Friday, July 31, 2009

Yhdet vielä

Kämppä tuli vihdoin tyhjäksi, ja pääsin avaimista eroon. Apuna Täydellinen, Partneri ja Täydellisen vanhemmat. Nyt Makuukaverilla, juodaan cavaa, gigondas'ta ja salmaria. Kohta katsotaan leffa.

"
It's very sad, you live in virtual life, not in reality". Eli pitää mennä...

Thursday, July 30, 2009

Hyvästijätön tapainen

Hyvin spontaanit ja ei minun aloitteestani järjestetyt jäähyväispippalontyngät joella. Homma ei tietenkään ollut mitenkään mieleenpainuvan hauskaa tai onnistunutta, mutta eipä se yleensä taida ollakaan. Suurin osa läheisistä tutuista oli jo kesälomillaan, ja mukana entouragessa oli paljon outoja naamoja.

Makuukaveri koordinoi koko hommaa, ja kaaokseksihan se meinasi tietenkin mennä. Minulla oli laukku täynnä olutta ja cavaa, mutta ensin oltiin jazz/teatteriterassilla - jossa join so sue me -asenteella omiani - ja sitten mentiin ravintolaan, jossa en syönyt kun pettämättömällä vaistollani arvasin ruoan aivan oikein lähes luokattomaksi. Toinen, tai siis ensimmäinen cava tuli poksautettua kuitenkin paraatipaikalla tuossa kämppäni edessä joella, kun Makuukaveri oli menossa amerikkalaisten (incl. Teksasilainen) kanssa jatkoille katsomaan Kuolema Venetsiassa -elokuvaa. Kertonee jotakin meiningistä tuo valinta. Toinen cava jäänee huomiseksi, kun vietän viimeisen illan ja yön kämpän luovutuksen jälkeen Makuukaverin kämpällä (lue: sängyssä).

Mutta minun piti muutenkin mennä aikaisin nukkumaan, jotta metrollamuutto Täydellisen ja Partnerin kanssa sujuisi mahdollisimman jouhevasti ja kohmelottomana. Yksi avoin kysymys on vielä Kiinteistövälittäjä, joka ei ole vieläkään vastannut maanantaiseen sähköpostiini avaintenluovutuksesta ja vuokratakuun palautuksesta. Mutta tapanani ei ole panikoida saati stressata. Vaikka tuosta metrosäädöstä tulee taatusti kyllä ihan infer(/a)naalista.

Day well spent

Otin pyörän alle ja polkaisin 52 kilometriä yhteen vielä kunnolla kokemattomaan lähikaupunkiin. Joulun aikaan poikkesin siellä yhdessä työkokouksessa, mutta meidät vietiin ovelta ovelle autolla, joten mitään en nähnyt. Sitä paitsi Täydellisen pyörää piti päästä hyödyntämään ainakin kerran oikein kunnolla. Ja mikäs siinä oli viiletellä läpi pikkukylien, peltojen, viinitarhojen, vain pelkkää joenvartta karttana pitäen. Tulipa vastaan lampaitakin.

Mahtava juttu tuo pyöräily kyllä! Täytyy hommata kunnon fillari sitten Suomessa ja käydä vaikka Tuusulassa tai Porvoossa pyörällä. Tai mitenköhän nuo kelit enää syyskuussa sallivat... Mutta pehmeämpi satula pitää hommata. Nytkin istun tyynyllä.

Lisään tuohon alle kuvia sitten kun löydän kameran USB-piuhan... (pelkäänpä, että se on jo Suomessa!)

Wednesday, July 29, 2009

Ei tässä näin pitänyt käydä


Makuukaveri soittaa, ja taas mennään. Tällä kertaa juoksujalkaa kauppaan, että sieltä ehtii ostaa täydennystä juotujen tilalle. Sitä paitsi nyt juojia olisi kuulemma kolme, sillä se aiemmin mainittu uusi työkaveri tulisi myös. Mikäli Makuukaveri haluaisi tuoda mukaan kolmannen pyörän, niin ottaisi edes vastakkaista sukupuolta olevan. Ko. henkilö on kyllä ihan mukava, mutta selvästi tässä tilanteessa kilpailija - it takes one to know one. Makuukaveri tietenkin nauttii juuri tämänkaltaisista tilanteista.

Ilmeisesti tämä Kilpailija oli jo yrittänyt jotain, sillä Makuukaveri, jo mukavassa huppelissa, alkoikin melkein saman tien lääppiä ja lähennellä minua varsin omistavasti. Istuttiin jopa yhdessä vaiheessa sylikkäin ja nuuhkittiin toisiamme, kun keksi ruveta ikävöimään poislähtöäni. Demokratia valitsi elokuvan Ocean's Thirteen, joka mielestäni olisi turhan kompleksi kännikatsomiseen porukalla. Ei aikaakaan, kun Makuukaveri torkahti olkapäätäni vasten t-paitani päällään. Ilman Kilpailijaa olisimme varmaan siirtyneet yhdessä sänkyyn, mutta nyt hän veti farkut jalkaansa ja lähti kotiin.

Tuossa vaiheessa elokuvaa oli katsottu noin puoli tuntia, eikä Kilpailijaa viitsinyt kesken hänelle uutta elokuvaa uloskaan heittää. Niinpä tarjosin ventovieraalle, vähän vieroksuttavalle, mutta seurassani ihan hyvätapaiselle ihmiselle olutta ja elokuvaillan.

I'm too nice.

Monday, July 27, 2009

Niekorzystny

Taas oharit. Makuukaveri soitti ja sanoi, ettei voi hyvin, eikä suunniteltua Hangover-leffailtaa tänään pidetä. Lieneekö kännissä tehty toinen työhaastattelu vienyt mehut. Nyt täällä on siis kaappi täynnä kaljaa ja evästä. Pitää katsoa joku toinen leffa sitten keskenään.

Tähän voisi tottua.

Aina tervetullut sänkyyn

Ehkä makein rakennus täällä

Makuukaveri soittaa ja tavataan tuossa minun lähellä. Menemme terassille, jossa syön. Hän on tullut juuri työhaastattelusta. Joutuu elämistään rahoittaakseen ottamaan osa-aikatyön tarjoilijana. Lounaan yhteydessä, kun hänen kadulta bongaamansa uusi työkaveri on juonut oluensa ja häipynyt, hän alkaa avautua.

