Arvioin Brysselin pienemmäksi kuin mitä se oli, enkä malttanut lähteä lounaalta ja viimeiseksi aikomaltani belgioluelta tarpeeksi ajoissa kävelemään majapaikkaani. Brasilialaisen tuttavani ja tämän ranskalaisen tanssijapuolisonsa ullakkohuoneistolle saapuessani olin hikinen ja toivottomassa tilanteessa. Siihen tietenkin auttoi latinoamerikkalainen rentous, ja olo vaihtui kiireisestä vähän noloksi. Brasilialainen tarjosi mennessämme asemalle kerjäläiselle tupakankin.
Kun lopulta pääsin Brussel-Zuidille, jouduin totetamaan virkailijalle, että taisin vähän myöhästyä puolitoista tuntia sitten lähteneestä Pariisin-junasta. Hän vaihtoi lippuni maksutta ja kulmiaan kohottamatta seuraavaan lähtevään, ja kerkesin vielä ottaa janooni viimeisen Chimaynkin. Raidematkustaminen hakkaa lentämisen 10-0. Hyppäsin junaan kolme minuuttia ennen kuin lähdimme liikkeille. Matka-aika tunti ja 22 minuuttia. WLAN. Beat that, Ryan.
Juuri, kun rakkauden kaupunki alkoi kerääntyä elokuvamaisesti junan ympärille, ja Gare de l'Est laajeta edessäni, sain luutnantti-isältäni tekstiviestin: "Missä olet? Mummo on kuollut. Hautajaiset silloin ja silloin, hommaa itsesi paikalle, maksan lennot." Harmillinen takaisku menolippu-estetiikkaiselle karkumatkalle, mutta tuota tilaisuutta en voisi jättää välistä, sillä kyseinen henkilö on jo lapsuudestani asti tuntunut ainoalta selväpäiseltä "koohottavassa" savolaissuvussani.
Olin elämäni toista kertaa Pariisissa, ja edellisellä kerralla ihastelin Tour Eiffelin Millennium-kelloa. Silti metromatka Marais'hin tuntui tutulta ja arkiselta. Tapasin yhdeksäksi kuukaudeksi uunoturhapurolaista elämää Pariisiin edellisenä päivänä viettämään tulleen ystäväni metroasemalla ja kävimme ostamassa patonkia, viiniä jne. Kohta menimmekin jo kolmen ruokalajin illalliselle siihen kolmionmuotoiseen terassiravintolaan Pont Saint-Michelin eteläpuolella.
Yritin Pariisin-päivinä kuumeisesti etsiä kämppää tulevasta karkupaikasta, samoin kuin hotellia kämpänetsimisajaksi. Jotain suurta sinne oli tulossa, sillä kaikki hotellit ja vihoviimeisetkin hostellit oli varattu täyteen muistaakseni 19.9. eteenpäin. Asiaa vaikeutti vielä sekin, että yritin selvitä vapaiden nettien varassa, mutta sellaisen tarjoavissa kahviloissa ei puolestaan ollut pistokkeita. Yhden hyvän löysin Montmartrelta, ja söin siellä aina "aamiaista" kolmisen tuntia päivittäin.
Elävästi muistan, miten hieman uusavuton uunoturhapuromaista elämää viettävä Pariisin-tuttavani ihastui ikihyviksi munakoiso-kalkkunapastakastikkeestani. Päällimmäisin mielikuva tuosta Pariisin-reissusta kuitenkin oli, että kaupunki on aivan jättimäinen. Pelkät Montparnassen tai Bellevillen ravintolatkin olisivat riittäneet pitkäksi aikaa.
Pariisin-ajan yksityiskohdista ei sen enempää... "mitä niitä nyt on..." Seuraavaksi olikin sitten taisteltava kelloa ja kalenteria vastaan karkupaikassa. Elämäni ensimmäinen vuokrasopimus vuokralaisena, ja vieläpä kielellä, jota olin vasta menossa paikkaan oppimaan.
2 comments:
en tajunnut ollenkaan eka että kirjotat tässä menneestä, luulin jo et oot palannut Pariisiin! :P muutitko berliiniin vai?!
I wish... Ehkä joskus vuoden päästä voisi Berliini tullakin kyseeseen, nyt on muita velvollisuuksia.
Katselen yli Helsingin kattojen tätä kirjoittaessani. Hienot pilvet Kallion yllä, eipä paljon muuta.
Joo tosiaan noi tapahtumat on melko tarkalleen vuosi sitten elettyjä. Käyn vielä läpi ne kuukaudet ennen asettumista ja karkupaikasta lähdön jälkeen (syyskuu 2008 ja elokuu 2009), kun olin pois Suomesta periaatteessa samalla reissulla, vakituista asuntoa vailla.
Post a Comment