritys (esim. kanavindaloo)
4. Länsimaiset lammasruoat (en osaa nyt valita yhtä tiettyä)

Neljä bändiä, jotka soivat tällä hetkellä paljon:

1. Bloc Party (erityisesti Silent Alarm, joka on uusi löytö)
2. Mew (Mew and the Glass-Handed Kites on nerokas! Uutta levyä kuulemma miksataan jo...)
3. Sonic Youth (ihanan valtava tuotanto nykkiläispörinää!)
4. Efterklang (uusi tanskalaislöytö, suosittelen Sigur Rósin ystäville)

Missä haluaisin olla juuri nyt?

(Näitä on paljon, mutta juuri NYT...)
1. New Yorkia olen ajatellut pitkään, ehkä toteutankin alkuvuodesta tai viimeistään keväällä
2. Intiassa (rauhallisemmalla puolella, kunhan saa punjabia)
3. Afrikassa (valloittamaton manner, vuoristo- ja sademetsäkuvat valloittavat)
4. Argentiinassa (isot pihvit...)

(Huomautettakoon, että olen kyllä ihan tyytyväinen salaisessa karkupaikassani Suomen ulkopuolella.)

Hölkkäystä satelliittiavusteisesti

Ostin kertakaikkiaan mainiot lenkkitossut, Puma Road Racerit. Normaalisti melkein satasen maksavat kengät lähtivät euroissa alle neljälläkympillä. Lenkkarit eivät tunnu jalassa ollessaan käytännössä yhtään miltään, vain aivan kuin paksummalta nahkakerrokselta jaloissa. Täydellistä!

Kävinkin sitten eilen iltapäivälenkillä. Google Earthista katsoin, että juoksin yhteensä vain noin 5 kilometriä (en suunnitellut lenkkiä etukäteen mitenkään, juoksin vain joenrantaa kroppaani kuunnellen, ja käännyin siinä vaiheessa ympäri kun kuvittelin vielä jaksavani juosta koko matkan takaisin, ja nipinnapin jaksoinkin). Kyseessä oli ensimmäinen juoksulenkki sitten elokuun lopun, jolloin saatoin lähteä aamukuudeltakin lenkille, jos ei enää nukuttanut. Se oli aika maanista aikaa, viimeinen kuukauteni Helsingissä ennen karkupaikan etsiskelyssä ympäri maailmaa kulunutta syyskuuta (jolloin taas tuli käveltyä turistina paljon).

Olen siis rapakunnossa. Tänään ei juosta, sillä kipeytyneet lihakset sallivat vain futonmatkailun, mutta ensi viikolla tavoitteena on vähintään kolme lenkkiä. En aseta vielä kilometritavoitteita.

Eikä tästä tule kuntoilu- tai laihdutusblogi, ei sen enempää kuin viini-, kokkaus-, mainos- tai ihmissuhdeblogikaan.

Englantia

Englantia, tuota maailmankielistä läpäisevintä kuulee kotikulmillani jostain syystä ehkä useammin kuin muualla kaupungissa (jos nyt ei suurimpia turistinähtävyyksiä lasketa). Tarkennan vielä, että kyseessä on nimenomaan amerikkalaisella aksentilla puhuttu englanti.

Harmittaa, sillä karkumatkani ideaan kuului alunperin keskeisesti ympärillä puhuttu, minulle entuudestaan vieras kieli. Tämä 'amerikka' kun on minulle lähes yhtä tuttua kuin äidinkieleni. Voin koska tahansa vakuuttaa amerikkalaisen siitä, että olen syntyperäinen, ja joskus jopa tylsistyessäni huvitan itseäni käyttämällä niin harvinaisia englanninkielisiä "sivistyssanoja", että pudotan natiivin. (Lukuisista Scrabble-voitoista puhumattakaan!)

No, onpahan tuossa kadunkulmassani vielä sinällään erittäin mukava ruokapaikka nimeltään NYC. Nimi johtuu tietenkin pilvenpiirtäjien sävyttämästä näköalasta (joka on suurin piirtein sama kuin parvekkeeltani). Sanomattakin lienee selvää, että kyseisessä paikassa on paljon amerikkalaisia asiakkaita. Itse käyn siellä vain muhkeiden hampurilaisten takia.