Ensin kertoo jostain ystävästä, jonka kanssa oli itkenyt kolme päivää elämänsä ”mustia aukkoja”, niitä, joista aiemmin kuulemma kertoi vain ”pienen osan”.
Pian tämän jälkeen avautuu siitä, kuinka olen niin mahtava tyyppi, kuinka olen hänen paras kaverinsa täällä ja kuinka ei tiedä miten täällä pärjää ilman minua. Kenen kanssa jatkossa katsoo Austin Powerseja, dokailee, nauraa ja sekoilee. Hän on kyllä juuri sen oloinen ja näköinen ihminen, että vastakkainen sukupuoli sekoilee ja pitää hauskaa hänenlaisensa kanssa mielellään.

Ihmettelen vaan, että mikä minusta tekee niin erikoisen, tämä kun ei ollut ensimmäinen tunnustus laatuaan täällä. Mitä minä muka olen tehnyt? En mitään, sekö se on?
No, onhan se kivaa, että on joku, jonka luona ja kanssa voi ”pyytämättä” yöpyä tässäkin kaupungissa. Puolalainen vieraanvaraisuus jne. Kaksi työmatkaa kuitenkin tännekin päin maailmaa tulossa vielä tälle vuodelle. :)

Sunday, July 26, 2009

-




- reilut kaksi tuntia unta. Se tavallinen tarina.

- 1,4 kilometriä kävellen bussipysäkille aikaan, jolloin naapuruston grillibileet olivat vielä käynnissä. Pysäkille, jolta menee vain se yksi tietty bussi, josta myöhästyminen tietäisi kallista taksimatkaa tai myöhästymistä koneesta. Olin tyypilliseen tapaani täsmällinen, mutta bussi oli aavistuksen kuumottavat kolme ja puoli minuuttia myöhässä


- lentokenttäbussista vilaukselta talo, jossa asun virallisesti 2.8. eteenpäin, kunnes karkaan taas

- lentokentällä vastassa poliisiauto ja monta yksikköä Keski-Uudenmaan sammutuskalustoa sekä Vantaan Lääkintäesimies. Lentoaseman ravintola-alueella oli syttynyt paljon savua tuottanut tulipalo, jonka seurauksena käynti Wine&View’ssä peruuntui.

- otin sammutuskalustosta kuvia ja lähetin ne Hesarille välittömästi, mutta eivät kelvanneet
(ymmärrettävästi monella paikallaolijalla oli kamera mukanaan)

- lento lähti kaikesta huolimatta ajallaan. HeVa on paras.


- kun pääsin karkupaikkaan, toimivat liikennejärjestelyt täydellisesti. Olin ennätyksellisessä 20 minuutissa jo kotikadullani. Hassua kaiken matkustelun jälkeen katsoa, kun ensimmäiset ravintolat avaavat aamiaisbuffettejaan ja ihmiset heräilevät sunnuntaiaamuunsa


- mahtava aamiasbuffet vastapäisessä ravintolassa, jossa vasta nyt vierailin ensimmäistä kertaa. Suurin makuelämys oli akaasiahunaja. Aika sopivaa, sillä juuri tätä puuta kadullamme kasvaa. Tuota pitää hommata.


- aamiaisen ja parin leffan lataamisen jälkeen torkkumaan lähipuistoon (myöskin eka kerta, yleensä aina menen joelle). Nyt punottaa.


- letkeään ja stressittömään lomafiilikseen sopiva Big Lebowski -elokuva, liian pienestä alkoholista tulleet kalsarikännit/rento koti-ilta (unisex-ilmaisua ei ole) ja aikaisin nukkumaan. Pitkät yöunet ja käytännön asioiden järjestelyä.

- toinen level omaisuustetristä, joka onkin lähes meta. Laukun haen myöhemmin Hakaniemen Hallista.

Saturday, July 25, 2009

"Kotimaani koko kuva, sen lempeät äidinkasvot"






Yksi asia, josta myös Täydellisen kanssa yöllä keskustelimme, oli patikointi Sveitsin vuoristoalueilla. Ryanin seikkailuista (ja kuvista) innostuneena huokaisin, kuinka kaunis tuo maa todellakin on, ja Täydellisenkin viime kerrasta on jo aikaa. Kontaktit yöpymisiin on olemassa, joten enää tarvitsee sopia ajankohdasta. Kesällä pitää säiden puolesta tietenkin mennä, joten vajaan vuoden päästä olisi ensimmäinen mahdollisuus. Hauskaa olisi matkustella hänen kanssaan, toivottavasti järjestyy.

Keskiviikkona lainasin eräältä tutulta vaa’an pelatakseni lomani alun kunniaksi hieman neliulotteista tetristä omaisuudellani (neljäs ulottuvuus on luonnollisesti paino). Sain Projektin valmiiksi, pakkailin ensimmäisen levelin ja lähdin syömään lounaaksi paikallista ruokaa. Pikkuhyvästejä tietyillä kaduilla, joilla ei ehkä enää kävelisi, uudessa kioskissa tupakkaa ostamassa (”ai täällä oli tällainenkin, enpä ollut ennen huomannutkaan”) sekä hieman siivoamista siltä varalta, että joku asuntonäyttö pitäisi järjestää poissaoloaikanani (vaikka ymmärsin kyllä, että viime kerralla tärppäsi kun paikalla ollessani kerroin, kuinka asuisin tässä asunnossa vielä vuosia, jos karkupaikassaoloni määräaikaisuus ei olisi tullut täyteen).

Torstai-iltana yhdeltätoista Suomen aikaa löysin itseni Finnairin lentokenttäbussista nokka kohti keskustaa. Tuttujeni bändillä oli juuri alkanut ensikeikka matkani varrella (rautatie- ja linja-autoasemien välissä), jonne keikan loppupuolelle ja backstagelle kerkesinkin. Suomalaisen baarin kontrasti karkupaikan lounaspaikkaan oli aika tuntuva, ja jälleen kerran Narinkkatori sai toimia taustana tällä kertaa varsin lievälle Suomi-sokille. Oluen hinta-laatu-suhde taisi olla se kovin paikka.

