Epäilyttäviä unia

Ensin unessani pyörin sängyssä ja suukottelin exäni (ei itsemurhakokelaan vaan π:n) kanssa. Hän halusi ottaa minut takaisin. Vasta hetken aikaa sovun jälkeen muistin Täydellisen. Jostain syystä unessa olin valmis luopumaan hänestä, se oli jotenkin ihan selvä asia. Oikeassa elämässähän Täydellinen on jo nyt vakuuttanut olevansa Aiemman Elämäni Ihmistäkin ihanampi ja täydellisempi.

Sen jälkeen olin unessani automatkalla täysin satunnaisen suomalaiskollegan kanssa, joka heitti minut lapsuudenkotiini (jonne jostain syystä aina unissani palaan, vaikka talo on myyty jo kahdeksan vuotta sitten). Matkan loppuvaiheessa hän kertoi olevansa matkustamassa saman tien erääseen kauniiseen kaupunkiin ulkomailla. Kaupunki oli sattumalta se, josta Täydellinen on kotoisin. Aloin saman tien pakata, halusin lähteä mukaan. Oikeassa elämässä haluaisin ensivierailuni tuossa kaupungissa tapahtuvan Täydellisen opastuksella.

Olenko alitajuisesti luopumassa hänestä, varautumassa pakkeihin? Luen aamulla herättyäni eilisiltaiset sähköpostiviestit. Niissä on klassiset merkit: toinen peruu tapaamisen viime tipassa "tekosyyn" varjolla, toinen ruikuttaa perään olevansa edelleen tavoitettavissa. "And remember, if you need an extra pair of eyes (or a cup of tea), I'm here." Eilen ne tuntuivat niin suloisilta sanoilta, tänään niin säälittäviltä.

Tällaisiin hetkiin sopii Radiohead. Laitan soimaan blogini tunnussävelmäksikin sopivan How to Disappear Completely.

I'm not here
This isn't happening
I'm not here
I'm not here

Käänne

Juoni mutkistuu.

Täydellinen laittoi poikkeuksellisesti sähköpostia ja perui suunnitelmamme. Hänellä on ensi viikolla joku puolivuotiskatsaus töissä ja sitä varten pitääkin painaa hommia urakalla. Näkisimme siis vasta sen jälkeen. Tarkoittanee ensi viikon viikonloppua, jolloin 50ft oli siis tulossa käymään.

Mitä minä teen? Nyt tosin edelleen viivästyy syy sanoa 50ft:lle, etten voi, mutta muuten asiat ovat pahasti törmäyskurssilla.

Ongelmia paratiisissa

Juuri, kun olin täpinöissäni Täydellisen tulemisesta kämpälleni, ja kun George Carlin oli vaihtunut uusimman Lostin kautta Gregory Houseksi, kuului Skypestä tuttu ääni. Paska. 50ft oli aloittanut chatin.

Hänhän feidasi dramaattisesti viimetipassa ystävänpäivätapaamisemme (myöhemmin kuulin, että oli hypännyt ulos ensimmäisestä kulkuvälineestään tilaisuuden koittaessa). Silloin sanoi, että tulee parin viikon päästä kyllä sitten. Ajattelin, että niin varmaan tulee, mutta nyt hän on oikeasti tulossa. Ei onneksi vielä nyt viikonloppuna, mutta sitäseuraavana.

Entä jos kaikki sujuu perjantaina tai lauantaina (vahvistusta odotellaan, kop, kop) Täydellisen kanssa, no, täydellisesti? Mitä teen 50ft:n kanssa seuraavana viikonloppuna? Aika suorin sanoin olimme suunnitelleet viikonlopun mittaisia rakkauden oppitunteja (hän ilmeisesti vakuuttui uutenavuotena siitä, että minulla on hänelle monta asiaa opetettavani). Itse asiassa olin laskenut jo sen varaan, että Berliiniin maaliskuun lopulle hommaamani työkeikan majoitus hoituisi hänen hoivissaan, siinä kun säästäisi pitkän pennin ja saisi samalla vähän kaupanpäällistä. Asiassa ei ole sitä ongelmaa, ettenkö tietäisi, kumman heistä haluan. En vaan viitsisi perua 50ft:n tulemista viime tingassa. (Okei, tiedän, että hän teki niin minulle.) En myöskään haluaisi majoittua Berliinissä missään räkähotellissa tai kuorsaavan tuhopolttajan yläkerrassa halpishostellissa. 50ft on sitä paitsi oikein mukavaa seuraa, enkä viitsisi pyöriä kaupungissa yksinkään. Hän kyllä nimenomaan teki selväksi, ettei haluaisi mitään ihmissuhdetta, mutta aikamoinen déjà vu tästä kaikesta tulee. Pelkään satuttavani taas ihmisiä, joihin en halua kiintyä. Sitä paitsi 50ft on paitsi hyvä kaveri, myös erittäin hyvien ystävieni kaveri ja tärkeä kontakti yhteen suosikkikaupungeistani, johon olen harkinnut jossain vaiheessa karkaavanikin.

