Melko tavatonta

Kielen lisäksi uudessa ympäristössä on ällistyttävän paljon "kirjoittamattomia" sääntöjä (niin kuin mikään tällä infoähkyn aikakaudella jäisi kirjoittamatta – jätä se vaan meidän blogaajien huoleksi...). Turisti ei niitä välttämättä huomaa, mutta maahanmuuttajalle ne tulevat eteen.

Mitä kierrätetään, miten jätteet lajitellaan? Heitetäänkö pullot roskiin vai viedäänkö kauppaan? Kummalla puolella seistään liukuportaissa, entä odotetaanko oikeasti suojatien edessä vihreää? Onko alkoholin nauttiminen julkisella paikalla paheksuttavaa? Entä fyysiset lemmentunnustukset? Kuinka monta kaljaa juodaan, jos käydään yhdellä? Oletko rikollinen jos virtsaat puskassa perjantai-iltana sen "yhden" jälkeen?

Lista on loputon, mutta pikkuhiljaa sitä oppii. Samoin kuin jos on jo muodostanut käsityksen, että joku kaupunginosa on tylsä ja ankea, kunnes sattumalta erään kulman takaa löytyy se täydellinen sushibaari tai viinikauppa. Tai kun omaan, paikallistenkin arvostamaan, varakkaaseen ja pultsarittomaan kortteliinsa on hullaantunut juuri niin kauan kunnes tajuaa, ettei sieltä saa edes kebabia klo 23 jälkeen. Perjantainakaan.

Mikä näitä ihmisiä vaivaa?

Tangoa ja vähän kieltä

Sulautuakseen, tai ainakin jotenkin tutustuakseen paikalliseen väestöön ja kulttuuriin pitäisi opetella kieltä. Ravintolassa käyminen on tyypillisesti loistava tilanne harjoittaa kielitaitoaan. Mutta kun kiireessä käykin Burger Kingissä, niin ei voi välttyä tilanteelta, jossa lausuttuaan kieltämättä kovin amerikkalaisella aksentillaan "Steakhouse Double Burger" saakin tästä lähin palvelua automaattisesti englanniksi. Pitäisikö opetella feikkaamaan paikallinen aksentti englanninkielisiin sanoihin? Kaikkea sitä...

Mainio idea muuten perustaa baari, jossa saa tapaksia, tuhteja Mendozan viinejä ja jossa taustalla soi hekumallisen ihana argentiinalainen tango. Nerokasta on vielä perustaa baarin yhteyteen ihan oikea tanssikoulu, jonne voi mennä kun ei enää kestä musiikin kiusausta. Vinkki: siellä on krooninen miespula!

Valitettavasti en voi antaa osoitetta, koska pääsisitte jäljilleni...

Unieväät

Noloa sammua. Mutta yhdelle kun laittaa ja avaa, niin minkäs teet. Periaatteessa olisi ollut mahdollista ostaa vain yksi paketti kirsikkatomaatteja, mutta itselle kokkaamisessahan nolointa olisi jäädä nälkäiseksi, joten varmuuden vuoksi kaksi. Ja se on niin kevyt ruoka kuitenkin. Valkosipulia sopii viipaloida (kyllä, ei silppua vaan lastuja) neljä viisikin kynttä kun ei ole kukaan valittamassa vieressä. Valkosipulit lämpiämään öljyyn (ei liian kuumaan, älä paahda) ja lempituoksuni äärellä ekat maistiaiset 18-asteiseksi viilennetystä ja dekanteriin hyvissä ajoin kaadetusta barolosta. Viini–ruoka-yhdistelmä on kyllä melko epäsuhtainen, mutta en nyt vaan ehtinyt ajoissa täydentämään viinihyllyäni asiallisessa kaupassa.

Kirsikkatomaattien kanssa ei pidä hötkyillä. Ne pitää saada täysin kypsiksi, mutta koettaa saada pinta pysymään mahdollisimman ehjänä. Kun tomaatit lopulta näyttävät pittoreskin kurttuisilta, pannulle balsamicoa, lämpö ylös että porisee hetken. Juuri ennen tarjoilua joukkoon tuoreita yrttejä revittynä (ei silputtuna, rakenne mössääntyy ja herkku näyttää saman tien pilaantuneelta). Basilika riittää köyhälle ja kiireiselle. Pippurisekoitusta ja merisuolaa myllystä. Kumppaniksi spaghettia, ja annoksen päälle tuoreena raastettua pecorino romanoa tai hyvää parmesaania ja hieman vihreää pestoa (alan tekemään itse heti kun on oma basilikapelto, kaupasta kun saa tarpeeksi hyvää jos jaksaa etsiä tarpeeksi hyvän kaupan).

Ja se barolo. Ihana punaviini, kun sai kunnolla aueta. Aterian loppuvaiheilla oli parhaimmillaan. Ostan heti samasta paikasta lisää, ja ehkä keskitän viinihankintani heille näin alkuun, että on joku valikoima, johon rajautua (hieman normi-Alkoa pienempi, mutta laadukas valikoima, myös lukuisia kolminumeroisia arvoviinejä ja samppanjoja lasikaapissa). Viiniä lipitellessäni katsoin vihdoin Sin Cityn (olen hieman jäljessä elokuvien suhteen, mikäli en ole, kröhöm, edellä), minkä jälkeen laitoin brittiläistä instrumentaalirockia soimaan ja heräsin 22:18 dekanteri tyhjänä. Pesin hampaat ja menin nukkumaan ennen yhtätoista. Kuulemma Suomessa vietettiin sunnuntai-iltana vaalivalvojaisia, heh.

En nähnyt sängystäni kelloa, ja koska tänään ei ole mitään aikataulullisesti sovittuna ennen iltaa, yritin nukkua niin pitkään kuin mahdollista. Kun en enää kestänyt olla avaamatta läppäriä ja jatkamasta eilisillan soittolistaa näytti näytön oikean yläkulman kello 9:31. Ehkä tämä unikuuri auttaa koko täälläoloaikani vaivanneeseen väsymyksentunteeseen. Nyt englantilaisen herkkumarmeladini kaveriksi croissanteja jostakin lähileipomosta (kolme heti kadulla) ja appelsiininkuoria sisältävää irtoteetä hautumaan. En ole näköjään vielä päässyt suomalaisuudestani eroon.

Tarvitsen kännykkäliittymän. Onkohan täällä jo mobiililaajakaista?

Lähtöportti

Maratoonarin päättäväisyydellä käynnistyn. Ja kun joku kerta laittoi maailman näin sunnuntain kunniaksi pauselle, niin mikäpäs tässä aloittaessa.

Muutin Suomesta pois virallisesti lokakuun alussa. Erinäisistä minulle annetuista tehtävistä johtuen olen kuitenkin vasta nyt ensimmäistä kertaa uudessa kodissani näin sunnuntaipäivänä.

En aio tässä blogissani kertoa, missäpäin maailmaa nyt olen. Saatte arvailla, mikäli olette läheskään yhtä viehtyneitä stalkkaukseen kuin minäkin. En myöskään kerro työstäni, jonka takia jouduin Suomesta pois muuttamaan. En kerro edes ikääni. Avoimen sisäisen maailmani kuvauksen kylkiäisenä saatte kaupan päälle maisteltavaksenne arvoituksen verhoihin käpertyneitä faktoja. Jäljittämisen vaikeuttamiseksi kuvaan ympäristöäni lähinnä vain synonyymien kautta. Valmiiksipureksittuja tarinoita ja tusinamarinaa löytyy tarpeeksi läheltä kuitenkin.

Tervetuloa mukaan karkumatkalle.