Hampurihan on Saksassa, eikö olekin? Ja Amerigo Vespucci oli italialainen? Eh... Ehkä pitäisi lähteä lomalle jonnekin, missä ei näy MTV. (Okei, en tiedä näkyykö se täällä, koska en ole enää pitkään aikaan ollut televisionkäyttäjä.)

Intiaa

Kosmopoliittina tein tässä vuoden 2008 kiitospäivän maailmanpoliittisessa tilanteessa... kalkkuna-vindaloota!

No, en tietenkään ajatellut politiikkaa ainakaan tietoisesti, halusin vain gastronomista vaihtelua viimeaikaiselle pastanjauhannalle. Lämmitin siis öljyä, kuullotin siinä ison (jättimäisen!) sipulin, ja paistoin kalkkunan paistipaloista pinnan kiinni. Hitaasti, huolellisesti. Sipuli osaa olla herkkä: kuullottaessa ei pidä hötkyillä, jos haluaa parasta. (Eräs kanadalainen tuttuni tekee sipulikeittoa, jonka valmistamiseen kuluu kuusi tuntia!) Sitten lisäsin 4 ruokalusikallista vindaloo-punacurrytahnaa ja purkillisen bambunversoja. Kypsensin hetken ja lisäsin reilun lorauksen kookosmaitoa, ja annoin taas porista hetken. Riisivesi kiehumaan ja basmatien huuhtelu (tulee irtonaisempaa riisiä à la Intia), sillä aikaa kastikkeen maustaminen Nam Pla -kalakastikkeella (thaimaalaista, muistanemme Bangkokiakin!), sokerilla ja tuoreella chilillä. Maun mukaan, tuolla tuli mukavan mietoa. Ensi kerralla tulisempaa, ja kokeilen paahtaa chilitahnaa ennen sipulien ja lihan (ensi kerralla kanaa tai katkarapuja) lisäämistä. Tämä oli ehkä toinen kertani intialaisessa keittiössä...

Ei kun Star Trek II: The Wrath of Khan (1982) pyörimään ja pullo makeahkoa muscat-tyyppistä valkoviiniä kylmästä! (Ei, en ole trekkie, ajattelin vaan valistaa itseäni seuraavaksi tällä elokuvasarjalla.)

Ääntämässä

Kielikurssit ovat oiva tapa tavata uusia ihmisiä, etenkin vieraan kielen keskustelukurssit. Erilaisin kieliopillisin keinoin kukin joutuu vuorollaan kertomaan itsestään, mistä pitää, miten asuu, miten vietti lomansa ja niin edelleen. Tuntien henki ja luonne on hyvin lapsenomainen ja lämmin (toisin sanoen naiivi ja haavoittuvainen, kuten rakastuvalla ihmisellä), mihin kaikki väkisinkin mukautuvat – on vaikeaa ilmaista itseään kovinkaan monimutkaisesti, kun keinovarat ovat rajoitetut. Koska paikalla on usein ihmisiä hyvin erilaisissa elämäntilanteissa, on mahdollista laajentaa ystäväpiiriään oman välittömän ammatti/opiskelu/tuttavakuvioiden ulkopuolelle. Sitä paitsi tällaisissa tilanteissa oman työni erikoislaatuisuus tulee väistämättä esiin, joten näyttäydyn kiinnostavana, erilaisena tyyppinä myös sisäisesti (ei niin ettenkö olisi ymmärtääkseni varsin hyvännäköinen muutenkin).

Harmi kyllä ehdin työ- ja muilta karkailukiireiltäni kurssille vain syksyn ensimmäiselle ja viimeiselle kerralle (niinä parina kertana, kun olisin päässyt, piti kurssi taukoviikon). Sen lisäksi joka toisella kerralla on vasta-alkajien, joka toisella edistyneempien kerta. Olin tietenkin autuaasti pudonnut kärryiltä ja jouduin edistyneempien kerralle. Ja koska aikaakin oli vielä kulunut pari kuukautta, oli oppitunti kaikin puolin melkoinen crash course. Suureksi harmikseni opettaja käännytti ovelta uuden vasta-alkajan, kuvankauniin armeenialaisen (oliivinruskeat hiukset, mallin kasvot ja siniset silmät), ja maailmaasyleilevästi hymyilevä, ääntämyksensä perustella slaavi punapää taisi olla jo ehtinyt lämmetä poninhäntäiselle vieruskaverilleen. Pitäisiköhän vaihtaa suosiolla vasta-alkajien ryhmään? Pidän haasteista... mutta pidän myös haasteista, ymmärtänette.