Toisaalta en haluaisi tehdä mitään Täydellisen selän takanakaan, en mitään, joka jäisi ikuisesti varjoksi yllemme, vaikkei hän sitä tietäisikään. Haluan kaiken olevan täydellistä hänen kanssaan. Haluan vain hänet.

Olenko liian kiltti? Vai onko tämä... huoraamista?

Iik ja lentokenttäkuulutukset

Takaisin karkumajassa.

Otan iisisti, juon kokista (joka ei harmikseni täällä maistu kirsikalta) ja katson lentokentillä jälleen kerran mieleeni tulleen, hiljattain edesmenneen suosikkikoomikkoni George Carlinin 17-vuotiainakin edelleen osuvia ja hullunhauskoja kiteytyksiä. Nauran kuin vähämielinen.





Lähetimme Täydellisen kanssa toisillemme tekstiviestit täsmälleen yhtä aikaa. Sovimme jo treffit kämpälläni (näytän New Yorkin -kuviani ja kerron matkasta) perjantaina tai lauantaina. Iik, se tulee tänne!

Saldo: New York helmikuussa

Istun keinutuolissa ja katselen nousevia ja laskeutuvia lentokoneita. Nautin ilmaista sähköä, ilmaista Internet-yhteyttä sekä pirun kallista ja melko kehnoa mansikkapirtelöä. On aika tuoreeltaan listata New Yorkin -reissun saldo. (Klikkaamalla kuvia näette ne suurempina.)

Ensimmäinen mieleeni tuleva kuva kaupungista on näkymä Rockefellerin katolta ("Top of the Rock") Empire State Buildingiin päin. E-talo näyttää sieltä käsittämättömän komealta, ja paljon paljon korkeammalta kuin katutasosta. Ihan mieletön näkymä.

Toiseksi tulee mieleeni viime reissulta päälimmäiseksi mieleen jäänyt New York -mielikuva: canyons of steel. Korkeita ovat talot, kyllä. Pieneksi tuntee ihminen itsensä.
Kolmanneksi assosiaatiot rientävät kaupungin yölliseen skylineen, johon Brooklynin puolelta otetun kuvan ottamisen vaatinut palelu muistoissa elävästi kietoutuu. New Yorkissa kun sai aina paikalliselle kylmää valitellessaan kuulla, että eihän suomalaisen pitäisi Nykissä koleista ilmoista valittaa. Kyllä siellä vaan pirun kylmää ja tuulista oli, taisi olla asteetkin vähintään samoissa Helsingin kanssa. Ja minähän en todellakaan missään Helsingissä asu.
Yksi tavoite oli syödä mahdollisimman hyvä, aito jenkkihampurilainen. Mitään elämää suurempaa en löytänyt, mutta hampurilaisten maukkaudessaan kirkkaaseen kärkeen nousi paikka nimeltä Shake Shack. Sijainti aivan arkkitehtonisesti veikeän Flatiron Buildingin vieressä, nettikamerasta (klikkaa Shack Cam) näkee onko jonoa. Kaupungin parhaan pitsan mainitsinkin jo edellisessä postauksessa, alla siitä vielä kuva. Lisää ravintolavinkkejä antaa mainio (myös vähän halvempia paikkoja listaava) New Yorkin Michelin-opas.
Heikko dollari houkutteli tietenkin ostoksille, ja ehdottomaksi ykkösmestaksi vakiintui WTC-kuopan kupeessa ollut Century 21. Paikka myi merkkikamaa (sekä laadukkaita, ainakin minulle entuudestaan tuntemattomia merkkejä) huimin alennuksin. Ostin muun muassa pari "only from New York" -tyyppistä, über-tyylikästä paitaa sekä erittäin laadukkaat housut keskimäärin noin 75% alennuksella. Ja siis oikeasti merkkituotteita (en nyt mainitse mitä merkkejä ostin, ne kun tuppaavat olevan aika sukupuolisidonnaisia...).

Museoista kävin MoMAssa ja Guggenheimissa. Kivoja reissuja molemmat, taidemuseokäyntejä pitäisi tehdä jatkossa enemmän myös karkupaikassa (note to self: ehdota Täydelliselle!), niissä kun oikeasti tunnun herkistyväni ihmisyydelle ja kävelen ulos jotenkin... aikuisempana, mutta myös aistillisempana, herkempänä, rakastuneempana elämään.
En voi tietenkään unohtaa julkisissa liikennevälineissä (lue: metrossa) viettämiäni hetkiä. Metroasemien rautatangot, -vaunujen kelta-puna-oranssit penkit ja "stand clear of the closing doors" -kuulutukset ovat syöpyneet mieleeni, samoin mm. metrossa varsin runsaslukuisena ja usein erittäin kauniina esiintynyt musta rotu. Viimeisenä iltanani mojitoa tilatessani löysin yhden tällaisen luonnonihmeen hiplaamasta flirttaillen pitkää mustaa (käsinkudottua) kaulaliinaani. Menin poikkeuksellisesti niin sanattomaksi, että lähempi kontakti jäi tekemättä. Koskakohan vastaava tilanne mahtanee seuraavaksi tulla kohdalle... Harmittaa mokoma akuutti ujous, hittovie.
Jos yksi erityinen hehkutus Nykistä pitäisi nostaa muiden edelle, olisi se yksinkertaisesti tarjonta. Mitä et sieltä löydä, tuskin tarvitsetkaan (esim. vaikkapa suomalaisia lagereita, paitsi jos niillekin oma baari löytyy). Tuonne pitää päästä pian takaisin!


