Ihastuksen kriteereistä

Roscharchin vähemmän tunnettu ruoholäiskätesti (ihan selvästi jalka tossa etualalla, eikö olekin?)

Perjantai-ilta oli aika leppoisa, tai oikeastaan loppui siinä vaiheessa kun se alkoi nousta lentoon. Olin minua jonkin verran nuoremman Kollegan kanssa liikenteessä. Vikatikin jälkeen löysimme mukavan rennon (ja kohtuullisen hintaisen) paikan, jossa vapaana olevan pöydän vasemmalla puolella istui käsittämättömän kaunis nainen.

Kollega istui naisen viereen, josta saattoi haistaa hajuveden, minä taas paikan josta hänet saattoi nähdä. Vedin kaiketi pidemmän korren, sillä kohta poikaystävä istui heidän väliinsä. Sitten he poistuivat. En koskaan saanut tietää, miltä hän tuoksui. (EDIT: Kyseessä oli siis todella poikkeuksellisen kaunis ihminen, siitä meidän hieman omituinen käytöksemme.)

Mukavaa rentoa miehistä jutustelua. Kollegalla on kotimaassaan eräs ihastus, josta tenttasin Karkumatkan Klassiset 25 Kysymystä Ihastuksestasi samalla huomaten, kuinka oikealla olevan pöydän blondi kuunteli keskusteluamme. Kysymyssarja oli näennäisen rakennettu (vähän à la Bernard Pivot / James Lipton), vaikka tietenkin improvisoin koko jutun.

Näytä suhteessa itseesi kuinka pitkä hän on.
Käyttääkö hän koruja? Tarkennus: kaulakorua, ristiä tai sensellaista?
Käyttääkö hän etupäässä hametta vai housuja?
Onko hän kasvissyöjä?
Minkävärisiä alusasuja hän suosii?
Minkäväriset hiukset hänellä on?
Onko hänellä nätti suu?
jne. (en muista enää! Muistan vain, että olin hyvin tarkka tarkentavien kysymysten kanssa.)

Silmäkulmasta näin, kuinka naapuripöytäläistä naishenkilöä huvittuneisuudella kiinnosti se, mistä toinen mies on kiinnostunut toisen miehen ihastuksessa. Ikään kuin yritin hyväksyä ihastuksen tenttaamalla keskeiset kriteerit. Nostin maljan naisen suuntaan, ja Kollega aloitti keskustelun. Nainen paljastui lontoonsuomalaiseksi, jolla oli espanjalainen poikaystävä mukanaan. Vaikuttivat hauskalta seuralta, ja tietenkin oli hassua törmätä täällä tuolla tavalla sattumalta suomalaiseen. Kollegalta oli korvat pudota päästä kunnellessaan puhettamme.

Juuri tuollaisesta tapaamisesta saattaa luoda uusia kontakteja tai vähintään hauskan illan. Saatoin haistaa sen. Tässä vaiheessa olimme kuitenkin Kollegan kanssa kumonneet jo tarpeeksi monta sangriakannua siihen nähden, että aiemmin päivällä tapaamamme kuvankaunis Brasilialainen ja hänen toistaiseksi näkymätön ystävänsä eivät olleetkaan juuri saapuneen tekstarin mukaan jatkamassa iltaansa meidän suuntaamme enää tuona iltana. Kollega tähtäsi vielä metroon ja minä kävelin tupakoiden kotiin, ihmetellen illan päättymistä näin absurdisti: ensinnäkin kello oli vasta 00:55, ja toiseksi olin ihan oikeasti päihtynyt (en yleensä tule juurikaan humalaan).

Välitila.