Muutenkin hintoihin on tullut kiinnitettyä tällä reissulla paljon huomiota, vaikka Projektista kolahtaakin tilille reippaasti nelinumeroinen summa maanantaina. Omituista kyllä tupakka on täällä jopa halvempaa (kun tasan kolmella eurolla saa jo Chesterfield-askin), mutta esimerkiksi olut ja muut virvoitusjuomat ovat aivan törkeän hintaisia verrattuna karkupaikkaan (n. 0,40€ vs. 2jotain€/tölkki halvinta olutta ja n. 0,30€ vs. 1,13€/iso pullo halvinta kolaa). Myös esimerkiksi eräs ranskalainen camembert (sama tuote) maksaa täällä melkein kaksinkertaisesti, mihin en epätaloudellisena ihmisenä osaa antaa kovinkaan hyvää selitystä.

Kun pääsin lopulta yöllä kotikaupunkiini ja äitini tyhjillään olevaan tilavaan asuntoon, laitoin sähkösaunan päälle, pitsan uuniin ja selvitin vihdoin ammoisen nettiongelmani (kakkosläppäri kun ei mahtunut mukaan tällä tetrislevelillä). Kukuin valveilla keskiyön aurinkoon tottumattomana jonnekin puoli viiteen, mutta heräsin jo yhdeksältä. Kumma käänteinen jetlag (johon vaikuttaa paitsi pituus- myös leveyspiirit näin kesällä), kun nipistän yöunta molemmista päistä, mutta olen silti pirteä.

Perjantaina hoidin asioita pankissa ja maistraatissa sekä kävin syömässä Helsingin parhaan hinta-laatusuhteen täyslammaskebabia (+välimerellisiä mezejä yms.) firman lounassetelillä (jolloin buffetista maksettavakseni jäi tulevaan opiskelijastatukseeni sopiva 2,10€). Syötyäni menin läheiseen Eiranrantaan tervehtimään ensimmäistä merta, jota olen pitkään aikaan nähnyt. Luostarinpuistoon oli noussut uusia taloja, jotka näyttivät täysin samoilta kuin Arabianrannan ja karkupaikankin uuden ranta-asunnot. Sadepilvien uhatessa menin Kirjasto 10:een kirjoittamaan edellisen postauksen, minkä jälkeen tapasin vuokralaiseni. Pyysivät saada muuttaa pois sovittua myöhemmin, mikä taas tarkoittaa sitä, että itselleni tulee kiire muuttaa niinä kahtena päivänä, kun Helsingissä seuraavan kerran olen ennen Ruotsin-reissua. (Siltäkin palattuani olen Helsingissä vain tasan kaksi kokonaista päivää ennen kuin menen Berliiniin ja yhteen pohjoissaksalaiseen pikkukaupunkiin loppukuuksi. Hullua kai sitä olisi karkumatkalaisen lomaansa Suomessa kykkiä, joten elokuussa olen Helsingissä kokonaista kuusi päivää.) Kävin vielä ostamassa märissä sandaaleissani Verkkokauppa.comista Sims 3 -pelin ja Olvin olutta (oli halvinta) ennen kuin palasin Casa di Mamaan.

Lauantain suunnittelin ottavani aurinkoa, mutta ei tuolla merenrannassa tarennut puolta tuntia pidempää. Vaikka ilma on kieltämättä ihanan raikas, niin +21°C toivoisi kyllä tuntuvan vähän lämpimämmältä. No, tulipahan nyt tässä vaiheessa pestyä se nelisen koneellista pyykkiä, jolla luulisi vähän aikaa pärjäävänsä. Ihan hyvä päivä siis. Paitsi tietenkin, jos ajattelee, että ajoissa kun olisi suunnitellut, niin teoriassa olisi ehtinyt lauantaina siellä Porissakin vierailla, itseltä kun meni kyseisen yhtyeen keikka karkupaikassakin harmillisesti ohi.

Suomi-reissun kulinaariset nautinnot kruunasin Kotipizzan Jänkhällä (pakko oli ottaa sama-aliaksisen kollegani kunniaksi, lounasseteli + 2€), reissun neljännellä saunalla (otin nimittäin aamutkin surkeassa puutostilassani käyttöön) sekä pint-kokoisella Sandelsilla (aika pieni upgrade).

Mutta kohta viedään jo viimeisiä karkupaikka-kokemuksia. Prioriteettilistani on: (1) auringonotto, (2) byrokratia, (3) kännit ja yö tai pari Makuukaverin kanssa, (4) tolkuttoman vähäiselle käytölle jääneen, viereisestä korttelista alkavaan museotarjontaan tutustuminen.

Nyt pitää printata parin lennon boarding passit ja yrittää nukkua vähän. Vaikka ehtiihän sitä sitten aurinkoa ottaessa torkkua. :)

Friday, July 24, 2009

Ihan hyvä nukkumiseen

Karkupaikkaa päivänä, jolloin Täydellinen lähti pitkälle työmatkaputkelleen

Kirjoitan tätä Helsingin Kirjasto 10:ssä (ladaten samalla Hangover-elokuvan DVD-screeneriä, ripaten levyjä ja kohta varailen tulevia matkoja netistä), enkä malta päästä ylihuomenaamulla karkupaikan paikallista aikaa ottamaan aurinkoa ja lomailemaan täysillä takaisin pilvenpiirtäjäkaupunkiini. Mutta kelataanpa nyt ensin hieman taaksepäin.

Täydellinen on ollut juhannuksen jälkeisestä lauantaista työmatkoilla, mistä hän kertoi minulle vasta lähtöpäivänään ollessani kirpputorihälinässä näyttämässä Beckhamille ja Olgalle kaupunkia. Beckham on muuten Connoisseurin isoveli.

