See the world with karkumatka

Karkupaikkaa

Hauska tuo blogin yläpalkkiin asentamani sloganisoija. Nappasin sieltä tämänkertaisen otsikon, kun oli niin sopiva niin arkiminääni kuin blogin lukuisiin ulkomaanmatkoihin. Ajattelin viimeisen kuukauden kunniaksi alkaa vähitellen postata kuvia karkupaikasta… So, my dear stalkers, the plot thickens ;)

Sain Beckhamilta ja Olgalta erittäin positiivista palautetta (mm. ”miljardit kiitokset” ”mahtavana turistioppaana” toimimisesta). Kieltämättä kaikki meni heidän kanssaan enemmän kuin nappiin, hellesäitä myöten. Perjantai-illalla kävelimme rautatieasemalta 15 minuutin matkan kämpälleni paraatireittiä pilvenpiirtäjien välistä, suurmiehen aukion läpi ja maisemareittiä joen yli. Perillä keskusta-asunnossani maailmanmatkaajien jano sammutettiin kädenkäänteessä paikallisella, hellepäiviin sopivalla alkoholijuomalla, johon välittömästi ja sydämellisesti ihastuttiin. Söimme erittäin hyvin paikalliseen ruokaan erikoistuneessa huippuravintolassa (josta blogasin jo aiemmin), ja humalluimme tästä uudesta lempijuomasta vanhan kaupungin idyllisissä juomapaikoissa ja myöhemmin skylinen äärellä maisematerassillani. He eivät olleet koskaan aiemmin nähneet elävänä pilvenpiirtäjiä!

Lauantaialkuiltapäivän eilisillalle vienosti hymyilevään krapulaan sai vetää elämän ensimmäiset sushiöverit vuolaita kiitoksia saaneessa Aasia-buffet’ssa (ruokailumme kesti reilun tunnin, minä aikana vieraani puhuivat vain tasan siitä, kuinka hyvää kaikki oli ja mitä otamme seuraavaksi). Sitä ennen kiersimme ”nerokasta”, täysin autotonta ja kaikki nähtävyydet niputtavaa reittiäni kulman takaa aukeavalta jättikirpputorilta pitkin joenvartta, kävelysillan yli vanhaan kaupunkiin, sieltä maan suurimmalle ostoskadulle, ihailimme ja ihmettelimme tämän vuoden aikana nousseita futuristis-surrealistisia rakennuksia (ei kuvassa, tuo on vanhempi) sekä kaupungin arkkitehtuurin älyttömiä kontrasteja - ja tietenkin niitä pilvenpiirtäjiä. Saatoin lähes huomaamatta rakennuksia osoitellessani tulla kerranneeksi kaupungin nimen etymologiasta lähtien karkupaikkani historian esihistorialliselta ajalta aina tulevan vuosikymmenen rakennushankkeisiin asti. Sushi-yliannostuksen saaneet vieraani vetäytyivät ruoan jälkeen päiväunille vitsaillen siitä, että vastaus kyselyyn lauantaipäivän kulusta olisi yksinkertaisesti ”Karkumatka vei syömään”.

Heidän nukkuessaan onnellisina vatsojensa vieressä näin Täydellistä, joka oli työpaikalla matkalaukun kanssa. Olin aiemmin maininnut työkiireistäni, eikä hän ollut rohjennut kuin aivan viime tingassa ottaa puheeksi sitä, että on lähdössä lähes katkeamattomalle neljän viikon mittaiselle työ/lomamatkalle! Neljä viikkoa! Sanoin tuollaisen uutisen kyllä olevan sellainen emergency, että siitä pitäisi kyllä kertoa, vaikka olisin purkamassa ydinpommia! Saatoin hänet asemalle ja halasimme pitkään ja monta kertaa. Yritin nopeasti näyttää iPodin näytöltä Pariisin-kuviani, mutta juna ei odota. Näemme kuitenkin vielä heinäkuussa, kun hän otti yhden päivän loman ollakseen kanssani. Like a bandage - right off! (Iltojen ratoksi Beckhamin ja Olgan kanssa katsomaamme Seinfeldia lainatakseni.) Hurjaa.

