Perillä

Ei ole hyvä idea lähteä myöhäisellä lennolla.

Periaatteessa on vielä koko päivä aikaa tehdä kaikkea, mutta ainakin pidemmälle matkalle lähtiessä on aina tullut ihan julmettu kiirehiki. (Pidemmällä matkalla tarkoitan tässä minun tapauksessani tällaista noin vuoden reissua.) Aamulennolla matkustaessa sitä järjestelee elämänsä lähtökuoppiin tarvittaessa koko edellisen yön, ja vaikka sitten lopulta nukkuukin vain sen pari kolme tuntia, ei tule samanlaista viime hetken paniikkia. Taksilla ei sentään tällä kertaa tarvinnut kentälle mennä (viime karkumatkahan käynnistyi 48 euron taksilaskulla), mutta läheltä piti, sillä tilapäislähiöni ainoasta Otto-automaatista ei saanut kriittisellä hetkellä seteleitä, eikä seutubusseissa tietääkseni vieläkään voi maksaa pankkikortilla. Lyckligtvis betalade mamma i slutet för bussen och allt gick bra.

Älä avaa Windowsia matkan aikana, Tom Hanks

Älä aloita röökilakkoa tunkemalla tupakoitasi tähän käsipyyhetelineeseen

Lähdin matkaan siis tiistaina, mutta perillä uudessa kämpässäni olin vasta keskiviikkona. Kämpässä haisi, ja haissee edelleenkin, oudosti pultsarilta. Syyskuun tyhjillään olleessa kämpässä alku siis Radioheadin Justin hengessä (Can't get the stink out / He's been hanging 'round for days...). Täällä on niin kylmät kivilattiat (edellisellä karkumatkalla oli kokolattiamatto!), ettei jatkuvasti viitsi tuulettaakaan, etenkin kun keskiviikko täällä oli niin sateinen ja kolea. Tai ei oikeastaan suomalaisittain sateinen, mutta maa oli vähän märkä ja jotkut vanhemmat rouvat avasivat sateenvarjojaan. Eikä oikeastaan niin koleakaan, sillä onhan täällä paljon lämpimämpää kuin pohjoisen merellisessä Helsingissä. Sisälämpötilassa on kuitenkin toivomisen varaa.

Onneksi lähipäiville ennuste on jo parempi:

Paistattelua (Pon Huonoh)

Paljoa mitään en ole täällä vielä ehtinyt tekemään. Matkanteko väsyttää ja olo on elämänmuutosstressin lauettua flunssainen. Sen jo laskin, että jokaisen sitä kokeilleen hehkuttama, klassista Lähi-idän kasvisherkkua tarjoava ruokapaikka on tasan viiden minuutin kävelymatkan päässä kotiovelta (etsin ensitöikseni sokkeloisten katujen ja kujien verkostosta suorimman tien). Annos maistui rasittuneen reissaajan makunystyröissä aivan käsittämättömän ja jäsentelemättömän hyvältä, vaikken sitä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan vielä osannutkaan syödä, tai edes ostaa.

Voisi mennä kohta vielä tonne kadulle kävelemään ja ihmettelemään, että sitä jumalauta on oikeasti hommannut itsensä tänne.