Täydellinen ilmoitti kuitenkin varanneensa perjantain 17.7. ”we-time”:lle. Odotin tekstiviestiä pitkälle iltapäivään, josta tapaaminen siirtyi ensiksi lauantai-alkuiltapäivään. Lauantaina suunnitelma venyi vielä kaksi kertaa, ja lopulta näimme lauantai-iltana noin kuuden aikaan illalla asunnollani. Uskomatonta mitä urarakettina toimiva työpaikkansa teettää raukoilla! Näytin vähän omia työjuttujani ja hän näytti netistä omia tulevia projektejaan, minkä lisäksi vaihdoimme kuulumisia ja lahjoja (joku mystinen juttu on vielä tulossa minulle tavatessamme elokuun puolivälissä Berliinissä, missä myös eräs kirja vaihtaa omistajaa minulta hänelle). Hengästyimme puhuessamme jatkuvasti ja kävimme molemmat ylikierroksilla jälleennäkemisestämme kuin pienet oravanpoikaset amfetamiinisulfiiteissa. Kuten aina hänen mielestään, tälläkin kertaa tapaamisemme taustalla salamoi ja jyrisi.

Laitoin meille illalliseksi kirsikkatomaattipastaa, mikä ilmeisesti maistui Täydelliselle kun lähes liikuttui valkosipuli-balsamico-auringonkukansiemen-yhdistelmästä. Tai kai vähän siitäkin, kun laitoin sitä hänelle. Ylitunteellinen ystäväni, voi toista. Tarkan valuutan ihmisenä kiinnostui, kun kerroin annoksen hinnaksi tulleen euroissa vain noin yhden kaksimetallisen lantin (hyvää balsamicoa kun minulta löytyy aina kaapista). Selitin yksinkertaisen reseptin lyhyesti.

Koska Täydellinen ja Partneri etsivät karkupaikasta isompaa asuntoa muuttaakseen Partnerin saatua itsekin kaupungista töitä takaisin kokonaan yhteen, tarvitsevat he huonekaluja. Ja minulla kun on kämppä täynnä Ikeaa, mistä pitäisi päästä eroon, niin tilanne on optimaalinen. Heille kiinnostavin kohde on sänkyni, jolle Täydellinen jo kerran aikaisemmin niin kutsuvasti hypähti. Nyt kun patjaa taas piti saada kokeilla au naturel, ilman päiväpeittoa ja täkkiä (Partnerin määräyksestä), niin oli luontevaa, että Täydellinen jäi yöksi. Pakkohan sitä oli nielaista ja ottaa tyyny kiihotusta osoittavan reaktioni eteen (en nyt kerro oliko kyse ylä- vai alavartalosta), kun hän veti peiton syrjään ja heittäytyi alushousuisillaan ja tiukassa aluspaidassaan lakanalleni ja kokeili jousitusta. Sitä ennen, mikäli olisin halunnut, olisin voinut nähdä hänet täydellisyyden toteamiseksi täysin alastikin edes kerran elämässäni, sillä vessani ovessa on hämmentävän iso avaimenreikä. En kuitenkaan katsonut mokomaa tiirailua tarpeelliseksi, sillä tunteeni häntä kohtaan ovat kuitenkin muuttuneet. Enkä tiedä olisinko katsonut muutenkaan, mutta tiedostin kuitenkin mahdollisuuden.

Täydellinen oli täynnä energiaa ja pyöri ja voimisteli sängyssä eikä meinannut millään malttaa mennä nukkumaan. Puhuimme siitä, miten opettaa lasta nukahtamaan. Ensin ajattelin, että pelkkä ”ajattele miten väsynyt olet valvoneena aamulla ja mene siihen ajatusmaailmaan nyt” -kehoitus toimisi, mutta hänen mielestään ”you don’t show him the catastrophy”. (Maistelin tuota lausetta monesti ääneen, kun se oli minusta niin hauska.) Niinpä kerroin oman itsekeksimäni nukahtamiskikan lapsuudesta (apua, mietin tosi kauan tuleeko tuohon nukahtamiskikkaan possessiivisuffiksi, enkä ole lopulta vieläkään ihan varma!). Nukahtamiskikassani (no tuohon nyt ainakin tulee) kuvittelen olevani avaruuskapselissa, joka on lähetetty kiitämään avaruuden halki jollekin kaukaiselle planeetalle. Perillä olisin vasta herättyäni. Tätä ajatellessani nukahdin kuten niin monesti aiemminkin, enkä herännyt edes siihen, kun hän oli hiippaillut keskellä yötä kylmissään ohitseni vaatekomeroon hakemaan vierasvuoteelleen sittenkin sen peiton, jota yritin aiemmin hänen vielä päästäessään höyryjään ulos tarjota.

En tiedä, mitä hän olisi ajatellut, jos olisin kertonut sleepbuddy-periaatteen. Mutta moinen yhdessämakoilu tuntuu minusta todella väärältä, jos toinen ei ole vapaa, enkä ole niin koskaan tehnyt.

Suomen-asioihin palaankin sitten seuraavassa postauksessa, kun tästä tuli jo näin pitkä!

Friday, July 17, 2009

Radiohiljaisuus

Neljä viikkoa Täydellisyyttömyyttä takana. Hänen piti saapua tänne eilen. Aamun yhteydenottoa odoteltuani (ja häneltä lainattua pyörää auton kolhaisun jäljiltä auttavasti korjailtuani) laitoin tekstiviestin: "Forecast predicts electricity in the air for today. Does it mean that you're back in town? -karkumatka".

Vastausta ei ole vieläkään kuulunut, vaikka hän käsittääkseni varasi nimenomaisesti tämän päivän ainoastaan minua varten.

Thursday, July 16, 2009

Ja taas! Helvetin kuustoista!

Ensimmäisellä ja toisella luokalla peruskoulussa opettajallamme oli sellainen systeemi, että jokainen oppilas oli ensimmäisestä koulupäivästä alkaen numero. Kysyttyään kysymyksen (esimerkiksi "paljonko on neljä kertaa neljä?") opettaja nosti pakastaan pyöreän, keltaisen numerolapun, ja tätä numeroa vastaavan oppilaan tuli vastata kysymykseen. Näin kaikki joutuivat aina miettimään jokaisen kysymyksen etukäteen, eikä sluibailulle ollut varaa. (Tai ainakaan kukaan ei ollut niin nerokas, että olisi silmän välttäessä kähveltänyt oman numeronsa pakasta.)

