Luggage Claim

Karkumatkan päätyttyä aloin taas vaikuttaa Suomessa melkolailla päivälleen syyskuun 2009 alusta lähtien, karkupaikasta taas lennähdin pois jo elokuun ensimmäisenä. Elokuun tapahtumista olen käytännössä maininnut vain saapumisporttini ruotsalaiselle lentokentälle. On aika summata eskapismivuoteni viimeiset vaiheet.

Elokuu oli samanlainen kuin edeltävä syyskuu oli ollut, mutta käänteisesti. Kun syyskuussa 2008 olin reissaillut ympäri Belgiaa ja Pariisia innoissani kuin laitumelle keväällä laskettu varsanpoikanen, varjosti nyt taustalla paluu sylttytehtaalle matkojani.

Koska tapahtumia oli niin paljon, joudun saldoamaan, kokoamaan yhteen, jolloin kronologia hieman hämärtyy. Olkoon se samalla fade-out tälle blogille, vaikka cross-fade -analogiaa suunnitelemaani reinkarnaatioon en saakaan samalla toimimaan.

Koska karkumatkallani tulin kuunnelleeksi tavalliseenkin verrattuna hyvin paljon musiikkia, oli hauska yhteensattuma joutua lyhyen ajan sisällä eri tilanteissa tekemisiin Madonnan, Sigur Rósin ja múmin kanssa työskenteleviin ihmisiin.

Liekö seurustelukumppaneilta opittua, mutta olin luonut itselleni epäilevästi ja poissulkevasti lapsiin suuntautuvan asenteen. Itämeren etelärannalla (ei Baltiassa) huomasin kuitenkin olevani lapsenvahti nelikuiselle poikalapselle, ja huomasin paitsi nauttivani hänen viihdyttämisestään, myös olevani melkoisen hyvä siinä. Kaipa se nettielämän aiheuttama lievä ADHD auttaa siihen, että osaa luoda tarvittaessa tarpeeksi vaihtelevia ihmetyksenaiheita ärsykeriippuvaiselle uudenoppijalle. Hittejä: vesihana juoksevan veden interaktiivisella kosketusmahdollisuudella (lumoavaa), peili ja ensikosketukset minäkuvaan (vähän pelottava, hiljentävä kokemus), stemmalaulu toisen lapsenvahtiorjan kanssa (reipasrytmisiä jazz-ikivihreitä), ”lentävä poika!” (raskas käsille, mutta saa samalla itsekin treeniä), sekä logistisesti optimaalisin: Teletapit YouTubesta ja myöhemmin DVD:ltä. Kuinka Sohvaperuna Kasvatetaan.

Ruotsissa törmäsin samassa projektissa olevaan, läpensä varatuista koostuvalle työryhmällemme entuudestaan tuntemattomaan Tampereentyttöön. Mieleenjäävä, hymyilevä persoona, täyspäätäihastuttava ja aikataulullisten sekä maantieteellisten tekosyiden loitontama. Jos henkilö olisi vaikka Vantaantyttö, kuvittelisin välillämme tapahtuneen vaikka mitä, vaikka eipä se Saksasta palattuna tuo kahden tunnin junamatka miltään tuntunut. Samalla tavalla jäi hyvin vastaavassa tilanteessa aikoinaan tässä blogissa mainitsematon (puolitoista kuukautta ennen karkumatkaa tavattu) Leipzigintyttö. Molempien suloisuuden ajattelu saa palan kurkuun tavalla, jota yksikään Helsingintyttö ei ole saanut vuosiin. (Uskiskin muutti jonnekin Pohjanmaalle.) Onko tämä paljon mainostamani sitoutumiskammon vai kenties matkustusaddiktioni ruumiillistumaa?

Itämeren yölliset aallot hiekkarantaa tarpovissa jaloissamme kulkien tulin tutustuneeksi Harjoittelijaan, Italian saksankieliseltä alueelta kotoisin olevaan nymfomaaniin. Valitettavasti olin tuosta työryhmästämme turhan ”tärkeä” ja vakavastiotettava kontakti, joten kiinnostin häntä harmikseni henkisellä, en fyysisellä tasolla. Muuten hän kylläkin onnistui aiheuttamaan kaaosta ryhmällemme useampaankin makuuhuoneeseen kohdistuvilla yöllisillä vierailuillaan. Seksuaalista häirintää ja impotenssiin katkennutta kännisekoilua projektimme kannalta juuri väärinä iltoina. Ehkä ahkeruuteni lapsenhoidon taholla jätti minut ns. nuolemaan näppejäni. Vaikka fysiognomiaan ei kukaan tänä päivänä tosissaan uskokaan, en voinut olla hämmästelemättä rintavuuden ja nymfomanian empiirisen kokemukseni osoittamaa suhdetta (vrt. Makuukaveri).

Elokuuhun mahtui myös tapaaminen vieläkin yhden karkumatkani naishenkilön kanssa, sillä Berliinissä majoituin 50ft:n luona. Ystävällistä majoittaa minut, vaikkakin eri sängyissä ja jopa eri huoneissa. En toisaalta jaksanut lämmittää uudestaan kehojemme suhdettakaan, hän mainitsi järjestelyn syyksi tekstiviestipakkini silloin, kun oli mahdollista että olisimme Täydellisen kanssa siirtyneet hymyistä hyväilyihin.

Täydellistä halasin viimeisen kerran nyt näkyvissä olevaan tulevaisuuteen Euroopan kauneimpana aukiona pidetyllä Gendarmenmarktilla pilvettömän päivän hämärtyessä iltaan. Ojensin hänelle elokuvamaisin elkein tanskankielisen Arabisk sødt - kager og konfekt fra Orienten -leivontakirjan, jonka sisäkanteen kirjoitin omistuksen ”suloisena 'kostona' makeannälkäiselle polyglotilleni”. Hän epäili leivontatuloksen olevan hänen kohdallaan reseptistä riippumatta ”jotain pientä ja mustaa”, mutta piti erityisesti Pariisiin sijoittuvasta tarinasta, joka kirjaan liittyi. Halaus kesti pitkään (bussinsa töötäten elokuvatyyliin takanamme), ja sen jälkeiset yhteydenotot ovat olleen yhä harvempia ja lyhyempiä. Ajattelin silti piipahtaa karkupaikan joulumarkkinoilla ja samalla käydä tarkastamassa huonekaluillani sisustetun uuden asuntonsa, samoin kuin Makuukaverin mainostaman uuden huonejärjestelyn.

50ft:n asunnolla mietin kolme tuntia ennen lentoni lähtöä vakavasti seurauksia, jos en nousisikaan koneeseen. Olen nimittäin täysin rakastunut tuohon kaupunkiin, ja muutan sinne heti kuin mahdollista. Piirsin aaneloselle erilaisia aika-avaruusakselin ramifikaatioita Paluu Tulevaisuuteen -elokuvista tutun Dr. Emmett Brownin tyyliin. Kaiken lisäksi vastapäisessä talossa Kreuzbergissä oli asunto vapaana, ja edellisiltana kuokkimistamme vuokralaisten letkeistä pihajuhlista (ilmaista viinaa, musiikkia ja pihavaloja) päätellen henki oli hyvä.

No, se nyt ainakin on selvää, että Suomeen en pysyvästi jää ellen rakastu täällä seuraavan vuoden aikana.

Ende.