(Nyt kaksi kertaa turvatarkastuksen läpi vain sen takia, että on pakko saada polttaa tupakkaa. Terveisiä vaan caprille.)

Taivaallista

Söin tänään luultavasti elämäni parasta pitsaa. Ja se on paljon sanottu se.

Paikka oli nimeltään Grimaldi's, ja se sijaitsee Brooklynissa, aivan sillan alapuolella Old Fulton Streetillä. Käykäähän seuraavalla New Yorkin -matkallanne. Brooklynista tykkäsin muutenkin kovasti, ja katselinkin haaveillen rannan brownstone-taloja sillä silmällä.

Ajan hermoilla

Täällä ollaan, hengissä ja henkisesti hyvinvoivana, jos ihmettelette hiljaisuutta. Tai ette ehkä, eihän tänne Nykkiin asti tultu pääasiallisesti blogaamaan.

Tänään pitää kyllä mennä aikaisemmin nukkumaan. Ensimmäisen päivän iltana kun meni aamuviiteen (varsin kuuluisassa) suomalaisseurassa, ja eilenkin hupsahti paikallisissa kotibileissä neljään. Pitkät etäisyydet tekevät osaltaan illoista pitkiä. Nytkin lähdimme brooklyniläisestä baarista todella aikaisin, puoli yhdentoista aikoihin, mutta takaisin Harlemissa olimme vasta vähän ennen kahtatoista. Tulimme kuulemma poikkeuksellisen nopeasti, joskus samaan matkaan on kuulemma mennyt kaksikin tuntia, mikä illan pikkutunneilla on aika merkittävää.

Hassua muuten tuon New Yorkin soundtrackini kanssa. Eilisissä kotibileissä ikäiseni kun kuuntelivat, eivät Interpolia tai vastaavaa, vaan Michael Jacksonia ja Steely Danista tutun Michael McDonaldin tuotantoa. Kyseessä oli kuitenkin kuulemma camp, ja loppuillasta soikin jo The Smiths.

Kaupunki, joka ei nuku

Täällä sitä sitten ollaan: New York, New York.

Jatkolento oli vielä odottelusta huolimattakin kaksi tuntia myöhässä ukkosmyrskyjen ja "lentoliikenteen" takia (ja matka olikin melkoista höykytystä lasten itkiessä ja vanhusten rukoillessa), mutta ihan aamuneljään ei perillepääsy kuitenkaan venynyt. Pääsin Harlemiin nimittäin jo aamukolmelta, sen kolme tuntia laskeutumisesta.

Metromatka Harlemiin oli aika mielenkiintoinen. Ensinnäkin JFK:lta 59th Streetille meni klassisella "A" trainilla se puolitoista tuntia. Junassa kodittomalla ruokarahan kerjääjällä oli pitkä, kadehdittava musta nahkatakki. Sitten yhden pysäkinvälin matkusti afrikanamerikkalainen yksinräppääjä, joka sai moisesta keekoilusta harmistuneen, vieressäni torkkuneen leveäniskaisen kaljupään raivon partaalle. "I should smack him, but if I smack him, I'll go to jail. Goddamn civilian nigger."

Vaihdettuani "1" trainiin oli kanssamatkustajana todella pahalta haiseva huppupää, joka piti koko puolituntisen oikeaa kättään näkyvästi etumuksestaan pullottavissa housuissaan. Pysäkilläni keskellä Harlemia metrosta jäi pois myös hämmästyttävästi suomalaisen näköinen vaalea naishenkilö.

Tervetuloa New Yorkiin!

Ilmailua

Lentäminen on kyllä hemmetin tylsää puuhaa. En ymmärrä, jos joku saa siitä kiksejä. (Suurimmat kiksit muuten saan hengittäessäni uuden paikan ilmaa ensi kertaa, huomasin sen taas hetki sitten. Sitä todella huomaa liikahtaneensa, ja olenkin varsin vakuuttunut kyvystäni eritellä eri maiden ja kaupunkien ilmanlaatuja kuin värejä.)

Luulisi, että mitä isompi lentokone, sitä enemmän tilaa, mutta asia näyttää olevan päinvastoin. Äskeiselle, ensimmäiselle tämän New Yorkin -reissun lennolleni istahtaessani ajattelin, ettei tästä tule mitään. En ole mielestäni erityisen koripallo- tai mallimittainen (joskin koordinaatiokyvyltäni näppärä ja ulkonäöltäni miellyttävä), mutta on se nyt vähän outoa joutua pitämään jalkojaan käytävällä puolet ajasta. Puolet ajasta sainkin olla siirtämässä niitä pois tieltä.