Näistä päivistä lähtien numero 16 on ollut jonkinasteinen onnennumeroni. Muistan myös, kuinka vähän kehnon oppilaan numero oli 4 ja kuinka olimme numeron 17 kanssa, molemmat hieman ihastuineina toisiimme, kerran vertailleet lapsenkokoisia sukupuolielimiämme. Numero 24 oli paras ystäväni.


Aivan hiljattain keksin ottaa kuvan aina tämän numeron nähdessäni. Alla ensimmäiset kuvat kasvavasta kokoelmastani (valitettavasti niitä ei ole vielä 16 kappaletta).


Pariisissa asuin tietenkin 16.:ssa kaupunginosassa

Pariisissa numeroon törmäsi toki muuallakin



EDIT: it's everywhere:


Tuesday, July 14, 2009

Ajankuluksi rattopoika ja parit dagenefterit

Näin käy kun on offline.

Krapula on oikeastaan aika hyvä keksintö, ajattelee itse Positiivisenne (mutta ei siinä negatiivisessa merkityksessä). Monesti kunnon haukut työtoverilta tai pomolta krapula-aamuna, oman elämänlaatunsa korjaava tarkastelu ynnä muu vastaava saa itseaiheutetun huonovointisena enemmän hyvää aikaan kuin muulloin. Tekemättömät tehtävät ja morkkis kun hoitavat toinen toisensa usein kertarysäyksellä, kuten itselleni on käynyt nyt viikon sisään kahdesti. Toisaalta, jos haukut ovat paitsi kohtuuttomat, myös aiheettomat, niin ei se nyt niin kivalta tunnu eikä hoidu muutamalla grammalla parasetamolia.


Aiemminkin täällä vieraillut Elvis saapui aika ilmoituksenomaisesti kauttakulkiessaan majoittumaan luokseni sillä meiningillä, että kaatokännit vedetään tullessa ja palatessa. Ajankohta oli oikeastaan huonoin mahdollinen. Teen yhtä työjuttua kiireessä, mutta inspiroituneena, minkä kahden päivän ryyppäjäiset ikävästi pirstaloivat. Lisäksi on koko asunnonluovutus- ja työnlopettamisrumba byrokratioineen päällä.

Torstaina aloitimme puoliltapäivin ja lopettelimme taksi- ym. matkojen jälkeen joskus yön pikkutunneilla. Minulle homma tuli halvaksi, koska Elvis hoiti maksupuolen. Ainostaan joitakin laseja ja olutpulloja rikkoontui (ja se näemmä pakollinen kännibarolokin tuli juotua kellaroitumasta), eikä haju keittiössä perjantaiaamuna ollut paras mahdollinen, etenkään ajatellen puoliltapäivin tapahtunutta asuntonäyttöä. On se jännä, mitä ihmeitä astianpesuaineella ja tehokkaalla tuulettamisella saa darrapaniikissa aikaan. Tähän nähden oli sääli, että asunnonkatsojat lopulta tekivät oharit, ja juttelin Kiinteistövälittäjän kanssa 10 minuuttia punasilmäisenä säästä.

Päänsärky on oikeastaan jatkunut perjantaiaamusta tämän tekstin kirjoitushetkeen (kun Elvis on vihdoin saatu lentokoneeseen kohti Helsinki-Vantaata), vaihtuen lähes saumattomasti näyttöpäätemigreeninpoikaseen. Maanantaina siemailimme alkoholia maltillisemmin, klo 15-05 välillä eikä niin isolla kädellä. Otimme muuten Makuukaverin mukaan remmiin ja hauskaa oli, niin kuin räävittömän ja humalaisen ekstrovertin kanssa aina. Kieltämättä kuitenkin oli harvinaisen tylsää käynnistellä maanantaina jo toista viihdeiltaa, kun ajatukset ja mielihalut olivat melko lailla täysin muualla. Paitsi juomiseen tuhlattu aika, myös seuraavan päivän huono olo kun rajoittavat työnarkomaniaa kohtuuttomasti. Lisäksi väliin osui myös syntymäpäiväni, minkä aattona oli tarkoitus järjestää edellisenä päivänä syntyneen työkaverin kanssa yhteisjuhlat, omalta osaltani uudenvuodenbileiden lähtölaskentaperiaatteella. Vetäydyin hommasta ulos aika lyhytsanaisesti viime tingassa, suljin viestimet ja lukittauduin urakkapalkalla työhuoneeseeni. Kerrankin sanoin edes jollekin sosiaaliselle aktiviteetille ei, joskin tylsästi asiasta kärsivät ihmiset, joita en muutaman viikon kuluttua enää juuri tapaa. Makuukaveri kuitenkin onneksi itse virallisena päivänä kutsui itsensä ja ”minikakun” (suklaamuffinin) lyhyelle, mutta erittäin hyvää tehneelle paussille.

Seuraavan kerran juon varmaan tositarkoituksella alkoholia vasta työni edustusosuuden puolesta elokuussa Ruotsissa. Kevyt startti Mellanölillä.


Muihin viihdeuutisiin: aika eksteme-härskinä semi-tositeevee-naurupläjäyselokuvana Brüno toimi muuten erittäin hyvin (krapulassakin). Astetta törkeämpää huumoria kuin Boratissa, ja hämmentävän paljon sukupuolialueen alastomuutta. Rohkeita setiä. Seuraavaksi pitää tsekata toinen, varsin läheltä omaa elämääni koskettava uutuuselokuva Hangover. Kyseisen elokuvan mainosjuliste on aiheuttanut minulle viimeisen viikon sisällä jo kahdesti, sattuneesta syystä, kylmän hien läpi puskeneen puistatuksen, mutta sekä elokuvan traileri että eräs lukemani arvio saavat odottamaan hyvää huumoripläjäystä. (Etenkin se kohta, kun arvion kirjoittaja kertoi nauraneensa viimeksi yhtä makeasti ja katkeamattomasti Sekaisin Marista -elokuvalle, jonka juuri viimeksi Makuukaverin kanssa katsoimme.)