Sunnuntaina matkasimme vieraideni kanssa huvittavan pienellä junalla ylös vuoristoon, missä oli ikivanha raunio, maan toisiksi suurin. Paikka oli virallisesti remonttitöiden takia kiinni, mutta rakennusmiehet eivät reagoineet meihin millään tavalla, ja olimme ainoat turistit paikalla. Aika mahtava kokemus. Ilmakin oli aivan täydellinen (ei liian kuuma) ja otimme monia once in a lifetime -tyyppisiä kuvia (itse kyllä aion mennä toisekin tuonne!). Illalla söimme vielä maisemaravintolassa ja vein heidät löytämääni näköalapaikkaan, josta kaupungin skyline auringon laskiessa on sykähdyttävin. Siinäkin ajoitus ja taivaan punaiseksi värjäämä ilma (kiitos ilmansaasteiden) osoittautui täydelliseksi.

Haikeana ja vähän kateellisena huomaan Beckhamin ja Olgan lähteneen hiljaa kuin intiaanit nukkuessani kohti seuraavia etappejaan… Jälkeen jäi vain läppärini päällä oleva ihana kiitoskirje ja siististi pedattu vierasvuode sekä tiskatut astiat. Heillä on kyllä vielä aivan mahtava kuukausi edessään. Matka, joka päättyy Madridiin ja lopulta junamatkaan Keski-Euroopan halki Tukholmaan. Kateeksi käy.

Vaan kyllä sitä myös tosiaan tajusi taas olevansa onnellinen, kun karkupaikka peilaantui niin kirkkaana heidän ihastelevista kasvoistaan.

Erään taistelun kuvaus

Joskus sitä saa tosissaan olla sotajalalla aikaisinherääjiä vastaan.

Tuttuna esimerkkinä tietenkin armas luutnantti-isäni, joka hiljan lähetti nimipäiväni kunniaksi tekstiviestin aikaan, jolloin tällä puolella maailmaa kukkokin vielä kääntää kylkeä ja jatkaa uniaan.

Lähempi esimerkki on vanha arkkiviholliseni, Kiinteistövälittäjä (hän on aina lomalla kun häntä tarvitaan ja soittaa aina kun nukun). Koska muutan heinäkuun lopussa pois, tarvitsee asunnon omistava yhtiö uuden vuokralaisen. Tätä varten pitää tehdä vuokrailmoitus, ja siihen tietenkin tarvitaan asunnostani kuvia. Väärällä tavalla andgrodyyni täti-ihminen (jonka tunnistaa naiseksi lähinnä nimestä) soittaa tiistaina klo 9 eri numerosta kuin millä olen hänet kännykkääni tallentanut. Niinpä en vastaa, vaikka tuoreeseen paikalliseen prepaidiin eivät olekaan vielä täkäläiset puhelinmyyjät soitelleet. Oppiipahan, kuka sitten onkaan, soittamaan ihmisten aikoihin, ajattelen ja jatkan vaivalloisesti ja katkonaisesti uniani. Puoliltapäivin tulee sähköposti, ja sovimme kuvauksen ajankohdaksi keskiviikon.

Keskiviikkoaamuna hän sitten soittaa oikein kaunista päivää toivottaen tästä samaisesta numerosta (jonka nyt olen tallentanut) jo 8:19 vain kysyäkseen missä kerroksessa asuntoni sijaitsee. Senkö takia piti herättää? Pahus, 2-1 hänen hyväkseen. Voikohan tätä sotaa pitkäännukkuja edes voittaa?