Nyt on vielä toinen lento edessä, ja sitä saa väsyneenä odotella. Näissä halpayhtiöissä on se riivatun ikävä puoli, että säästetty raha vaihtuu suoraan verrannollisessa suhteessa menetetyksi ajaksi. Japaniin toissa vuonna (ilmaiseksi) lentäessäni kahdeksan tunnin stoppi oli kyllä sikäli miellyttävä, että siinä ehti rauhassa turistella Amsterdamissa.

Sain belgialaiselta New Yorkin -majoittajaltani hyvät saapumisohjeet, joskin hieman huolestuttavat. Ensinnäkin hän laskeskeli, että olisin JFK:lta hänen kämpillään Harlemissa kolmessa tunnissa (!), eli siinä kahden aikaan yöllä paikallista aikaa. Lisäksi mukana oli yksityiskohtaiset ohjeet kiertää eräs metroasema, ja tulla melko epäintuitivista kiertotietä hänen osoitteeseensa. ”I’ll explain later.”

No, kieltoa olla näyttämästä turistilta noudatan luonnostani muutenkin, ihan periaatteesta, eikä tuohon aikaan varmaan huvita jäädä noilla Gotham Cityn tummilla kulmilla huolettomasti hengailemaankaan.

Rakentavasti kritisoitu

Sain kuulla blogini muuttuneen vähemmän kivaksi. Sehän tarkoittaa sitä, että se olisi joskus ollut kiva, jippii!

Kirjoitan tasan siitä, mitä ajattelen ja mitä minulle tapahtuu. Tämän kirjoittamisen päätarkoitus on tehdä itselleni päiväkirja - tai matkamuisto -, jota en hukkaa. Tätä saavat toki kaikki halukkaat lukea, ja kätken ikäni, sukupuoleni, asuinpaikkani, ammattini ynnämuut vastaavat tunnusmerkit mystisyyden kaapuihin stalkkareiden iloksi. Enkä mitään erikoista ole koskaan luvannut, vain elämääni karussa.

Mietin kuitenkin tykönäni sitä, millaista blogia haluaisin itse lukea. Varmaankin elämästä paikassa, joka on erilainen kuin Suomi. Siitä elämästä, jota lähdin elämään. Alussa keskityin paikallisten kuriositeettien kuvailuun (harson läpi), koska silloin erot olivat silmiinpistävämmät. Nyt moneen erilaisuuteen on tottunut, joten Suomi-käynnit tuntuvat eksoottisemmilta. Tosin vieläkään en ole keksinyt vedenpitävää sääntöä siihen, mistä pulloista saa pantin ja mitkä pitää viedä lasinkeräykseen.

No, koetan keksiä jotain iloksenne. Jos vaikka lähtisin huomenna Nykkiin. (Missä tapauksessa olen siellä torstaiaamuna Suomen aikaa.) C'ya!

Jännä juttu

Ihme kyllä ei kauheasti jännitä mennä New Yorkiin. Enemmän olisin täpinöissäni, jos matkakohde olisi joku sellainen suurkaupunki, jossa en ole vielä ollut, vaikka Shanghai.

Itse asiassa enemmän jännittää paluu, sillä sitten tapaan taas Täydellisen. Viime tapaamisesta jäi sellainen maku, että tässä ollaan oikeasti menossa kohti jotakin. Että tottakai näemme heti, kun palaan, sehän on itsestäänselvyys. Taktiikkaakin pitää vähän miettiä, sitä miten teen selväksi aikeeni. Hän epäili, etten tulisi takaisin lainkaan, mutta sanoin sen verran vakuuttavasti silmiin katsoen päinvaistaisen, että jo se sinetöi jotakin. Lisäksi puhuimme lisää tulevaisuudensuunnitelmista, ja hänkin sanoi nyt miettineensä myös New Yorkia mahdollisuutena. Luuleekohan käyväni reissullani työhaastattelussa? Voiko tämä olla näin täydellistä?

Kuuntelen kaupunkiin liittyvää musiikkia, Sinatraa, Billie Hollidayta, Madonnaa, Interpolia, musikaalisävelmiä. Pelaan tietokonepelejäni ja kulutan aikaa. Töiden itsenäinen vaihe antaa toivottavasti myöten parin viikon löysäilyn, etten sitten ole ihan pulassa palatessani.

No, olenhan monessa paikassa sanonut Nykin olevan ensivisiitin perusteella suosikkikaupunkini maailmassa. Tiedä vaikka karkaisin sinne myöhemmin vähän pidemmäksi aikaa.

Madonnan sanoin:

New York is not for little pussies who scream
If you can't stand the heat then get off my street, get off my street...

Other cities always make me mad,
Other places always make me sad,
No other city ever made me glad except New York
I love New York

Ilman jäätiin

Ei tullut pornopostaus tästä.

50ft soitti ja perui tulonsa. Kuulemma muutto päällä ja kämppiksen kanssa erimielisyyksiä. Jos kämppis lähtee, tulee kämpästä liian kallis, joten matkan peruminen taisi olla halvempi vaihtoehto. Whatever. Kylläpä harmittaa.