Mutta Hangoverin katson vasta sitten, kun työprojekti on valmistunut -- ja mielellään ei itse kaameassa kankkusessa vapisten. Ja sitten pitääkin jo valmistella tämän blogin (ja erittäin mahdollisesti koko karkumatka-blogiminäni) loppunäytöstä.

Wednesday, July 8, 2009

...in nicht allzu ferner Zukunft...

Pariisissa minulta kysyttiin, että mitä tapahtuu, kun palaan Suomeen. Loppuuko blogi? Olen miettinyt vaihtoehtoja. Blogaaminen anonyyminä sekä elämäni käänteistä aliaksien ja synonyymien kautta mahdollisimman androgyynisti kertominen on ollut koukuttavaa. Paluun kuvaaminen paljastaisi myös osaltaan tämän karkumatkan vaikutuksista, kun aikanaan liian tutuksi käynyt Suomi peilautuisi tuoreutuneena tekstistäni. Näin ollen olisi hauskaa jatkaa Helsingissä vuoden verran ”Paluu karkumatkalta”/”Karkumatkan kotiinpaluu” tms. -nimisenä ennen suunnitelmissani olevaa seuraavaa (ehkä pysyväksi jäävää) karkumatkaa snadista, mutta bulista Stadista takaisin johonkin maailmankaupunkiin.

Mutta jatkolla olisi reunaehtonsa.
Aion nimittäin kyllä joskus pian 31.7. jälkeen paljastaa missä olen lokakuusta 2008 asti ollut (tai paremminkin elokuun lopusta kun sillä menolipulla oikeasti Suomesta lähdin - Brysseliin) ja postata tämän salaisen karkupaikkani parhaimmat paikat tulevia paikalle-eksyjiä tai satunnaisia fanikierroksia varten, sillä mitään hyvää suomenkielistä opasta tästä paikasta en ole vielä toistaiseksi nähnyt.

Mutta mikäli jatkan, joudun kyllä jättämään joitakin asioita kertomatta. Vaikka periaate ”arvaa missä olen” voisi toimia hyvin Helsingissäkin (ovikellon soittajalle maistiaisia karkumatka cuisinesta ja hyvää viiniä tms.) en silti esimerkiksi haluaisi paljastaa sukupuoltani. Tämä voi tulla pettymyksenä monille sitä niin kuumeisesti arvuutelleille, mutta toisaalta sen arvuuttelu on ollut monesta kiinnostavaa, ehkä jatkossakin. Myöskin ammattini jäänee lopullisesti paljastamatta, koska haluan tosiaan jäädä anonyymiksi; kuuluisa haluan olla muista asioista kuin tästä blogista. Liekö savolainen geeniperimä vai mikä, mutta tykkään jättää jälkeeni blogaamisestani ”vastuu siirretty lukijalle” -fiiliksen.
Ehkä teen asiasta tänne jonkinlaisen nimettömänä vastattavan kyselyn (poll) tai parikin, jos viitsin, osaan ja ehdin. Nyt saatte tyytyä katselemaan tyypillistä arkilounastani.
Kirsikkatomaattipasta à la karkumatka con pesto genovese e parmigiano-reggiano

Ohjeen olen postannut jo aiemmin, joskin olen sittemmin tuunannut sitä valkosipuliviipaleiden jälkeen pannulle lisättävillä auringonkukansiemenillä. Niitä ei kannata paahtaa yhtään liikaa, pannulle vasta hieman ennen kirsikkatomaatteja. Yhdistelmä valkosipuli-auringonkukansiemenet-oliiviöljy-basilika-balsamiviinietikka on mainio. Paksumpilompakkoisia suosittelen kokeilemaan myös auringonkukansiementen asemesta pinjansiemeniä.

Saturday, July 4, 2009

Matkasäätöjä à la Kramer

Olin jotenkin niin naiivissa uskossa, että kun kerta olin aiemmin onnistunut saamaan halvahkoja lentoja Suomeen siihen aikaan vuodesta, kun kukaan ei sinne halua (eli noin loka-toukokuussa, hehheh), niin sama onnistuisi myös nyt heinäkuussa, kun tätä haalittua, täältä halvalla ostettua omaisuutta pitäisi alkaa hilata synnyinsijoille päin. Ei se niin mene. Nyt ihmisillä on lomia ja Suomeenkin joku näemmä haluaa (hinnat ovat joidenkin halpayhteyksien kohdalla kymmenkinkertaiset). Enkä tietenkään tajunnut varata lentoja joskus maaliskuussa.

Berliiniin asti löysin jo aivan naurettavan halvan yhteyden, ja ajattelin, että sieltä asti nyt pitäisi päästä Suomeen edullisesti esim. AirBalticilla, etenkin kun ilmainen majoitus järjestyisi Berliinissä varmasti. Hinnat Riian kautta Helsinki-Vantaalle eivät ensi näkemältä olleetkaan päätähuimaavia (35 meno ja 8 paluu, lisäksi palatessa mukava mahdollisuus olla koko päivä tai muutama tunti Riiassa). Vaan kuinka ollakaan, tähän hintaanpa ei sisältyneet vielä verot, joiden kanssa hinta pompsahti melkein 170 euroon. Se siitä. Virittelin vielä jos jonkinlaisia yhteyksiä, jopa Tukholman kautta laivalla tullen, mutta lopulta halvimmaksi (euroissa noin 200) tuli eräs suuri, suomalaistenkin tuntema lentoyhtiö, kun matkusti 3-5 päivän sisällä (mikä sopi minulle, yksikin yö olisi riittänyt). Mukavana bonuksena suorat lennot karkupaikasta Suomeen, asia, jota en olekaan tehnyt muistaakseni kuin lokakuussa isoäidin hautajaisissa luutnantti-isäni kukkarolla pyrähtäessäni. Siihen nähden oikein hyvä diili, vaikka aikaahan minulla olisi.