Sitä paitsi pidin eilen illalla pikkutunneille venähtäneen (viini- ja pastapainotteisen) työkokouksen asunnollani paikallisella kielellä, minkä lisäksi olen viikon sisään esitellyt työtäni tuolla kielellä jo kahdesti. Ehkä voin siis hyvillä mielin vaihtaa vasta-alkajien ryhmään, eikö se olisikin loogista?

Lahjalista pukille

1. Unenlahjat minulla on kieltämättä hyvät, mutta pirteämpi voisin jälkikäteen olla, ja mielellään hieman lyhyemmillä unilla

2. Sujuva kielillä puhumisen lahja olisi kätevä, vaikka noin kuutta seitsemää vaihtelevasti puhunkin/ymmärränkin

3. Lahjat matematiikan alalla hävisivät jonnekin yläasteen jälkeen, toimitusvaikeuksia?

4. Musiikillinen lahjakkuuskin voisi olla edes jossain suhteessa iTunes Music Libraryyni (joka on suurempi kuin yksikään tällä hetkellä myytävistä iPodeista, mutta silti...)

5. Sosiaaliset lahjat ovat kieltämättä parantuneet viime vuosina kovasti, mutta tuntemattomien kanssa toimiminen voisi olla luontevampaa ja sitä myötä urakin (ja varmasti muukin elämä) edistyisi

6. Rakkauden lahja kuihtui kun edellinen suhde muuttui ystävyydeksi, enkä ole kykyä rakastua vielä uudelleen löytänyt (liittynee myös osin edelliseen)

7. Joillakin ihmisillä on lahja syödä kaikkea hyvää lihomatta, saisinko minäkin?

8. Saamattomuuden vaihtuminen takaisin edes työnarkomaniaan

9. Uusi läppäri (MBP 15'', 2,8GHz Intel Core 2 Duo, 320GB Serial ATA @ 7200)

Ähkymaa

Isossa maailmassa kasvat ihmisenä, sanottiin.

Olen syönyt itseni täpötäyteen sushia, jopa enemmän kuin aikoinaan Japanin-reissulla. Siellä se oli vaan halpaa, täällä löysin lounasbuffetin. All you can eat (and more).

Olen juonut niin paljon halpaa olutta, että mallas tulee korvista ulos. Syytän Suomen alkoholiveroa tästä. Se kun vaarantaa kansalaisten terveyden vieläpä silloin, kun se on haavoittuvaisimmillaan: Suomen terveydenhuollon ulottumattomissa ulkomailla.

Kaikenlainen hiilihydraattipitoinen on aina läsnä. Leipomot, karnevaaliruoka, pitseriat, kebabit...

Nutella. En kestä edes ajatella.

Itsekuria tarvitaan. Ostoslistalle juoksukengät ja verkkarit, ensitilassa!

Makuukaveri

Elämäni toinen sleepbuddy.

Tapasimme töiden merkeissä jo kesällä, ja nyt oli luonnollista tavata kun asumme samassa kaupungissa. Viihdyimme iltakaljalla sen verran kauan, että viimeinen metro meni häneltä alta, ja tarjosin futonpaikkaa. Tarjosin kävelymatkan päätteeksi yhden belgioluen kämpälläni ja kuuntelimme Nirvanan In Uteroa ja vähän uusinta Bloc Partya. Kun nukkumaanmenon aika tuli, olimme jo aivan solmussa toisiimme kietoutuneina sohvalla. Totesin, että sängyssä nukkuminen on ergonomisempaa (Sultan Högbo, 140x200), ja lainasin hänelle isoa t-paitaa.

Kyllä oli nukkuminen mukavaa, varsinkin kun lusikka-asennossa otti käteni käteensä niin, että kuin puolivahingossa se kohtasi hänen luonnonihme-sukupuoliulokkeensa. Silittelimme toisemme uneen.

Onnellisna

Mukavia päiviä ollut.

