Erään tarinan päätös

Halasimme melko täyden metron ovien välissä. Suutelin hänen hiuksiaan. Katseemme kohtasivat vielä ihmismassan keskeltä nopeasti, kun metro ohitti hänet. Sitten hän oli poissa.

Tervetuloa toivottava asema muka. Tervemënoa.

Varjomme. Norjalainen lukee matkaopaskirjaa, minä salakuvaan

Viimeinen päivämme alkoi niin, että minä saavuin kohtaamispaikkaan myöhässä. Siis jälkeen hänen, jonka nimestä saa osuvasti En attendant Godot -mukaelman. Myöhästymiseni syy oli pitkäksi venähtänyt Snow Leopard -asennus, mutta hän ehkä ajatteli muuta.

Kiertelimme hän opaskirjan kiertokävelyreitin tunnollisena kartturina kaupungin sitä kylämäistä aluetta, joka on samalla ehkä sekä se kliseisin että romanttisin. Valo tuona päivänä oli oivallinen, ja paikka kieltämättä säilyttänyt ainakin kylämäisyytensä jos ei muuta. Turisteja täynnänsä oleva pikkuaukio sai minussa aikaan lähes fyysisen pahanolon tunteen, sillä tilanteen kontrasti siihen, mistä paikka oli alun perin noussut kuuluisuuteen oli lähes irvokas. "Sä ootkin tollanen herkkis", kuulin ystäväni Connoisseurin äänen päässäni. Mietin ääneen, onko paikka edelleen samasta syystä kuuluisa ja tukossa vielä sadan vuoden päästä, vai onko se tuolloin jo tunnettu vain siitä, että siellä käy niin paljon turisteja. Vai mitä tälle tapahtuu, onko tämä kupla kestävä vai voiko tämä tämmöinen vaan …loppua?

Alueen rauhallisemmasta kolkasta löytämämme kahvila-ravintolan tuulettomalla terassilla oli ihoa polttava helle, enkä voinut kuin ihmetellä aamulla lukemiani uutisia Suomen lumimyrskyistä. (Eilen kuulin jopa Helsingissä sataneen lunta!) Olen todellakin siirtynyt toiseen rinnakkaisuniversumiin. Pohdin ääneen, mahdoinko olla todellisuudessa vain letkuissa jossakin helsinkiläisessä sairaalassa.

Kruunasimme kaupunginosakierroksen piipahtamalla seksikaupassa, minkä jälkeen pistäydyimme vielä eräällä melko kuuluisalla hautausmaalla. Sitten metro keskustaan, sillä eräs 16 ikkunan optinen nähtävyys siellä olisi koettava auringon alkaessa laskea. Mutta juuri sinä päivänä tuon paikan piti oli suljettu. Mainion suunnitelman peruuntuminen oli paha takaisku, se suisti hyvän flow'n pois raiteiltaan. (Blogi ei olisi blogi ilman yhtä 'mixed' metaforaa, mitä käsitettä en osaa näköjään edes suomeksi kirjoittaa. Tarina ja kerrontatapa eivät voi kuitenkaan lampsia kellokaulaisen, maksetun lehmän kanssa ojaan käsi kädessä, joten jatkamme kuin mitään ei ol...)

Päädyimme kävelemään puolisatunnaisesti kohti etelää, ja etsimään ruokapaikkaa. Puolisatunnaisuus on onnistuessaan mahtavaa: löysimme muun muassa hienoja sarjakuvaliikkeitä ja törmäsimme erääseen ainakin näin suomalaiselle melko erikoiseen ja äänekkääseen yhteisöllisyyden tapaan kulkueen muodossa. Mutta itse ruokapaikan etsiminen oli turkasen hankalaa, sillä mikään ei oikein vaikuttanut sopivalta, minkä lisäksi olimme vielä hieman väärään aikaan liikenteessä. Kävelimme kilometritolkulla useita tunteja.

Lopulta paikan valittuamme aloin havahtua hiljalleen kasvaneeseen turhautumiseeni hänen persoonaansa kohtaan. Kuten heti hänet esitellessäni sanoin, on hän ulkonorjalainen. Viimeiset 11 vuotta asunut eri puolilla Yhdistynyttä kuningaskuntaa (UK), mikä teki hänen persoonastaan – ainakin minulle – omituisesti januksenkasvoisen. Välillä puhdas, taiteista kiinnostunut ja vartalossaan ihanan luonnonlapsimaisesti viihtyvä Norjalainen, välillä hieman rivoja puhuva, pinnan alta kyynistynyt, tupakoiva ja huonosti meikannut Britti. Sanoin jopa hänelle, että "sunnuntaina siinä sillankaiteella istuessamme kun laitoin sen sormuksen sormeesi, silloin olit tosi norjalainen, tänään olet enemmän britti". Mutta nuo kasvot saattoivat muuttua paljon nopeamminkin kuin päivä kerrallaan, ja brittiläisyydessäänkin oli paljon kivoja puolia. Seksikaupasta hautusmaalle kuvasi hyvin tätä, vaikka edellä mainittu oli hänen, jälkimmäinen minun ideani.

Hänen loittoneva selkänsä

Nyt kun tapahtumista on kulunut pari kolme päivää, olen miettinyt turhautuiko hän siihen, etten tehnyt aloitetta silloin kun se tuntui niin luonnolliselta. Vai onko tämä vain miehistä oispitänyt-morkkista. Tein kuitenkin aina vain niin kuin oikealta tuntui. Lukiessamme karttaa tai matkailuopaskirjaa tulimme aina vähän turhan lähelle toisiimme, mutta mitään muuta merkkiä en häneltä saanut. Hän ei koskaan katsonut liian pitkään silmiin, eikä ainakaan silloin kun emme keskustelleet.

Yhtä kaikki, lupaavastipa tuli saatua uusi karkumatka alkuun.

Ja katso: perjantai on käsillä.