Minut kahtena peräkkäisenä aamuna herättänyt Suuri Kuvassessio (kolme räpsäisyä pokkarikameralla: huone, kylpyhuone ja keittiö) kestää lopulta noin minuutin. Helpointa kai olisi ollut antaa minun ottaa kuvat - kun parhaat kuvauskulmat kuitenkin paremmin tunnen - ja lähettää ne välitystoimistoon sähköpostilla. Mutta he eivät tunnu välittävän muuta kuin byrokratiasta.

Kun kerta tuli siivottua, niin otin muistoksi tällaisen kuvan varsin skandinaaviseen tyyliin ”sisustetusta” karkupaikastani:

Sitten valmiina vastaanottamaan kesälomallaan maailmaa matkaavan tuttavapariskuntani, vanhan naapurini Beckhamin ja vaimonsa Olgan. He yöpyvät tuossa kuvassa olevalla futonilla maanantaihin asti, mikä rajoittanee kuvassa olevalla tietokonepöydällä (tai tällä hetkellä parvekkeella) tapahtuvaa blogaamista.

Koettakaahan tareta tahoillanne tämä tuskaisen kuuma viikonloppu! :)

Under the weather, then rolling over

Arkistokuva

Paluu karkupaikkaan oli yllättävän ankea. Tihkusateen juuri tauottua sunnuntai-iltana, kun kävelin Pariisi vielä mielessäni keskustan läpi, tuntui Kaupunki autioituneen täysin. Vain meksikolainen katusoittaja kävelysillalla, pari kerjäläistä, satunnainen lenkkeilijä ja minä, nälkäisenä suunnistamassa kohti Burger Kingiä (päivän ensimmäinen kunnon ateria, lentokonepöperöitä ei lasketa - joskin Air Francen punaviini oli erinomaista!). Tietenkin Pariisi on paljon isompi, ja siellä on moninkertaisesti enemmän asukkaita, mutta ero ranskalaiskaupungin samaniltaisiin Fête de la musique -karkeloihin ja omaan arkitodellisuuteeni laskeutumiseen oli vähän turhan kouriintuntuva. Vielä maanantai oli sateinen, ja pysyttelin pääosin sisätiloissa työntekoon käynnistyen.

Tiistaina näin pikaisesti Makuukaveria, jolle oli tullut ongelmia. En halua liikaa paljastaa työmme luonteesta tai muusta vastaavasta, mutta hänen täällä ololleen oli tullut vakavia esteitä. Hieman oleskelulupaa vastaava asia oli jäänyt hänelle nyt myöntämättä ja hän oli masentunut. Pian tämän jälkeen törmäsin metroasemalla Oliiviin, jonka kanssa päätimme palata työpaikalle parin oluen kanssa lohduttamaan Makuukaveria, mutta tämä oli jo poissa. Jäimme kahden, eikä kummallakaan tuntunut olevan kiire minnekään.

Työpaikkarakennuksen sisäpihalla olevan aurinkotuolibaarin menulta bongatusta, ihan selvällä lontoolla nimetystä Innocent Smoothiesta aloimme joutilaina heittää aika merkitsevää läppää. Esimerkiksi sellaista, että vaikka kuinka kyseistä maitopohjaista, kiinnostavalle tapaukselle tarjottua juomaa joisi tämän toisen ihmisen navasta tai muualta vatsan seudulta tai tiesmiestä, olisi kyseessä kuitenkin vain työpaikkarakennuksen sisäpihalla olevassa aurinkotuolibaarissa tarjottu Innocent Smoothie. Oliivia kiinnosti kovin tämä iskutaktiikkani, ja hän halusi nähdä sen käytännössä pian. ”Paljon aikaahan sinulla ei ole”, hän muisutti napakasti.

Vakuutin hänen saavan nähdä kuuluisan Innocent Smootie Maneuverin tarpeeksi pian, ja vieläpä erittäin hyviltä paikoilta. Nauroimme erotessamme, ja molemmat kääntyivät katsomaan toisen perään yhtä aikaa, minkä korniudelle nauroimme tietenkin lisää. Jäin katsomaan vielä mietteliäänä hänen loittonevaa, kreikkalaista klassismia edustavaa takapuoltaan.