Näin muun muassa yhden tämän hetken suosikkibändeistäni livenä, kun poikkesivat kaupunkiin. Soittivat ihan älyttömän lujaa, mutta soundit oli hyvät apteekin korvatulppien läpikin (osasin ostaa paikallisella!). Pidin myös kämpälläni tupaantulijaiset, ja vieraita oli lyhyestä maassaolostani huolimatta parisenkymmentä. Kaksi oli paikallisia, aika monet kaltaisiani karkulaisia tai muita "etnisiä" kollegoja. Yksi sattumalta tapaamani suomalaisnainen. Sain vierailta lahjaksi kolme kasvia, kaktuksen, joulutähden ja jonkinlaisen kanervan. Ja yhden pullon baroloa. Sattumaa?

Hieman nolosti jouduin myös työasioissa käymään Suomessa. Melkoinen karkumatka menossa, mutta sainpahan hämättyä joitakin. Parasta oli, että Helsingin mukavimpia piirteitä sai uudelleenelää: kaverit, aamuun asti jatkuvat hengailubileet (yökylä sohvalla ja ankka-aamupala lähikiinalaisesta), Foxy Wine House, Carroll's (!), sauna, Arkadiankadun Alkon globaalit valikoimat (mm. rommitynnyrissä kypsytetty skottiolut ja 0,75l-pulloiset belgialaisherkut)... Karkupaikassa kun valikoimat ovat tuntuvasti paikallisemmat. Mukana kuvioissa oli kuitenkin myös mahdollista tulevaa koti-ikävää ehkäisevä pimeys (miten muka aurinko voi laskea 15.41?) ja märkä koleus. Näinpähän junan ikkunasta vähän luntakin.

Vahvimpana muistona kuitenkin järkyttävä kokemus Kampin aukiolla: kaikki puhuvat ympärillä suomea!

Karut tilastot

Elvis on poistunut rakennuksesta.

Tiistai-iltana minä ja Elvis (se suomalainen kollega, josta mainitsin, nimi muutettu) aiheutimme sen, että maailmassa on nyt 25 olutta ja kaksi pulloa viiniä vähemmän. Aikaa operaatioon kului noin 16 tuntia (klo 16-08). Operaation onnistumiselle ensiarvoisen tärkeää oli toimiva ruokahuolto: Löysimme tuosta ihan naapurista aamuneljään auki olevan italialaisen ravintolan. Huomautuksena vielä, että paikallinen olut on suomalaisia litkuja vahvempaa, IV-olutta. Viinit olivat tuhteja pohjoisitalialaisia, regoloa ja baroloa. Aamukuudelta barolo-pullon avaaminen ei tosin kuulu teoista fiksuimpiin.

Elviksellä on kova maine, mutta nyt kun yöpyikin suunnitelmista poiketen luonani näin myös kulissien taakse. Vaikka joimme juomat melko lailla puoliksi, oli kaverilla karmea krapula, itselläni ei. Nukkui käytännössä koko seuraavan päivän tuossa futonillani, mitä nyt söi välillä. Tällä kertaa vähän erilaiset vaalivalvojaiset.

Nyt niitä töitä.

Ammattilainen

Tuntuu, että olen olemassa vain syömistä, baarissanotkumista ja pitkäännukkumista varten. Kansainvälinen kollegaporukka lähti vasta eilenaamulla kaupungista, ja jo samana iltana laskeutui kansainvälistäkin mainetta viinapäällään niittänyt suomalaiskollega kaupunkiin. Tunnen jo Lagavulinin tervaisen tuoksun nenässäni.

Ja työt tietenkin laahaa jäljessä, tai missä lienee teillä tietymättömillä. Onneksi sain yhden projektin juuri käsistäni viime viikolla, mutta ei nuo uudet itsestään käynnisty. Ja jossain vaiheessa pitää vaan lopettaa tämä kodin laittaminen. Ehkä vielä pari lamppua IKEAsta, nyt kun hommasin läppärille ison näytön tarkkuustöitä ja leffankatselua varten.

Mutta sitä ennen "käymään kaljalla jossain"...

Aamubileet

Elämä on ollut aikamoista biletystä viime päivinä. Lauma kollegoja tuli työasioissa kaupunkiin, ja niiden kanssa on tullut iltaisin pyörittyä, kerta kerralta myöhempään. Saa nähdä miten pitkään tänä iltana menee, kun on vika ilta kyseessä. En ole kuin yhdelle näyttänyt kaupunkia (pistäytyi tulopäivänään fajitas-brunssilla), koska asuvat toisella puolella kaupunkia hotellissaan, josta eivät näytä kauaksi pääsevän. Työtkin kun on siinä ihan vieressä.

