Monday, October 26, 2009

I vuosipäivä

Hyvää syntymäpäivää, karkumatka-blogini!

26.10.2008 oli sunnuntaipäivä, ja lukuisista edeltävistä työmatkoistani johtuen ensimmäinen sunnuntai, jonka vietin karkupaikassa. Lokakuuhun kun oli ehtinyt sisältyä muuttoriehojen ohella mm. naurettavat kaksi Suomen-matkaa sekä nelipäiväinen junareissu etelään.

Kun heräilin aamulla, tajusin jotain olevan erilailla kuin ennen. Se jokin oli afrikkalainen rummutus, joka kuului kadulta. Muistelin unenpöpperöisenä karkupaikan pääuskontosuuntausten olevan protestanttisuus, juutalaisuus ja katolisuus hoiperrellessani pyjamissani parvekkeelle. Tarkempi tarkastelu paikallisti rummuttajat joen ylittävän sillan kohdalle risteykseen, urheilutapahtuman näköiseen logoon sonnustautuneina. Nopea googlaus paljasti karnevalismin syyksi karkupaikan marathonin (Saksan vanhin kaupunkimarathon muuten), ja pian vajaa 10 000 ihmistä tekikin aamulenkkinsä parvekkeella nautitun nougatcroissant-aamupalani alta.

Olen muuten monesti miettinyt maratonin juoksemista, itseni kanssa kilpailemista ja ra(a)jojeni testausta. Se kuitenkin tuntuu vaativan sellaista urheilullis-elämäntavallista pitkäjännitteisyyttä, johon ulko-böömiläisyyteni (engl. Bohemia) ei antanut mahdollisuuksia. Mietin kuitenkin karkupaikassa viettämäni vuoden olevan myös jonkinlainen marathon, mittatikkuus.

Päätin tuona päivänä aloittaa blogin tästä ulkosuomalaisuudesta, johon löysinkin pian Blogistaniasta monia verrokkeja. Vaikeinta bloggaamisessa on keksiä blogille nimi, ilman sitä ei voi aloittaa. Ensimmäinen nimi-idea oli 'karussa' (sanaleikki kauppojen sunnuntaisen totaaliaukiolokiellon aiheuttamista tuntemuksista), mutta se oli varattuna. Toisella tärppäsi.

Jos lukija haluaa lukemiselleen jatkuvuutta, voi hän jatkaa tästä ensimmäiseen blogaukseen ja siitä eteenpäin lukemalla elää karkumatka-vuoteni uudestaan. Jo ensimmäisessä postauksessa oli mielestäni kaikki jäljittämiseeni vaadittavat tiedot, jotta voisin sitten 26.10.2009 sanoa, että kumma kun ette jo siitä ensimmäisestä keksineet.

Vaikka tämä alkaa tästä, ei se pääty tähän.

No comments: