Nuutumus

Olen jonkinlaisessa psykosomaattisessa koomassa. Olo tuntuu jatkuvasti väsyneeltä ja voimattomalta, päätä särkee, mutta vain hieman, ja ryhtini työtuolissani on pari minuuttia keitinvedessä pulahtaneen pappardellen luokkaa. En ole varsinaisesti kipeä, joskin olo tuntuu hieman kuumeiselta. Kuumemittaria minulla ei ole, enkä ole sellaisella koskaan kyllä parantunutkaan.

Ehkä väsymys johtuu parina viime yönä näkemistäni unista. Ne ovat olleet lievästi sanottuna ihmeellisiä, toiminnallisia ja hypersurrealistisia. Olen ollut sylermainen supersankari, joka lentää New Yorkista Helsinkiin kostaakseen arkkiviholliselleen ja pelastaakseen ystävänsä pulasta. Olen ollut espoolaisbussissa, jonka lipunmyyntiautomaatissa on reaaliaikaisesti päivittyvä ja bussin käännöksiin reagoiva GoogleMaps, jonka kosketusnäytöltä pitää osoittaa oma asuinpaikkansa. Minulle se tuotti ymmärrettäviä vaikeuksia. Ja niin edelleen. Herätessäni olen voimaton, mutta minua ei nukuta. Joskus herään aamukuudelta, joskus puoliltapäivin.

Tosielämässä, sikäli kun erotan sitä enää, tapasin Texasilaisen, ja suoritimme pientä musiikkivaihtoa kämpässä, jossa ei ollut lainkaan huonekaluja. Varsinaiset piraatit. Nähdessään iTunes-kirjastoni hän oli erittäin vakuuttunut. ”You’re the first one I’ve seen having more music than me, I’m impressed!” No, pienen transactionin tuloksena oma kirjastoni kasvoi reilun gigan, Texasilaisen kahdeksan, ja asia tuli korjattua. Amerikassa kaikki on suurta, ajattelin huolimattomasti lähtiessäni.

Huomenna oli tarkoitus nähdä taas Täydellistä. Olimme suunnitelleet museokäyntiä, mutta viimeisimmissä tekstiviesteissä siitä ei enää ollut puhetta. Pitää heti aamusta vihdoin hommata se paikallinen numero, ja pelastaa mitä pelastettavissa on.

Ellen sitten vaan päivän valjetessa käännä kylkeä ja piiloudu peiton alle koko päiväksi tai loppuviikoksi. On jotenkin sellainen olo.