Viimeyönä kävelin sitten taas noin kahden maissa takaisin kämpille. Aamukahdeksalta heräsin ihmetyksekseni yläkerran naapurien aamubileisiin. Ehkä tämä ei ole ihan menetetty maa, ajattelin ja käänsin kylkeä. Kunnes Whitney Houstonin I Will Always Love You pakollisine mukanakiljuntoineen veivät viimeisetkin unihalut. Aika karmivat Halloween-jatkot joillakin.

No, yläkerran lopulta hiljennyttyä luukutin AC/DC:n uutukaisen läpi ikkuna auki, joten puntit lienevät tasan.

Melko tavatonta

Kielen lisäksi uudessa ympäristössä on ällistyttävän paljon "kirjoittamattomia" sääntöjä (niin kuin mikään tällä infoähkyn aikakaudella jäisi kirjoittamatta – jätä se vaan meidän blogaajien huoleksi...). Turisti ei niitä välttämättä huomaa, mutta maahanmuuttajalle ne tulevat eteen.

Mitä kierrätetään, miten jätteet lajitellaan? Heitetäänkö pullot roskiin vai viedäänkö kauppaan? Kummalla puolella seistään liukuportaissa, entä odotetaanko oikeasti suojatien edessä vihreää? Onko alkoholin nauttiminen julkisella paikalla paheksuttavaa? Entä fyysiset lemmentunnustukset? Kuinka monta kaljaa juodaan, jos käydään yhdellä? Oletko rikollinen jos virtsaat puskassa perjantai-iltana sen "yhden" jälkeen?

Lista on loputon, mutta pikkuhiljaa sitä oppii. Samoin kuin jos on jo muodostanut käsityksen, että joku kaupunginosa on tylsä ja ankea, kunnes sattumalta erään kulman takaa löytyy se täydellinen sushibaari tai viinikauppa. Tai kun omaan, paikallistenkin arvostamaan, varakkaaseen ja pultsarittomaan kortteliinsa on hullaantunut juuri niin kauan kunnes tajuaa, ettei sieltä saa edes kebabia klo 23 jälkeen. Perjantainakaan.

Mikä näitä ihmisiä vaivaa?

Tangoa ja vähän kieltä

Sulautuakseen, tai ainakin jotenkin tutustuakseen paikalliseen väestöön ja kulttuuriin pitäisi opetella kieltä. Ravintolassa käyminen on tyypillisesti loistava tilanne harjoittaa kielitaitoaan. Mutta kun kiireessä käykin Burger Kingissä, niin ei voi välttyä tilanteelta, jossa lausuttuaan kieltämättä kovin amerikkalaisella aksentillaan "Steakhouse Double Burger" saakin tästä lähin palvelua automaattisesti englanniksi. Pitäisikö opetella feikkaamaan paikallinen aksentti englanninkielisiin sanoihin? Kaikkea sitä...

Mainio idea muuten perustaa baari, jossa saa tapaksia, tuhteja Mendozan viinejä ja jossa taustalla soi hekumallisen ihana argentiinalainen tango. Nerokasta on vielä perustaa baarin yhteyteen ihan oikea tanssikoulu, jonne voi mennä kun ei enää kestä musiikin kiusausta. Vinkki: siellä on krooninen miespula!

Valitettavasti en voi antaa osoitetta, koska pääsisitte jäljilleni...

Unieväät

Noloa sammua. Mutta yhdelle kun laittaa ja avaa, niin minkäs teet. Periaatteessa olisi ollut mahdollista ostaa vain yksi paketti kirsikkatomaatteja, mutta itselle kokkaamisessahan nolointa olisi jäädä nälkäiseksi, joten varmuuden vuoksi kaksi. Ja se on niin kevyt ruoka kuitenkin. Valkosipulia sopii viipaloida (kyllä, ei silppua vaan lastuja) neljä viisikin kynttä kun ei ole kukaan valittamassa vieressä. Valkosipulit lämpiämään öljyyn (ei liian kuumaan, älä paahda) ja lempituoksuni äärellä ekat maistiaiset 18-asteiseksi viilennetystä ja dekanteriin hyvissä ajoin kaadetusta barolosta. Viini–ruoka-yhdistelmä on kyllä melko epäsuhtainen, mutta en nyt vaan ehtinyt ajoissa täydentämään viinihyllyäni asiallisessa kaupassa.