Ehdotus vaikkapa spontaanista leffa/YouTube-illasta siltä seisomalta. Varma kyllä. Naurua ja hilautumista lähekkäin. Käsitteen ’sleepbuddy’ opettaminen ja siihen sisältyvien käytäntöjen ja sääntöjen selvittäminen. Itse muuten olen sitä mieltä, että hyvänyönsuukko kuuluu asiaan… Ja että yhden asian johtaminen toiseen, kolmanteen ja lopulta yökioskilla ehkäisyasioissa kipaisemiseen on luonnollista ja tavallaan välttämätöntäkin. Jännää tämä vetovoima, joka johtunee kuunasennoista, feromoneista tai vain puhtaasti molemminpuolisesta biologisperusteisesta puutostilasta.

Illan hämärtyessä parvekkeella tupakoidessani mietin hänen suutelemistaan sekä sylikkäin istumista. Pari päivää myöhemmin tuntee viime päivien helteissä lämmennyt ja ruskettunut ihoni kaipuuta lakanan kosketukseen ja alasti nukkumiseen lusikka-asennossa, tai vähintäänkin oliivinruskeiden silmien pimeässäkiilumisen ihailuun.

Vaan elämässä ei ole undo-painiketta. Ehkäisyvälineitä ei käyty kipaisemassa yökioskilta ja lähestyvää ukkosmyrskyä (sekä luonani neljä päivää vierailevaa ystäväpariskuntaa) ei voi estää.

Vannotan itselleni, että seuraavan tilaisuuden koettaessa minulla on koneellani kaikki Austin Powersit (joita Oliivi ei vieläkään ole nähnyt) sekä mielessäni rohkeutta ehdottaa spontaania elokuvailtaa muuallakin kuin vain pääni sisällä.

Ranskanpelleilyt

Pariisi on rakkauden pääkaupunki, sanotaan. Kieltämättä siellä tunsi karkumatkalainen taas itsensä yksinäiseksi sillä erityisellä tavalla, jossa olisi halunnut lainata jotain ihanaa ihmistä käsikädessä- tai kainalokävelyyn Seinen rannassa. Vaikka sitten vain muutamaksi illaksi! Aika vähän olin loppujen lopuksi reaalisesti yksin, sillä Connoisseurin loma olikin jo käytännössä alkanutkin, odotettua aiemmin. Connoisseuriinhan minulla ei ole mitään tunteita - tilanne on niin omituisesti päinvastainen, että olemme ystävystyneet läheisesti -, joten yhteisestä päätöksestä ja mukavuudenhalusta nukuin uskollisella puhallettavalla karkumatkapatjallani (ostettu viime kesänä juuri ennen lähtöä Lassin Retkiaitasta) miniasuntonsa lattian vapaaksi jäävällä suorakaiteen muotoisella neliömetrillä. Koko asunto oli liioittelematta helsinkiläisen keskusta-asuntoni keittiön kokoinen, mutta vuokra oli vielä satasen enemmän - asioita, joita en Pariisista jää kaipaamaan.

Mutta mitä tein, yksinäisenä rakkauden pääkaupungissa? Söin hyvin, join hyvin, sain kuvataideviboja museoissa, tapasin mielenkiintoisia ihmisiä, fiilistelin Seinellä, flirttailin pariisilaisittain ja argentiinalaisittain, sain tarjouksen päästä ylös Eiffel-torniin kolmelta yöllä, vietin päivän Place de la Madeleinen herkkukaupoissa, ostin kallista châteauneuf-de-papea ja pari purkkia foie gras'ta, myöhästyin kaksi kertaa viimeisestä metrosta... ja niin edelleen.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan jossain toisaalla, alors:

Kentältä suoraan iltapalalle

Ruostunut kielitaito

Paras falafel ikinä

Naapurustoa

Kivenheitto

Seinen ylitys

Koti-ikävää helpottamaan

Bubuina

"Tämän pitäisi olla tosi ranskalaista"

Lounaslasku

Gotiikkaa

3400 vuotta vanha taideteos...