Ystävänpäivä siis yksin täälläkin. Liityn päivän turhaksi julistavien blogaajien sankkaan joukkoon. Ainoa valopilkku päivässä oli Täydelliseltä saamani tekstari. Oli päässyt ruoja karkumatkallaan saunaankin. En kertonut tilanteestani. Olisi varmaan pitänyt, olisi mahdollisesti säälipisteitä herunut, ehkä ekstratekstailua...

Plääh. Taidan avata toisen viinipullon.

Monta liekkiä raudalla

Paljon ehti tapahtua eilen illalla.

Tapasin pikahälytyksellä jo karkaamassa olleen, aina ulkonäöllään mykistävän Täydellisen. Kävi niin, että hän pyysi minua vielä kahville saman tien, ja päädyimme syömään metsämarja-jugurttia samasta purkista. Hän laittoi siihen kaksi keksinpalasta päälle, enkä voinut olla sanomatta kiusoitellen "isn't that cute". Hän yritti kätkeä nolostumisensa söpösti.

Täydellinen kertoi intohimoa äänessään, kuinka New Yorkin -matkastani oli tullut hänelle pakkomielle, ja että hänenkin pitäisi päästä karkaamaan jonnekin. Hän tekee paljon pidempiä päiviä kuin minä (itse asiassa tuntimäärät olivat täysin käsittämättömiä, ettekä uskoisi jos kertoisin), ja nyt oli vihdoin tiedossa viiden päivän vapaa. Harmillisesti kyseessä olivat ne viisi päivää, jotka vietän täällä. Jouduin vielä lähtemään illalla yhteen iltakokoukseen, joten tapaaminen harmillisesti loppui juuri kun se alkoi lämmetä. Halasimme lämpimästi kohdatessa ja erotessa, ja ihmeellistä kyllä, minä olin se joka oli viileämpi.

Monesta, monesta asiasta luen nyt sellaisia merkkejä, että tästä harvinaisen suuresta ihastuksesta saattaisi oikeasti tullakin jotain. Täydellinen kaipaa työstressinsä vastapainoksi jotain kivaa, jota ajatella. Tänään se olin hänen sanojensa mukaan minä.

Työkokoukseni osoittautuikin melko lyhyeksi, ja tapasin sen jälkeen pari hauskaa työkaveriani (toisen heistä tunnette nimellä Makuukaveri, toinen heistä palaa ensi viikolla kotimaahansa). Meistä on tullut täälläoloaikanamme melkoinen komiikkatrio, ja heitämme jatkuvasti melko hervotonta läppää. Jostain syystä matkaväsymyksestäni huolimatta päädyin isännöimään kosteaa
Austin Powers -leffailtaa, johon tuli vielä kesken lisääkin hauskaa huumoriporukkaa viinipullon kanssa. Naurua siis piisasi, ja nukkumaan pääsin valvottuani yli vuorokauden.

Taidan olla läheisyydentarpeessa, sillä istuimme Makuukaverin kanssa sohvalla hävyttömän lähekkäin, ja tökimme ja läiskimme toisiamme jatkuvasti nauraessamme. Oli mukavaa kuulla hänen nauravan huoliaan pois. 50ft taas lähetti yöllä tekstarin, ja muistutti tulevansa tänään. Puhuimme vähän aikaa puhelimessakin ja puhelu päättyi tyypillisesti vaivautuneesta nopeasti keveytyvään, lyhyeen nauruun, joka tulee kahden seksinnälkäisen aikuisen välille heidän sopiessaan pikaisesta rendez-vousta. Pyöritänköhän nyt vähän turhan montaa peliä? Entä jos jotain tapahtuu New Yorkissa?

Eilen olisi pitänyt hoitaa yksi työhakemus, jonka pitää olla 15. päivä perillä. Pitää käydä toimittamassa se itse. Sitä ennen se pitäisi kirjoittaa. Lievästä krapulasta ja viimeaikaisista kohtaamisista johtuva rakastelunnälkä sekä univajeesta johtuva yleinen raukeus eivät ainakaan auta asiaa.

In the centre of the action

Lisäyksenä edellisen postauksen listaan vielä viimehetken Suomi-ostokset: kaksi pulloa salmiakkikossua ja kaksi laatikkoa salmiakkia (lahjaksi 50ft:lle ja New Yorkin -isännälleni) sekä itselle pussi Panda-lakuja ja levy Fazerin Sinistä (makuna uussuosikkini Lontoo Rae). Kiva päästä taas Suomesta pois.

Juuri kun pääsin kotiin, tuli Täydelliseltä tekstiviesti: "Palaatko Karkupaikkaan lähipäivinä? Olen ajatellut ja ajatellut ja... Täydellinen". Vastasin salamannopeasti, että täydellinen ajoitus, voinko auttaa ajatustyössä ja että valitettavasti minulle tulee vieras viikonloppuna, mitä teet ensi viikolla tai mahdollisesti jo tänä iltana.

Vastaus (jonka sain tätä jo kirjoittaessani), oli jännittävä: "Minun ongelmani: En voi hyvin ja ajattelin 'karata' tänä iltana. Mitä voimme tehdä? Pahimmassa tapauksessa palautan kirjasi postitse. Lämpimin terveisin, Täydellinen." Vastaukseni allekirjoitin with hugs.

