Apenniinit ylitin jo 90-luvun alussa, mutta bussin kyydillä. Nyt otin erään metron linjan päätepysäkille, nappasin nopeasti leirintäalueen kartasta digikuvan ja lähdin kävelemään sen kummia miettimättä ylämäkeen. 
Metsäinen polku vietti vuorenrinnettä hyvin loivasti ja kevyesti ylöspäin, ja tuntui, ettei se viekään huipulle vaan ohi. Juuri sillä hetkellä tuli lähes 180-asteinen mutka ylöspäin. Alhaalta ylösvievää polkua ei nähnyt. Vuori oli niin loiva ja sankasti metsittynyt, että jossain keskivaiheilla illuusio kaltevasta maanpinnasta oli hyvin voimakas; alas näytti jatkuvan loputtomiin, samoin ylöspäin.
Loppuvaiheilla polku muuttuikin sitten todella jyrkäksi, ja noin viimeiset 500 metriä tuntuvat vieläkin reisissä. Tässä vaiheessa olin opasteviittojen mukaan kävellyt noin kuusi kilometriä ja yhtäkkiä tuntui siltä, että kaikki polut veivät alaspäin. Yritin tutkia kameran näytöltä karttaa, mutten ottanut siitä mitään tolkkua. Eri polut oli merkitty erilaisin symbolein, mutta niiden vihreällä pohjalla muodostama spaghettiläjä ei paljon apua tarjonnut. Olin jossakin sen keskellä. Kävelin voimakkaan suuntavaistoni ohjaamana suoraan lähtöpaikkaani kohti vievää polkua, kunnes jonkin aikaa melko jyrkkää polkua laskeuduttuani (mikä ei muuten ollut niin helppoa kuin kuvitella saattaa, sillä jyrkkyys veti väkisinkin vauhtia ylöspäin samalla kuin kivikkoinen maasto teki siitä vaarallista) huomasin, että hieman edempänä olisi ollut vielä korkeampi vuorennyppylä, jolle kiivetä.
Olin kuitenkin jo sen verran väsynyt, että tyydyin laskeutumaan alas kohti metropysäkkiä, ja tunnin päästä olinkin jo juuri kyytiin kerenneenä istumassa junassa. Illalla kuljin vastavirtaan. Jälleen suuri ihmismassa kerääntyi joelle, kun minä taas matkustin tyhjässä täysipitkässä metrossa vastakkaiseen suuntaan katsomaan uusimman X-Men-elokuvan. Sama ilmiö toistui palatessa, sillä jokishow loppui samaan aikaan elokuvani kanssa.
Lihaksia särkee ympäri kroppaa. Päätän, etten ihan heti kyllä kiipeä muuta kuin lentokoneeseen. Lennän nimittäin pian Amsterdamin kautta viikoksi kotimaahani, pääosin työasioissa…
1 comment:
Kiva kun on kuvia :) Jännän näköisiä puita! Piti eilen kommentoida sitä kun kirjotit, että sanoit sukulaisille, ettei Suomessa ole mitään mitä kaipaat karkupaikkaan verrattuna. Mulla on ihan sama tunne, mutta en yleensä uskalla hehkuttaa liikaa, etteivät ihmiset loukkaannu Suomessa. Suomella ei oo mielestäni tarpeeksi tarjottavaa... ja kun on kärsimätön ja kyllästyy tosi helposti, Suomi on vaan liian Tylsä. Mä oon ollut poissa kohta jo neljä vuotta, mut silti tuntuu vieläkin tältä ja sydän riemuitsee siitä että lähdin pois... hehe! Mutta hauskaa matkaa sinne kuitenkin :P
Post a Comment