Luutnantti-isäni ei tunnu osaavan laskea yhteen Suomen ja karkupaikkani aikaeroa meidän kahden välisen tuntuvan tapakulttuurillisen aikaeron kanssa. Niinpä uneni häiriintyivät suuresti hänen tekstiviestistään. Siinä toivotettiin hyvää pääsiäistä ja kysyttiin, ovatko rahat riittäneet. Mukavuudenhaluni oli priorisoinut itsensä mahdollisimman nopeaan uudelleennukahtamiseen, enkä kyennyt keräämään tarpeeksi oveluutta kirjoittaakseni itselleni edullisinta vastausta.
”Hiljaisen viikon” häiriötekijät eivät valitettavasti loppuneet tähän. En ole täällä kehittänyt juurikaan kerrostalokyttääjäntaitojani, mutta voisin lisäksi vannoa, että naapurissani tehtiin varhain pääsiäislauantaiaamuna remonttia. Olen siis hienoisessa unenpöpperössä. Yllätyksekseni kaupatkin olivat auki.
Rahatilanteeni on kohentunut, ja koetan saada vähän säästettyäkin. En ole nimittäin matkustanut mihinkään yli kuuteen viikkoon, mikä on näin levottomalle sielulle melko pitkä aika. Pariisin kevät kiehtoisi, mutta näillä näkymin pääsen sinne seuraavan kerran vasta kesäkuun puolivälin työmatkalla. Berliinissäkin olisi kiva käydä jollain tekosyyllä maksamassa kalavelat ja se Alsacekin kummittelee vielä (viini)hampaankolossa, samoin kuin matkat Belgian Westvletereniin ja Italian Venetoon, jokseenkin vastaavista syistä. Jostain syystä olisi kiva käydä myös Puolassa – Varsovassa ja Krakovassa – minkä toivonkin toteutuvan tyypillisessä töiden ja huvien yhdistelmässäni vuoden sisällä.
Mutta mikäs täälläkin ollessa. Helleraja paukkuu yhdessä hedelmäisten alkoholijuomien korkkien kanssa, ja olen jo saanut huomattavan rusketuksen sekä monia kuumia katseita joen auringonpalvojilta. Parasta on lämmin auringonlasku.
Että minä tulen vielä kaipaamaan tätä kaupunkia.
No comments:
Post a Comment