Nyt täytyy toimia, tekemistä oli tälle päivälle vielä aika paljon ja ilta lähestyy.

Suomi-saldo

Reilu viikko Suomessa, mitä tuli tehtyä?

- Kolme tekstiviestiä Täydelliselle. Seuraavan, operationaalisen, laitankin heti periltä :)
- Yksi kalliolaisessa pitseriassa saatu ilmainen boysenmarjakakku.
- Yhden exän tapaaminen. Pettyminen tämän psykoottiseen itsetuhoviettiin ja inho tämän toistuvia seksinnälkäisiä katseita kohtaan. Järki voitti inhon avulla lihan himot, onneksi.
- Haastattelu radioon työasioissa. Puhuin tyypilliseen tapaani liian nopeasti ja liian monipolvisin lausein, mutta onneksi ihan asiaa.
- Haastattelu yleisön edessä työasioissa. Puhuin vähän, ja hädintuskin asiaa.
- Viisi iltaa ja pitsaa samassa töölöläisbaarissa. Vain yksi yöllinen taksimatka.
- Kolme askia tupakkaa ja liian vähän unta.
- Yhdet ilmaiset viinat. Toiset, joihin sisältyi myös buffet ja kaupunginjohtajan tapaaminen jätin välistä laittaakseni ruokaa itselleni ja sairastuneelle äidilleni. Mukavampi näin. Olisin viettänyt mielelläni enemmänkin kotiaikaa, nyt vei työnjälkeiset kaiken ajan.
- Kolme iltasaunaa vaikka uhkasin saunoa jokaisen Suomi-päivän päätteeksi. (Vrt. baari-illat.)
- Kaksi peliä Macille (auto- ja räiskintäpeli) ja yksi langallinen näppäimistö.
- Vanhan pomon tapaaminen 9 kk:n jälkeen.
- Lyhyt rupatteluhetki Avion kanssa. Avio on ihminen, jossa on suurta aviopuolisomateriaalia; tulemme hyvin juttuun, hänellä on eläkevirka, suoraselkäinen luonne ja hyvä huumorintaju. Sen jonkin puuttuvan aavistelisin löytäväni, jos vähän aikaa etsisin ja Suomessa pysyisin. Plan B.
- New York Is Now -mainoksille hymyily Helsingissä. Bussi- ja lentomatkojen lukemistona Lonely Planet New York City City Guide.


Nyt pitäisi olla jo nukkumassa, sillä kentälle pitää lähteä muutaman tunnin päästä. Taas näin. Miksiköhän en koskaan nuku ennen matkaanlähtöä? New York lähestyy, milläköhän unimäärällä sinnekin mennään...

Toivo pettää

Näin sitten eilen M:n, itsemurhakokelas-exäni.

Olimme isohkolla kaveriporukalla eräässä töölöläisbaarissa, enkä halunnut pilata kaikkien läsnäolijoiden iloa pamauttamalla kertoa hänen taannoisesta yrityksestään, joten asian ottaminen puheeksi oli vaikeaa. Onneksi olimme seurueen ainoat, jotka saattoivat halutessaan käydä ulkona pakkasessa nikotiinilla, joten tilaisuus minua järkyttäneeseen dialogiin viimein avautui.

Olin jäänyt siihen uskoon, ettei hän yrittäisi enää uudestaan tappaa itseään, mutta totuus ei ollutkaan hänen suustaan kuultuna ollenkaan sellainen. "Nyt juuri ei tunnu siltä, että tekisin sen uudestaan" ei tietyllä tavalla sanottuna ollut lainkaan lohduttava. Oli kun olisin keskustellut psykopaatin kanssa. Söpö hymynaama kertoi aurinkoisella äänellään, kuinka elämä on paskaa ja sen voisi oikeastaan lopettaa koska vaan.

En onnistunut vakuuttamaan kertomuksilla epäonnistuneista yrityksistä, neliraajahalvaannuksista ja aivovammoista - siitä, että saattaa itsensä sietämättömän huonoon jamaan, jossa itsemurha on fyysisesti mahdoton ja haluaisi vain palata entiseen elämäänsä. Luin hänelle käytännössä ulkomuistista aiemman postaukseni, ainoastaan rakkauspointtia en saanut otettua esille.

Kaiken lisäksi hän kiusasi minua koko illan katseillaan, niillä samoilla, jotka vielä puolitoista vuotta sitten johtivat aina tajunnanräjäyttävään seksiin. Vartaloni olisi halunnut sitä kovastikin, mutta järkeni kieltäytyi siivoamasta uudelleen samaa sotkua, joka voisi uusiutuessaan olla paljon, paljon rumempi.

Onneksi pääsen kohta takaisin hiton kauaksi tästä kaikesta. Vartaloani palkitsen 50ft:llä ja mieltäni Täydellistä tavoittelemalla.

