Tapaan ensi viikolla Pariisissa yhden lukijani. Makuukaverin vierestä heräillessäni tajusin, että se tuottaa arvioituja suurempia vaikeuksia pysytellä anonyyminä. Blogi on blogi, kirjoitetusta on helppo jättää asioita kertomatta (kuten Hemingway sanoo, pitää kirjoittaa vain jäävuoren huippu siitä, mitä tietää), mutta normaalielämän keskustelussa tuntuisi oudolta pimittää muissa tilanteissa aivan arkipäiväisiäkin asioita.
Jos nimittäin haluaisin pysytellä mahdollisimman incognito, en voisi itse asiassa edes esittäytyä oikealla etunimelläni. Sen kun jos kirjoittaa suomenkieliseen Wikipediaan, tulee sieltä kuuluisien kaimojeni luettelo, jolla minäkin valitettavasti olen. Nimet voisi käydä Googlen kuvahaun kanssa läpi, kunnes tärppää. Tätä kautta löytyisi linkkejä eri paikkoihin, muun muassa netissä olevaan CV:heni, jossa tietenkin lukee, missä olen nyt. Sama ongelma tietenkin Facebookin kanssa, vaikka kaimoja onkin tietysti enemmän. Yksi syy salailuuni kun tietenkin on, että olen jossain määrin julkisuuden henkilö (en tiedä, onko tullut kenellekään mieleen). Ja sitä kautta taas on mukavaa kirjoittaa salanimellä kaikenlaista. ;)
No, mietin tuota sitten.
Sain Täydelliseltä hyvän listan Pariisi-vinkkejä, eri museoita, kirjastoja ja hyviä ruokapaikkoja/kortteleita hänen samalla kertoessa kaikkia hauskoja tarinoita. Kerran olivat jääneet Partnerin kanssa katharsis-päissään vahingossa yöksi yhteen elokuvateatteriin, kun se oli suljettu niin nopeasti näytöksen päättymisen jälkeen! Oli hauskaa vaellella taas virtuaalisen Pariisin kaduilla, kun Täydellinen aina opasti ”tout droite… bon, à gauce - voilà, un restaurant japonais génial!” ym. Sitten oli tarkoitus pitää se elokuvailta Oliivin ja Makuukaverin kanssa, mutta matkalle tuli mutkia. Ensinnäkin huomasin poistaneeni vahingossa koneeltani kevätsiivouksen yhteydessä senkin ääliökomedian, joka olisi ollut tällä kertaa vuorossa. Toiseksi Oliiviin emme saaneet illalla lainkaan yhteyttä. Hän on Makuukaverin mukaan kuulemma joskus vähän sellainen, välimerelliseen tapaan tavoittamattomissa.
Päädyimme siis kahdestaan Makuukaverin pieneen kimppakämppään, ja juttelimme muun muassa Suomesta ja suomen kielestä sekä näiden erilaisuudesta paikalliseen elämänmenoon hänen vuokraemäntänsä ja tämän miehen kanssa rappukäytävätupakalla. Sain kuulla olevani hyvin epäsuomalainen: puhelias, sujuvasti paikallista kieltä puhuva (!), naurava, iloinen. Makuukaveri taas on itse niin räävitön, että hän pitää minua vakavana, surumielisen pohjoismaalaisena ihmisenä. Kaikki on suhteellista.
Mutta, kumma kyllä, minulla oli hieman tylsää. Katsoimme elokuvan The Big Lebowski, jonka jatkuvalle kaksimielisyydelle Makuukaveri jaksoi nauraa koko ajan, mutta minusta siinä oli vain pari tosi hyvää juttua, vaikka elokuvan yleisvire olikin jokseenkin kohdallaan. Ehkä se toimii joku toinen kerta paremmin. Nukuimme tietenkin yhdessä, mutta emme edes kunnon lusikka-asennossa enää. Ihan tylsää!
Onneksi on uusi Sonic Youth (ihan huippu levy!) ja ulkonakin päivän ylin +29°C. :)
2 comments:
Hui nyt alkoi vähän jännittää... Toisaalta oon ollut neljä vuotta poissa Suomesta, joten suomalaiset julkkikset on mulle nykyään usein ihan tuntemattomia. Outoa silti näiden mietteiden jälkeen! Mä en tietenkään kerro kenellekään mitään, siihen voit luottaa (mä en edes ole anonyymi)! Tajusin muuten eilen illalla, että torstaina ja perjantaina on vähän vaikea tavata, sopiiko jo huominen tai keskiviikko? ...vai kaduttaako jo...? :P
Tiistai olisi vitsikkään kirjallinen päivä tavata (mitä tapahtui 16.6.1904?). Tsekkaan vielä ohjelmani, kun pääsen perille.
Post a Comment