Kirsikkatomaattien kanssa ei pidä hötkyillä. Ne pitää saada täysin kypsiksi, mutta koettaa saada pinta pysymään mahdollisimman ehjänä. Kun tomaatit lopulta näyttävät pittoreskin kurttuisilta, pannulle balsamicoa, lämpö ylös että porisee hetken. Juuri ennen tarjoilua joukkoon tuoreita yrttejä revittynä (ei silputtuna, rakenne mössääntyy ja herkku näyttää saman tien pilaantuneelta). Basilika riittää köyhälle ja kiireiselle. Pippurisekoitusta ja merisuolaa myllystä. Kumppaniksi spaghettia, ja annoksen päälle tuoreena raastettua pecorino romanoa tai hyvää parmesaania ja hieman vihreää pestoa (alan tekemään itse heti kun on oma basilikapelto, kaupasta kun saa tarpeeksi hyvää jos jaksaa etsiä tarpeeksi hyvän kaupan).

Ja se barolo. Ihana punaviini, kun sai kunnolla aueta. Aterian loppuvaiheilla oli parhaimmillaan. Ostan heti samasta paikasta lisää, ja ehkä keskitän viinihankintani heille näin alkuun, että on joku valikoima, johon rajautua (hieman normi-Alkoa pienempi, mutta laadukas valikoima, myös lukuisia kolminumeroisia arvoviinejä ja samppanjoja lasikaapissa). Viiniä lipitellessäni katsoin vihdoin Sin Cityn (olen hieman jäljessä elokuvien suhteen, mikäli en ole, kröhöm, edellä), minkä jälkeen laitoin brittiläistä instrumentaalirockia soimaan ja heräsin 22:18 dekanteri tyhjänä. Pesin hampaat ja menin nukkumaan ennen yhtätoista. Kuulemma Suomessa vietettiin sunnuntai-iltana vaalivalvojaisia, heh.

En nähnyt sängystäni kelloa, ja koska tänään ei ole mitään aikataulullisesti sovittuna ennen iltaa, yritin nukkua niin pitkään kuin mahdollista. Kun en enää kestänyt olla avaamatta läppäriä ja jatkamasta eilisillan soittolistaa näytti näytön oikean yläkulman kello 9:31. Ehkä tämä unikuuri auttaa koko täälläoloaikani vaivanneeseen väsymyksentunteeseen. Nyt englantilaisen herkkumarmeladini kaveriksi croissanteja jostakin lähileipomosta (kolme heti kadulla) ja appelsiininkuoria sisältävää irtoteetä hautumaan. En ole näköjään vielä päässyt suomalaisuudestani eroon.

Tarvitsen kännykkäliittymän. Onkohan täällä jo mobiililaajakaista?

Lähtöportti

Maratoonarin päättäväisyydellä käynnistyn. Ja kun joku kerta laittoi maailman näin sunnuntain kunniaksi pauselle, niin mikäpäs tässä aloittaessa.

Muutin Suomesta pois virallisesti lokakuun alussa. Erinäisistä minulle annetuista tehtävistä johtuen olen kuitenkin vasta nyt ensimmäistä kertaa uudessa kodissani näin sunnuntaipäivänä.

En aio tässä blogissani kertoa, missäpäin maailmaa nyt olen. Saatte arvailla, mikäli olette läheskään yhtä viehtyneitä stalkkaukseen kuin minäkin. En myöskään kerro työstäni, jonka takia jouduin Suomesta pois muuttamaan. En kerro edes ikääni. Avoimen sisäisen maailmani kuvauksen kylkiäisenä saatte kaupan päälle maisteltavaksenne arvoituksen verhoihin käpertyneitä faktoja. Jäljittämisen vaikeuttamiseksi kuvaan ympäristöäni lähinnä vain synonyymien kautta. Valmiiksipureksittuja tarinoita ja tusinamarinaa löytyy tarpeeksi läheltä kuitenkin.

Tervetuloa mukaan karkumatkalle.