...lasivitriinissä...

...metroasemalla!

Ei-syötävä basilika

Paras lööbausmesta

Montmatressa on vesitorni...

...viinitarha (!)...

...tuulimyllyjä (tämä ei ole se kuuluisa)...

...ja alamäkiä.

Il Duca

Konstailemattoman hyvää (itse olisin kyllä vähän tuunannut yrteillä)

Kabaree

Sivistys (au Pont des Arts)

Linssikeitto ja mangolassi yhdessä niistä intialaisista ravintoloista La Chapellella

Saman paikan päivän annos kookospähkinäriisillä ("ranskalaisittain" tosi mieto!)

Tästä sain idean tehdä ensi jouluna kookospipareita

Riemukaari (se isompi)

Vihreä talo

Monet-suosikkini

Marie Laurencin (1883-1956): Danceuses espagnoles (1920-21)

Didier Paquignon: karkumatka (no ei, unohdin vaan teoksen oikean nimen...)

Hyvä elsassilaisravintola (Connoisseurin suositus)

Foie gras

Kahden lohen tartar

Aika tavanomainen pääruoka (perunamuusi oli hyvää! :P)

Crème brûlée maqnifique (melkein tirahti kyynel kuoren rasahtaessa)

Perinteistä ja modernia (La Motte-Picquet — Grenelle'n metroasema)

Place de la Madeleinellä

Neoklassismia (L'église Sainte-Marie-Madeleine)

Bistrot du Sommelier (Philippe Faure-Brac, "maailman paras sommelier")

Lähikaupan viinivalikoimaa

Lavinia

Lavinia

Maisteluautomaatti

Viinibaari Place de la Madeleinellä

Viinikauppa, jossa tein parhaat ostokseni

Hediardin "La Cave" (+14°C)

Fauchonin viinibaari

Viinejä Fauchonilla

Tryffeleitä Place de la Madeleinellä

Lounashinnasto

Vähän foie gras'ta

Teetä Hediardilla

Vähän lisää foie gras'ta (Hediard)

Foie gras'ta ja erilaisia hilloja (mm. viikuna-)

Näitä sai syödä niin paljon kuin jaksoi, kolmellakympillä (yhdelle, alkupalana foie gras, jälkkärinä crème brûlée, myös viinipullo sis. hintaan)

Rentoa hengailua Jardin des Tuileries'lla

Jostain syystä en koskaan jaksa Pariisissa juosta nähtävyydestä toiseen samalla tarmolla kuin vaikkapa Japanin- tai New Yorkin -reissuilla. Sen sijaan gourmet-herkuttelun kanssa sai olla koko ajan pitämässä ohjaksista, ettei se ihan lähtenyt käsistä ja budjetista.

Kaupungin huonoja puolia ovat jättimäinen koko (jatkuvaan kuumassa metrossa seisomiseen kyllästyy nopeasti), kalleus ja kieltämättä se, että kyseessä on maailman suosituin turistikohde (ei ihan optimaalisin karkupaikka siis!). Kokoonsa nähden on lisäksi omituista, ettei kyseessä ole ns. "kaupunki, joka ei koskaan nuku"; julkinen liikenne lakkaa yhdeltä, yökauppoja en liiaksi nähnyt jne. Minulla on kuitenkin tiedossa mahdollisuus asua ja työskennellä Pariisissa Helsinkiä huokeammin kustannuksin tulevaisuudessa, joten jossain vaiheessa muutan kyllä Pariisiin(kin).

À bientôt, bisoux!