Päivä lähisukulaisen ja hänen elinkumppaninsa kanssa oli mielenkiintoinen. Ei siinä, että melko valjuhkojen nähtävyyksien läpi juokseminen, kemikalioissa, hajustekaupoissa, vaatekaupoissa ynnä muissa notkuminen tai paikallisen ruoan ja juoman nauttiminen olisi ollut minulle enää mitenkään erikoista. Vain heidän reaktionsa minulle jo tuttuakin tutummiksi käyneisiin nähtävyyksiin, kuten pilvenpiirtäjiin, ihmisten rentouteen, Suomea selvästi alhaisempiin hintoihin ja korkeampiin lämpötiloihin näyttivät minulle konkreettisesti sen, mikä täällä on paremmin. Meninpä jopa ravintolapöydässä sanomaan, etten löydä täältä mitään, mikä ärsyttäisi tai jota äkkiseltään jäisin Suomesta kaipaamaan. Okei, ympärillä ihmiset puhuvat hieman outoa kieltään, mutta kuten tarjoilijan kanssa hetkeä aikaisemmin käyty pitkällinen keskustelu osoitti, ei sekään ole enää mikään ongelma.
Myönnettäköön, että vieraille yrittää aina esittää kotipaikkansa parhaat puolet, mutta hämmästyin itsekin väitteeni vilpitöntä todenperäisyyttä. Toisaalta myös vieraiden kanssa tulee mentyä sellaisiin paikkoihin, joihin ei yksin tai expat-kavereiden kanssa tule mentyä. Paikallisen cuisinen parhaimmat ravintolat kun tarjoavat kerrassaan erinomaista ruokaa edullisesti. Vaikka ruoan melko konstailematon ulkonäkö saattaa joskus jopa suomalaistakin hätkäyttää (meillähän on kuitenkin sellainenkin sanattomaksi vetävä perinneruoka kuin mykyrokka, kuka tuntee?), on se todellisuudessa erittäin hyvää ruokaa. Pitäisi käydä useammin, kun täälläoloaikaa kuitenkin on vielä tänään jäljellä päivälleen kaksi kuukautta.
Kotimatkallani teatterista vastaani sillalla tuli ennennäkemätön väenpaljous (arviolta 20 000 ihmistä), kun juuri kämppäni kohdalla joella oli alkamassa varsin kitsch vesi-ilotulitus-laser-show. Plussaa surrealisuudesta, mutta muuten ei juuri kämppäni viime öinä valaisseiden strobovalo-harjoitusten väärti. Kiitos vaan elämyksestä kuitenkin, armas karkupaikka.
No comments:
Post a Comment