Näin hänet taas, Täydellisen.
Ei niitä kauniita hymyjä ja uteliaita katseita kuin viikko sitten, mikä johtui varmaankin epäsuotuisista istumapaikoistamme kokouksessa. Ihailin häntä sivusta - voi että hän onkin ihana: kädet, leuka, alahuuli! - ja vain kerran taisin yllättää hänet vilkuilemasta minua. Käänsi katseensa nopeasti pois. Ovatko nämä jotain pelejä? Inhoan pelejä, olen enemmän suoran toiminnan ihminen. Kuten krapulan torjunnassa, lienee hyökkäys tässäkin tapauksessa paras puolustus. Pitää seuraavalla kerralla pyytää pokkana suoraan numero ja parin päivän päästä ehdottaa tapaamista, vaikka työasioissa. Jonkun tässä täytyy aloite tehdä. Kaikki tuntuu viittaavan siihen, että meidän pitää päästä juttelemaan kahden, olen kuitenkin parhaimmillani kasvokkain (isommassa seurassa kun menee aina vitsailuksi, eikä vakavuus ole niin luontevaa).
Tajuttoman pitkän kokouksemme väliajalla sain hänet pyytämään varsin yksinkertaisen benlinusmaisella keskustelunohjauksella käyntikorttini. "Impressive", hän sanoi, niin kuin useimmat tuppaavat kortin ja tittelin nähdessään. Pallo jäi hänelle, sillä en ehtinyt pyytää vieläkään hänen numeroaan tai sähköpostiosoitettaan (no, sen ehkä voisi tarvittaessa työmeileistä löytää). Täydellinen on lisäksi niitä old school -ihmisiä (tietenkin), jotka eivät ole Facebookissa. FB-profiilini kun on jostain syystä osoittautunut hyväksi kiinnostuksen herättäjäksi. (Mitä siellä muka edes muuta on kuin pari hassuttelu-applikaatiota, mukanokkelat englanninkieliset statuspäivitykseni - kuumeessa ollessani suosituksi noussut "karkumatka is hot" yms. - ja tietysti kuvakansio, jossa on omakuvia matkoiltani ympäri maailmaa?)
Täydellinen hymyili valloittavasti kun vaihdoimme vielä tilaisuuden päätyttyä muutaman sanan, ja sain lamaannukseltani putkautettua nokkelan sutkautuksen, joka herätti valloittavan naurahduksen ja paljasti söpön hammasrivin. Olen toivoton tapaus.
No comments:
Post a Comment