Tämä mainittu yhteys löytyi erään pienen matkatoimiston kautta. Nettisivut olivat heti alusta vähän kankeat ja firman nimikin kuulosti jotenkin epämääräisen… noh, lähi-itämaiselta, mutta hinta täsmäsi Momondon ilmoittamaan ja pyöristyipä vielä vähän alaspäinkin. Tiedot täytettyäni tuli ruudulle paikallisella kielellä teksti: "Valitettavasti luottokortilla maksaminen on hetkellisesti pois käytöstä. Yrittäkää myöhemmin uudestaan tai kokeilkaa muita maksuvaihtoehtojamme. Kiitos." Mietin lähettäväni sinne sähköpostia koskien mahdollisuutta maksaa käteisellä (mitä muita vaihtoehtoja minulla muka vielä olisi?): ”Skannaan teille x määrä seteleitä ja kolikot päälle.” Rämpyttelin lähetä tiedot -nappia pari kertaa, kunnes teksti vaihtui: ”Ulkomaiden kansalaisten (vaihtoehdot kansallisuudelle kun firman sivuilla olivat paikallinen, naapurimaa a:n kansalainen, naapurimaa b:n kansalainen, muu) on varmistettava konsulaatissaan, ettei mahdollisesti tarvittavia matkustusasiakirjoja (kuten esim. viisumia) pääse puuttumaan”. Olin itsepintainen ja painoin edelleen eteenpäin. Kyllä asioideni pitäisi olla kunnossa. Nyt näytölle tuli teksti: "Varaustanne työstetään parhaillaan. Pyydämme kärsivällisyyttänne, sillä tämä saattaa kestää joitakin minuutteja." Oudoksi homman teki se, että tiedot-lomake oli edelleen tekstin alapuolella, täytettävissä, ja lähetä tiedot -painike oli myös edelleen painettavissa. Painoinkin sitä lopulta uudestaan, ja samat vaiheet toistuivat, paitsi että välillä eteenpäin ei päässyt, ellei valinnut haluavansa vastaanottaa matkatoimiston mainospostia. Spämmiäkin vielä, aina vaan paranee. Luovuin jo toivosta ja aloin etsiä toista lähes yhtä halpaa yhteyttä, ja noin eurossa vajaata kymppiä kalliimpi yhteys löytyi taas kerran Amsterdamin kautta. Juuri kun aloin syöttää tietojani tämän yhtiön nettikaavakkeeseen, alkoi puhelimeni soida. Hirveää vauhtia paikallista kieltä mölöttävä naisääni selitti pitkään jotain, jonka luulin etsin koskevan asuntonäyttöasioita, mutta pian nainen paljastuikin tämän ensimmäisen matkatoimiston virkailijaksi. Kuulemma Visa-korttini numero ei ollut mennyt läpi. Mielenkiintoista, siitähän nettisivut eivät olleet herjanneet. Nainen pyysi minua tarkastamaan numeron, ja tein sen kahdesti, paikallisella kielellä itsekseni lukien. Numero vaikutti edelleenkin olevan kunnossa, minkä sanoinkin naiselle napakkaan sävyyn, joskin kaikenlaisia vaihtoehtoja läpikäyden. Hän tarjosi mahdollisuutta varata lennot puhelimitse, mikä tulisi maksamaan euroissa noin 18 lanttia enemmän nettivaraukseen verrattuna. Mietin Amsterdamin-vaihdon ja rahanmenetyksen välillä ja valitsin jälkimmäisen. Vasta nyt kolmannen kerran paikallisella kielellä Visa-korttini numeroa sanoessani havaitsin syöttäneeni sen alun perin väärin nettilomakkeeseen (kaksi numeroa, 7 ja 1, olivat väärin päin, mikä oli ehkä vähän vaikea huomata auringon pehmentäneessä päässäni). Nainen antoi minun vielä tehdä nettivaraus uudestaan, vaikka puhelinvarauksesta puuttuikin käsittääkseni enää naisen Enter-painallus, ja lopulta kaikki sujuikin melko mallikkaasti (mitä nyt sivut latasivat varmistusta minuuttitolkulla). Tulostimesta ei kuitenkaan loppunut muste kesken varmistuksen printtaamisen eikä nettiyhteyskään katkennut. Suutelin tulostunutta varausvahvistusta.

Hyvin sä vedät”, kommentoitiin pikaviestikeskustelussa, johon selostin reaaliaikaisesti tapahtumien kulkua. Mutta aika hyvin ”vedettiin” myös matkatoimistossa, kun sieltä piti soittaa ja sanoa, että olet hei ilmeisesti näpytellyt Visa-korttisi numeron väärin senkin tollo. Mieleen tuli klassinen kohtaus Seinfeldista, kun Kramerin puhelinnumero oli niin lähellä elokuvien esitysaikoja kysyttäessä tarjoavan, automaattisen Movie Phone -palvelun numeroa, että Kramer päätti alkaa sanomalehden kanssa vastata ihmisten kyselyihin. Homma ei Kramerillakaan mennyt ihan putkeen:


Why don’t you just tell me the name of the movie you've selected!” Voi että tuo ei lakkaa naurattamasta! :D

Friday, July 3, 2009

Ekoja kertoja ja uusia tuttavuuksia

Makuukaverin huumorintajua kutkuttanut kuvani Tuileries'n puistosta

Hommasin juuri itselleni Mew’n uuden No More Stories -EP:n, joka on eräänlainen alkupala elokuun lopussa ilmestyvälle kokopitkälle, joka kantaa komeaa nimeä No More Stories/Are Told Today/I'm Sorry/They Washed Away//No More Stories/The World Is Grey/I'm Tired/Let's Wash Away. Mew on ehdottomia suosikkibändejäni tällä hetkellä, ja toisin kuin Sigur Rósin tapauksessa, heitä en ole vielä onnistunut livenä näkemään. Uusi materiaali kuulostaa nerokasta edellistä levyä koukkuisemmalta, elektronisemmalta ja pirteämmältä. EP:llä on uudelta levyltä kaksi kappaletta sekä kolme nk. b-puolta.