Ajattelemattomasti toimittu

Kesken työkiireiden lähetin Täydelliselle tekstiviestin. Kerroin vaiheikkaasta tulopäivästäni lyhyesti ja kuvailin lumisia maisemia. Ajattelematonta, minunhan piti olla tosi cool tässä yhtydenpitoasiassa. Minkäs teet, kun ajatukset häneen kuitenkin jatkuvasti harhailevat. Ehkä poikkeus vahvistaa säännön ja olen yllätyksekäs.

Kun olimme tunteja myöhemmin, työpäivän päätteeksi, eräässä legendaarisessa kalliolaispitseriassa (jossa saimme kaupanpäällisiksi hyvää itsetehtyä boysenmarjakakkua) kertoi hän omasta päivästään ja kuvaili karkupaikan punaista taivasta. Menin jälleen kerran ajattelemattomuuttani vastaamaan, että "palavanpunaista (taivasta) [karkupaikassa] onkin jo tullut ikävä". Tällä viittasin tietysti paitsi luonnonilmiöön myös hänen hiustensa väriin.

Kerrassaan ajattelematonta. Seuraava minun aloitteestani tuleva viesti koskekoon paluutani ja jälleennäkemistä!

Takaisin Suomessa

Täällä ollaan taas, perkele.

Tänä talvena kehittymättä jäänyt kylmänsietokyky iskee kasvoille kävellessäni Helsingin tuulisimmalla kadulla. Työkokous, coctailit ja smalltalkit nuorekkaissa taidepiireissä ja äidin luokse saunomaan. Itse asiassa päivä oli mukava vasta siitä asti kun tänne pääsin. Lento kun oli tuntuvasti myöhässä "teknisen vian takia" - kyseessä ei voinut olla säätila - ja istuimme kuin tatit turvavyövalon palaessa, eikä vessaankaan päässyt. Kyllä kirvisteli, kun elimistö ei ollut saanut nukkua ja menin ottamaan boardingia odotellessa ison oluen ja kokiksen päälle. Lisäksi jostain kumman syystä olin onnistunut ylittämään matkatavaroiden painorajoituksen kirpaisevasti. Online-Check-In kun tuollaisissa tilanteissa muuttuu ajansäästäjästä päinvastaiseksi ja saa ravata tiskiltä toiselle.

No, Helsingin tiedätte, ei uutta kerrottavaa. Okei, lunta, kivaa. Taas sama häiritsevä tilanne Narinkka-torilla, kun kaikki puhuvat ympärillä suomea. Uutena havaittuna omituisuutena se, että koneen kello näyttää kerrankin samaa kuin suurimmalla osasta kavereillani. Facebook-chat puuroutuu.

Uniintulija

Yritin nukkua säätääkseni vuorokausirytmini lähemmäksi Suomen aikaa ja tapakulttuuria sekä levätä selvitäkseni pitkästä matkasta kivuttomasti, kun Täydellinen lähetti tekstiviestin. Itse asiassa kaksi viestiä. Nyt ei nukuta enää, kun tämä pikaviestintä avaa niin kutkuttavia näköaloja.

Ensimmäisessä viestissä hän vain sanoo palanneensa työmatkaltaan. Oli ilmeisesti lähettänyt sen vahingossa keskeneräisenä. Toisessa viestissä hän vielä kiitteli viimekertaisesta, että oli kivaa tehdä hommia yhdessä ja että olisi kiinnostunut tekemään vähän enemmänkin tätä molempia hyödyttävää eksperimentointia kahdestaan. Toivotti lopuksi hauskaa aikaa pohjoisessa. Vastasin nopeasti hymiön kera, että mukava kuulla, olen otettu ja että palataan asiaan kun palaan.

Tämähän menee mukavasti. Hän tekee kaikki aloitteet ja ottaa yhteyttä. Enhän halua vaikuttaa yli-innokkaalta. :)

Muutaman tunnin päästä olen siis jo matkalla lentokentälle ja seuraavan kohtaamani auringonlaskun aikaan olen jo pääkaupunkiseudulla työkokouksessa ja sen jälkeen eräissä taideavajaisissa. Ei varmaan ole kovinkaan tarkoituksenmukaista kuvata eloani paikassa, josta nimenomaisesti olen karkumatkalla, joten koetan mahdollisesti keksiä jotain muuta luettavaksenne. Vaikka ruokareseptejä.

Lisää suosituksia

Ihana valoisa vapaapäivä. Annoin itselleni luvan nukkua niin pitkään kuin halusin, mutta heräsinkin jo ennen yhdeksää. Nyt istun parvekkeellani ottamassa aurinkoa. Samalla annan asuntoni tuulettua, sisällä kun on ollut jostain syystä turkasen kuuma viime päivinä. Haaveilen kesäisistä piknikeistä Täydellisen kanssa.

Kiiltävänäyttöisen läppärin haitat. Näen itseni paremmin kuin tekstin, jota kirjoitan. Leffaa tässä auringonpaisteessa ei tulisi katsottua.