Muita viime aikojen bändilöytöjä ovat tokiolainen instrumentaalirockbändi Mono (joka kuulostaa ihan Mogwailta ja GY!BE:lta, mutta ei ole ollenkaan hullumpaa) ja newyorkilainen postrocktrio Blonde Redhead (joka kuulostaa ihan Sonic Youthilta, mutta on aivan sairaan hyvä). Lisäksi olen kuunnellut Alamaailman Vasaroiden uutukaista, mutta ihan ookoo groovesta huolimatta siinä itseäni tökkii äänitys. En ymmärrä miten niinkin jalo soitin kuin sello on saatu kuulostamaan niin kauhealta! (No, kuivan nahkea lähimikitys ei ainakaan auta asiaa.) Kyseinen bändi muuten tuli Amsterdamista samalla koneella Helsinki-Vantaalle viimeisimmällä Suomen-visiitilläni.


Muita uutisia: (1) Sain Täydelliseltä lainaan polkupyörän, ja olen suunnitellut noin 30 kilometrin retkeä erääseen kunnollista valloittamistaan vieläkin odottavaan lähikaupunkiin. Toisaalta yli 30 celciusasteen lämpötiloissa moista huhkimista miettii toisenkin kerran (ja jos onkin pilvistä, niin tulossa on mitä luultavimmin ukkoskuuroja). Työmatkan nyt kuitenkin huitaisee vielä kymmenessä minuutissa läkähtymättä - metrolla menisi seitsemän. (2) Kämpässäni on ravannut asunnonkatsojia, mikä on ollut aika rasittavaa, mutta on ainakin pysynyt paikat siistinä. Tämän huomasi myös (3) Makuukaveri, jonka kanssa nauroimme itsemme kipeiksi tässä iltana eräänä Boratin parissa. Uskomatonta, että Makuukaveri on joskus niin omilla planeetoillaan, että tämä elokuva oli häneltä vielä näkemättä! Pian menemmekin katsomaan varmaankin uuden Brünon, Makuukaverilla kun on melkoisia antipatioita Itävaltaa kohtaan... :)

"Satuin" myös illan aikana näkemään vilaukselta Makuukaverin alasti, mutta se tarina on niin nolo, että jätän kertomatta.

Wednesday, July 1, 2009

Negat (puolijulkinen puolivuotiskatsaus 2009)

Olen miettinyt joitakin yleisesti paheksuttavia käsitteitä, ja sitä, missä määrin määreet sopivat minuun. Kriittistä itsetarkastelua kolmannen vuosineljänneksen (eli puolivälin) kohdalla, olkaa hyvät.
Pariisin tuliaiset

’alkoholisti’
Jos käyttää kaikki rahansa viinaan, niin sitten varmaan on. Mutta jos humaltuminen on vain mukava ja varsin satunnainen pikkubonus, ja juomisen kohteena ovat kalliit viinit ja sampanjat (minkä takia rahat myös loppuvat nopeammin), niin mikä sitten on?


’ilmastorikollinen’

Matkustan melko paljon lentäen (usein työasioissa, mutten läheskään aina), enkä addiktiotani uusiin paikkoihin tutustumiseen yritäkään peitellä. Hiilijalanjälkeni viime vuonna oli AMEEn (via Dopplr) mukaan 2 471 kg
CO2. Jos tuo kuulostaa jo järkyttävältä, niin tänä vuonna, kun vuodesta on kulunut tätä kirjoittaessa vasta päivälleen puolet, on tuo saldo jo suurempi: 2 612 kg CO2. Vertailun vuoksi todettakoon, että yksi kaupunkimaasturi tuottaa vuodessa 10 000 kg CO2, enkä minä käytä yksityisautoa käytännössä kuin muuttaessani (jonka olen tehnyt elämässäni toistaiseksi kolme kertaa). Toinen vertailukohde: Barack Obaman henkilökohtainen hiilijalanjälki oli viime vuonna 42 tonnia (ja siihen virkaanastujaiset ym. päälle). Silti minusta tuntuu pahalta. Pitäisi muuttaa sellaiseen paikkaan, josta pääsisi kaikkiin tärkeisiin paikkoihin junalla, veneellä tai vaikka juosten.

’nettiaddikti’

À propos edellinen… (suomeksi: luvassa aasinsilta). Jos suunnittelee menevänsä puoliltaöin nukkumaan herätäkseen aamulla työntekoon, mutta kömpiikin sitten mahtavan blogin löydettyään petiin vasta puoli neljän aikoihin aamulla (ja, arvasitte oikein, Kiinteistövälittäjä soitti klo 8:50), ei elämänhallinta voi olla täysin kunnossa. Toisaalta netistä voi löytyä apua juuri elämänhallintaan, esimerkiksi edellälinkatun blogin runner’s high'n elävän kuvailun innostaessa uudestaan juoksuharrastuksen pariin.

’laiska’
Jätän usein asiat viime tinkaan, ja mikäli on mahdollista luistaa jostakin edes hieman epämiellyttävästä tehtävästä, jätän kernaasti urakan tekemättä. Pidän tätä toisaalta (suuressa laiskanpulskassa nerokkuudessani) älykkyyden määritteenä, tai ainakin evolutiivisena edellytyksenä. Toisaalta olen myös perfektionisti, jos jonkin asian päätän tehdä. Lisäksi olen erittäin ystävällinen ja seurallinen, mihin liittyvissä tehtävissä pitäisi päinvastoin opetella sanomaan useammin ei.


’narsisti’

Todisteena tämä blogi, voisi ajatella. Määritelmällisesti ’narsistilla’ tosin on itsestään suuret kuvitelmat, ja hän pitää itseään toisten yläpuolella (mistä siis tämä ainainen epävarmuus?). Määritelmään liittyy myös seksuaalinen kiinnostus omaan kehoonsa. (Minullahan tämä kiinnostus kyllä suuntautuu ulospäin...) Mutta jos ’narsismilla’ tarkoitetaan (suomalaisen!) arkikielen tavoin itsekorostamista, niin siinä tapauksessa kai jokainen blogaaja on jossain määrin narsisti. (Tämä on muuten myös Täydellisen kanta asiaan, vaikka hän ei blogistani tiedäkään.) Toisaalta omien vanhojen blogitekstien lukeminen on hyvä keino muistaa ja oppia kokemuksistaan, sekä harrastaa tervettä itsetarkastelua anonyymisti ja vieläpä niin, että muut voivat ilmaista pahennuksensa tai lohdutuksensa niin halutessaan. Tähän olen esimerkiksi tässäkin taas pyrkinyt.