Olen hiljattain haksahtanut Portisheadin lisäksi yhteen toiseenkin bändiin. Kyseessä on islantilainen múm, jonka levyistä viimeisimmät, eli Finally We Are No One, Summer Make Good ja Go Go Smear the Poison Ivy ovat olleet erityisen rankassa pyörityksessä. Bändi on usein luokiteltu elektroksi, mutta usein se kuulostaa melko epä-elektroniselta ja luomulta. Bändin soundia on vaikea kuvailla, mutta siinä on vahva menninkäis-folk-tunnelma. Naislaulajan ääni kuulostaa aivan lapselta ja sikäli andgrogyyniltä, joskin eri tavalla kuin vaikkapa Sigur Rósin Jonsílla. (Viehtymykseni androgyniteettiin - ja Islantiin - näköjään heijastuu myös pitämiini musiikkityyleihin.) Suljen silmäni ja kuvittelen, että olenkin huomenna menossa reiluksi viikoksi takaisin geotektoniikan ihmemaahan enkä Suomeen.

Aivan toisenlaiseksi suositukseksi voisin suositella kaikille Master of Puppetsin ja …And Justice for Allin aikaisen Metallican ystäville (ja sittemmin pettyneille) bändin uusinta levyä Death Magnetic. Myös muutkin vanhat metallifanit, tsekatkaa levy ihmeessä. Kyseessä on erinomainen (neo)trash-plätty genren kiistämättömiltä kuninkailta. Biisien keskimitta on siinä seitsemän minuutin luokkaa, tempovaihdoksissa ei ole säästelty ja soitto on äänitetty livenä, ei raita kerrallaan kitara kiinni viritysmittarissa kuten …And Justice for Allin päivinä. Ja tällä kertaa bassokin kuuluu! Erityisen otettu olen Lars Ulrichin rumputyöskentelystä, meno on harvinaisen villiä ja hyperenergistä.

Ihoa nipistelee ja aurinko tuntuu todella lämpimältä iholla. Ihanaa!

Eipä valittamista

Ihanan lämmin olo nyt. Huulillani on häneltä tarttunut hymy, jota en viitsi piilottaa.

Tapasimme Täydellisen kanssa siis illalla työasioissa, lainasin hänelle sen haluamansa kirjan ja hän näytti vähän työjuttujaan. Puhuimme myös tulevaisuudensuunnitelmista, sillä molempien tulevaisuus on tämän täällä vietetyn vuoden jälkeen melko avoin. Suunnitelmamme olivatkin hyvin samansuuntaiset, molemmilla sama eurooppalainen suurkaupunki suunnitelmissa. Kun mainitsin New Yorkin -reissuni, oli hän pakahtua kateudesta. Sanoi useamman kerran, että haluaisi kovasti itsekin lähteä. Tapaamme vielä ennen lähtöäni, sillä saan kuulemma toimittaa jotain hänen edelliselle, nykyään Nykissä asuvalle pomolleen, jonka tapaankin erittäin mielelläni. Tässähän edistyy urakin samalla.

Täydellisen työhuoneessa oli todella kuuma, mutta lopulta ulkona metrolle kävellessämme kylmä. ”Oh, I like it that it’s so cold here, since I’m so hot”, hän sanoi. Siihenhän ei voinut olla vastaamatta syvälle silmiin katsoen muuta kuin ”Yes, you are very hot”. Hän hymyili leveästi takaisin koko olemuksellaan. Teelle emme menneet, sillä hänellä oli erittäin stressaava, junamatkan ja työesitelmän sisältävä päivä edessään.

Olen kunnollinen ja tutustumme toisiimme rauhassa, kiirehtimättä. Huomasin hänenkin välillä takeltelevan sanoissaan kuin ihastunut teini ikään ja ajatus tästä lämmittää. Ihanan puhdas ja iloinen olo hänen kanssaan kahden vietetystä ajasta, aivan niin kuin ajattelinkin.

Edistystä

Viime postauksessa kaipailin vakavamman vuorovaikutuksen perään. No, sitä sainkin kerralla vähän enemmän.

Menimme lauantai-iltana Makuukaverin kanssa kaljalle, ja sain kuulla hänen menneisyydestään. Kokaiiniaddiktio, psykoosissa lastaan pahoinpidellyt syöpäpotilasäiti, vanhempien ero, masennuskohtaukset, itsensä viiltely... Se, että oma äiti ottaa tiukasti hiuksista kiinni ja työntää useita kertoja pään roskikseen saattaa johtaa siihen, että junailee asiansa niin, että tulee pahoinpidellyksi pahemmin kuin mitä itseään pystyisi vahingoittamaan. Kaiken kukkuraksi ihmisparalla on hiljattain todettu kasvaimia. Järkkyä kuultavaa. Olisin ottanut hänet yöksi viereeni, mutta hän perääntyi viime metreillä työnarkomaniansa takia.

Sen sijaan Täydellinen järjesti meille taas uuden tapaamisen. Ihmettelin aiemmin suurieleisesti, että hän ei tunne erästä alamme klassikkokirjaa, ja nyt hän kuulemma tarvitsee sen lainaksi. Tapaamme maanantai-illalla. Hänellähän on nyt numeroni. Sain vihdoin myös hänen sähköpostiosoitteensa. Yritän saada meidät tavatessamme kahville tmv., jotta voimme molempien hyödyksi tutustua kirjaan yhdessä...

Plot thickens.